Aikoinani Malmilla myin baarissa pallit…

…olin töissä pienessä kaljapaikassa, jota ei enää ole ollut, 25 vuotteen.
Mulla oli tapana, kun asiakas aloitti, ”myytkö…” kiirehtiä ohitse ja sanoa, ”kaikki on kaupan, mutta kalustosta joudun soittamaan pääkonttorille.

Yhden kerran sitten asiakas vastasi, ”no kuule, mun on aina tehnyt mieli tämmöisiä jakkaroita, joten voitko sä myydä mulle tämmöiset?”
Tiesin, että niitä oli meillä ylimääräisiä, joten soitto konttorille, ja tein kaupat.

Nyt on taas sama meininki, myyn tätä kalustoa muuton alta.
Klikkaa kuvaa, jos jokin kohde kiinnostaa, niin päästään tekemään kauppaa.

 

Nyt pannaan böömiläisiä halvalla, viisi pikaria…

Böömiläisiä pannaan halvalla

..joista toki voitte juoda aivan mitä haluatte, jopa, horribile dictu, vettä, kuten olen kuullut joidenkin ihmisten tekevän. Ei voi ihminen kaikkea käsittää.

Lasit ovat kaksiväristä kristallia, jossa rubiinilasikerroksen läpi ovat Böömin erinomaiset ja perinteikkäät lasimestarit leikanneet esiin alemman, kirkkaan, kristallikerroksen.
Työn, levon tai muun sairauden vuoksi luovun nyt näistä erinomaisen laadukkaista esineistä hintaan 56 euroa, mitä pidän varsin kohtuullisena, ottaen huomioon että, olen antanut kertoa itselleni että vastaava sarja kuudella lasilla on maksanut lähempänä Euroopan metropoleja hinta 85 euroa, ellei enemmänkin. Korkeutta näillä laseilla on 15,5 senttiä.
Voitte noutaa nämä Helsingin Vesalasta, tai voinemme jättää ne postin kuljetettavaksi, joka lisää kustannuksia 8 euroa.
Ja maksaa voitte rahalla, dynaamisin järjestelyin.
Ja kuten on tapani, jotka tulette tuntemaan, tämäkin myyntierä on myynnissä mm. jokapuolella ja jossakin muualla.

 

 

Luxon arkkitehtivalaisin

Arvostetun Luxon arkkitehtivalaisin

Luxo ei kenties ole Suomessa niin laajalti tunnettu hyvästä maineestaan kuin lähempänä maailman metropoleja, joissa tämä norjalainen liki 90 vuotta vanha yritys on hyvin arvostettu. Kaksikerroksinen rakenne antaa valaisimelle varsin viehkeän ilmeen. Koska olen muuttamassa ja kuolemantapaukset ovat kerryttäneet roj… irtaimen omaisuuteni määrää huomattavasti yli söilytyspotentiaalin, saatan harkita tästäkin laadukkaasta esineestä luopumista varsin kohtuullista, 120 euron korvauksesta. Voitte noutaa tämänkin korkealaatuisen ja kauniin valaisimen Vesalan residenssistäni, likelta maailman pohjoisinta metroasemaa, Mellunmäkeä, tai postitamme sen teille 8 eurolla.

Maksaa voitte aivan hyvin rahalla, yksityiskohdat ovat sovittavissa.

Ja tämäkin tuote on myynnissä myös mm. muualla.

 

Skottilainen skottilaiselle?

Skotlainen viskiastia
Skotti skottilaiselle

Perintönä haltuuni on tullut tämä omista juuristani muistuttava astia, jonka saatan kuvitella ollen tarkoitettu skotlantilaisten tislaamalla valmistettujen juomien säilytykseen ja tarjoiluun. Esineen ilmeisen ja hämmästyttävän harvinaisuuden vuoksi olen valmis päästämään sen sitä arvostavaan ympäristöön, vaatimattomalla 50 euron korvauksella.

Tämän rariteetin voi noutaa residenssistäni Helsingin Vesalassta, tai voinen postittaa sen teille, jolloin postikulut lienevät 8. Ja maksu hoituu varmasti kätevimmin rahalla, jonka toimitustavat voinemme ratkaista yhdessä. Tämäkin ylen harvinainen esine on myynnissä aivan ympäriinsä.

 

Lienee muodikasta leikkiä posliinilla?

Vintage leikkikaluastiat
Mature posliinia

Olen antanut kertoa itselleni, että olisi muodikasta leikkiä posliinin kanssa, josta syystä suon teille tilaisuuden ostaa tämä viehättävä ja vanha posliininen kalusto leikkeihinne.

Olisin halukas väittämään näitä pieniä posliineja erittäin hyväkuntoiseksi, ottaen huomioon että ne niillä lienee leikitty vuosikymmeniä.

Nämä perintökalut voisin luovuttaa kohtuullista 24 euron korvauksella uusiin leikkiviin käsiin.

Uskoisin postin kuljettavan nämä teille 6 euron korvauksella, mutta toki voitte noutaa ne myös residenssistäni Helsingin Vesalasta, jonne pääsette myös julkisella liikenteellä käyttämällä kaupungin edullista maanalaista ja reippaasti kävelemällä asemalta noin 10 minuutin matkan, tai sään salliessa, kahlata ylämäkeen hangessa noin 6 tunnin ajan.

Nämä, kuten muutkin ainutlaatuiset harvinaisuuteni ovat kaupan ylen monessa paikassa, mutta alea minulla ei kuitenkaan ole.

Koska pyrin olemaan joustava, voitte maksaa ihan rahalla, jonka toimitustavoista varmasti pääsemme vähintäänkin yksimielisyyteen.

Piparipuristin, laite johon en olisi uskonut

Pikkuleipien tekoon tarkoitettu ruutta
Piparipuristin. Kaikkea se germeeni keksii!

Olen antanut kertoa itselleni, että jopa suurvaltojen johtajat harrastavat piparin puristelua, mutta jos en olisi perinyt tätä ihmeellistä laitetta, en olisi arvannut että tuollaista masinaa onkaan.

Itse olen työstänyt piparia ihan ilman puristinta, ja vaikka tuossa onkin ilmeisesti mukana kaikki tervittava, käyttöohjetta myöten, en ola tullut käyttäneeksi sitä varsinaisesti siinä tilanteessa missä sitä olisi tarkoitus käyttää.

Näissä olosuhteissa olisin valmis luovuttamaan ko. esineen kaikista omistus- ja hallintaoikeuksista varsin kohtuulliseen 15 euron, hintaan. Jos haluatte tämän postitettavan huomaamattomasti, perin postikuluina 6. Toki voitte hakea sen Vesalasta, likeltä Mellunmäen kuulua asemakeskusta.

Maksun ottaisin näissä olosuhteissa mieluiten rahana, jonka toimitustapa lienee neuvottelukysymys.

Tavara on, perinteisin menoin, kaupan, kuten Helena-vainaan tavara muutoinkin oli tapana olla, joka puolella.

Otatteko kuppia, nyt voit panostaa välineisiin

Sirot kupit, saatan kuvitella kolikon pohjalle…

Olen päättynyt raskaaseen ratkaisuun, ja panen kaupan tämän mokkakuppisetin,joka on palvellut perhettämme jo jonkin aikaa, mutta yhä harvenevaan tahtiin.

Sirot ja kauniit kupit, kannu sekä sokerikko ja kermakko, mielestäni erittäin säälliseen hintaan, 30,

Saatan postitus maksanee 8euron kohtuullisin kustannuksin, tai voitte hakea sen Vesalsn residenssistäni perinteisin menoin ja saada tikkarin kaupan päälle.

Saatan suositella ilmoitusteni seurantaa, sillä näitä tararoita tulee myyntiin vielä useita.

Ja kaikki on kaupan joka puolella.

Vallan vaikuttava valaisin

Öljylampun kaltainen retrovalaisin.

Olen, vain pienen painimisen jälkeen päätynyt kuitenkin myymään haltuuni tulleen romanttisen valaisimen.

Se on retroa, eli tehty vanhan näköiseksi, mutta ei ole ikuna ollut oikeasti öljylamppu.

Jos olosuhteet muutoin sallivat, voi tuossa poltella oikeita kynttilöitä noissa kolmessa metallisessa kynttilän pidikkeessä ja tässä mielessä saatan kuvitella, että arkaanisissa olosuhteissa, joissa sähkönjakelu ei ole niin vakaata kuin urbaanissa ympäristössä, saattaa se olla paitsi esteettinen, myös praktillinen ratkaisu.

Kuvun läpimitta taitaa olla 30 senttiä, ja pelkästään sellainen maksaa tuolla maailmalla 80, mutta nyt olisi kaupan koko hoito, kokonaisuudessaan metrin korkea ja noin 40 senttiä korkea vaikuttava valaisin hintaan 120.

kuvun halkaisija 30, koko valaisimen noin 40. Max korkeus 100 cm.

Massiivisen koon, ja lasikuvun, vuoksi en taida viitsiä laittaa sitä postiin, joten vain ja ainoastaan noutona Helsingin Veaalasta.

 

 

 

REVOCATION OF THE DECLARATION OF INDEPENDENCE

REVOCATION OF THE DECLARATION OF INDEPENDENCE
To the citizens of the United States of America,
In the light of your failure to elect a President of the USA and thus to govern yourselves, we hereby give notice of the revocation of your independence, effective today. Her Sovereign Majesty Queen Elizabeth II will resume monarchial duties over all states, commonwealths and other territories. Except Utah, which she does not fancy. Your new prime minister (The Right Honourable Boris Johnson, MP for the 97.85% of you who have until now been unaware that there is a world outside your borders) will appoint a minister for America without the need for further elections. Congress and the Senate will be disbanded. A questionnaire will be circulated next year to determine whether any of you noticed. To aid in the transition to a British Crown Dependency, the following rules are introduced with immediate effect:
1. You should look up ”revocation” in the Oxford English Dictionary. Then look up ”aluminium”. Check the pronunciation guide. You will be amazed at just how wrongly you have been pronouncing it. The letter ’U’ will be reinstated in words such as ’favour’ and ’neighbour’, skipping the letter ’U’ is nothing more than laziness on your part. Likewise, you will learn to spell ’doughnut’ without skipping half the letters. You will end your love affair with the letter ’Z’ (pronounced ’zed’ not ’zee’) and the suffix ”ize” will be replaced by the suffix ”ise”. You will learn that the suffix ’burgh is pronounced ’burra’ e.g. Edinburgh. You are welcome to respell Pittsburgh as ’Pittsberg’ if you can’t cope with correct pronunciation. Generally, you should raise your vocabulary to acceptable levels. Look up ”vocabulary”. Using the same twenty seven words interspersed with filler noises such as ”like” and ”you know” is an unacceptable and inefficient form of communication. Look up ”interspersed”. There will be no more ’bleeps’ in the Jerry Springer show. If you’re not old enough to cope with bad language then you shouldn’t have chat shows. When you learn to develop your vocabulary then you won’t have to use bad language as often.
2. There is no such thing as ”US English”. We will let Microsoft know on your behalf. The Microsoft spell-checker will be adjusted to take account of the reinstated letter ’u’ and the elimination of ”-ize”.
3. You should learn to distinguish the English and Australian accents. It really isn’t that hard. English accents are not limited to Cockney, upper-class twit or Mancunian (Daphne in Frasier). You will also have to learn how to understand regional accents – Scottish dramas such as ”Taggart” will no longer be broadcast with subtitles. While we’re talking about regions, you must learn that there is no such place as Devonshire in England. The name of the county is ”Devon”. If you persist in calling it Devonshire, all American States will become ”shires” e.g. Texasshire, Floridashire, Louisianashire.
4. Hollywood will be required occasionally to cast English actors as the good guys. Hollywood will be required to cast English actors to play English characters. British sit-coms such as ”Men Behaving Badly” or ”Red Dwarf” will not be re-cast and watered down for a wishy-washy American audience who can’t cope with the humour of occasional political incorrectness.
5. You should relearn your original national anthem, ”God Save The Queen”, but only after fully carrying out task 1. We would not want you to get confused and give up half way through.
6. You should stop playing American ”football”. There is only one kind of football. What you refer to as American ”football” is not a very good game. The 2.15% of you who are aware that there is a world outside your borders may have noticed that no one else plays ”American” football. You will no longer be allowed to play it, and should instead play proper football. Initially, it would be best if you played with the girls. It is a difficult game. Those of you brave enough will, in time, be allowed to play rugby (which is similar to American ”football”, but does not involve stopping for a rest every twenty seconds or wearing full kevlar body armour like nancies). We are hoping to get together at least a US rugby sevens side by 2005. You should stop playing baseball. It is not reasonable to host an event called the ’World Series’ for a game which is not played outside of America. Since only 2.15% of you are aware that there is a world beyond your borders, your error is understandable. Instead of baseball, you will be allowed to play a girls’ game called ”rounders” which is baseball without fancy team strip, oversized gloves, collector cards or hotdogs.
7. You should declare war on Quebec and France, using nuclear weapons if they give you any merde. The 97.85% of you who were not aware that there is a world outside your borders should count yourselves lucky. The Russians have never been the bad guys. ”Merde” is French for ”5hit”. You will no longer be allowed to own or carry guns. You will no longer be allowed to own or carry anything more dangerous in public than a vegetable peeler. Because we don’t believe you are sensible enough to handle potentially dangerous items, you will require a permit if you wish to carry a vegetable peeler in public.
8. July 4th is no longer a public holiday. November 8th will be a new national holiday, but only in England. It will be called ”Indecisive Day”.
9. All American cars are hereby banned. They are crap and it is for your own good. When we show you German cars, you will understand what we mean. All road intersections will be replaced with roundabouts. You will start driving on the left with immediate effect. At the same time, you will go metric with immediate effect and without the benefit of conversion tables. Roundabouts and metrication will help you understand the British sense of humour.
10. You will learn to make real chips. Those things you call French fries are not real chips. Fries aren’t even French, they are Belgian though 97.85% of you (including the guy who discovered fries while in Europe) are not aware of a country called Belgium. Those things you insist on calling potato chips are properly called ”crisps”. Real chips are thick cut and fried in animal fat. The traditional accompaniment to chips is beer which should be served warm and flat. Waitresses will be trained to be more aggressive with customers.
11. As a sign of penance 5 grams of sea salt per cup will be added to all tea made within the Commonwealth of Massachusetts, this quantity to be doubled for tea made within the city of Boston itself.
12. The cold tasteless stuff you insist on calling beer is not actually beer at all, it is lager. From November 1st only proper British Bitter will be referred to as ”beer”, and European brews of known and accepted provenance will be referred to as ”Lager”. The substances formerly known as ”American Beer” will henceforth be referred to as ”Near-Frozen Knat’s Urine”, with the exception of the product of the American Budweiser company whose product will be referred to as ”Weak Near-Frozen Knat’s Urine”. This will allow true Budweiser (as manufactured for the last 1000 years in Pilsen, Czech Republic) to be sold without risk of confusion.
13. From November 1st the UK will harmonise petrol (or ”Gasoline” as you will be permitted to keep calling it until April 1st 2001) prices with the former USA. The UK will harmonise its prices to those of the former USA and the Former USA will, in return, adopt UK petrol prices (roughly $6/US gallon – get used to it).
14. You will learn to resolve personal issues without using guns, lawyers or therapists. The fact that you need so many lawyers and therapists shows that you’re not adult enough to be independent. Guns should only be handled by adults. If you’re not adult enough to sort things out without suing someone or speaking to a therapist then you’re not grown up enough to handle a gun.
15. Please tell us who killed JFK. It’s been driving us crazy.
Tax collectors from Her Majesty’s Government will be with you shortly to ensure the acquisition of all revenues due (backdated to 1776).
Thank you for your cooperation.

Lihin: Tohtori Savio kutsutaan päivälliselle

Kutsu päivälliselle tuli kotiosoitteeseen, enkä todellakaan tiennyt mitä olisin siitä ajatellut. Olin kuullut Lihinin nimen silloin tällöin töissä, mutta vain ohimennen, ikään kuin kyseessä olisi jonkinlainen työpaikan sisäinen “Kilroy was here!” tyyppinen juttu, tai olisi viitattu temppeliherroihin tai siionin viisaisiin.
Suhtauduin kutsuun ensin kuin käytännön pilaan, enkä sanonut siitä mitään, ennen kuin mainitsin siitä Tannerille, joka esittää laitoksemme esimiestä.

”Olette saanut päivälliskutsun Herra Lihiniltä?” Tanner katsoi minuun ilahtuneen näköisenä lasiensa yli, näyttäen Sir Derek Jacobilta.”Onneksi olkoon, kaiketi ja toivottavasti! Saitte perinteisen kutsukirjeen, jossa oli toivottiin vahvistettavan kutsu puhelimitse rouva Dahlille, yrititte soittaa, mutta ette tavoittaneet ketään, mutta kohta teille soitettiin ja rouva Dahl vahvisti kutsun ja pyysi tietää ruokarajoituksenne?”

 

Täytyy myöntää, että takeltelin hieman, “siis, tuota… onko Lihin oikeasti joku, joka pitäisi tietää?”
Tanner naurahti ääneen, “Saatatte tietää Alexander-säätiön” hän sanoi äänessä karrikoitua vaatimattomuutta ja totta kai minä sen tiesin. Tanner oli saanut kaksi vuotta sitten Alexander-palkinnon, 25 000 vuodessa loppuiäksi ja se kyllä tarkoitti, että ihan jokainen, joka työskenteli alalla, tiesi Alexander-palkinnon. Tanner ei antaisi unohtaa sitä.
“Lihin on Alexander-säätiö, “ Tanner piti tauon, jota saisin niellä tietämättömyyteni sapen, “jokainen, joka on saanut Alexander-palkinnon, on käynyt ensin päivällisellä Lihinillä.” 
Mietin hetken, mitä olin juuri kuullut.
Alexander-palkinto annettiin vain joka neljäs vuosi, enkä olisi valmis siihen vielä kahden vuoden päästä, mutta Alexander-apuraha auttaisi kyllä työhön keskittymisessä, vaikka se kestäisi vain vuoden.
“Luulen, että tarvitsen uusia vaatteita,” ja Green hymyili leveästi.
“Ja soittakaa rouva Dahlille.”

Tanner antoi koko joukon vinkkejä, mutta silti jännitimme molemmat, minä ja Anne, päivällisille menoa. Meillä oli ehkä hieman liian samanlaiset puvut, Anne järjesti ne puvustajatuttavansa kautta, mutta värit olivat erilaiset, niin,  ettei liki identtinen malli ollut silmiinpistävä. Tanner oli varoittanut, että puhelimet piti jättää eteisessä lokerikkoon, mutta se tuntui silti oudolta, että kaksi turvamiestä ystävällisesti, mutta vastaansanomattomasti pyysi jättämään kamerat, kännykät ja muun elektroniikan eteisessä olevaan kaappiin, ennen kuin meidät ohjattiin pidemmälle.

Meidät otti vastaan mattamustaan smokkiin pukeutunut mies, jonka täysin karvattomasta päästä valot heijastuivat “Arvaan; Tohtori Savio? Olen Lihin.” Hän ei kätellyt, mutta kumarsi sulavasti. “Minun pyydettävä anteeksi näitä järjestelyjä, mutta haluan säilyttää yksityisyyden, “ja hän kääntyi sitten Annea kohden, kuin jääden odottamaan esittelyä.
“Tässä on puolisoni, Anne Beck”

“Tervetuloa rouva Beck, ette arvaa mikä ilo oli saada teidät molemmat tänne tänään, “ ja jälleen pieni, luonteva, kumarrus.

Lihinin Ruokasali


Tanner sanoi, että meitä luultavasti olisi pöydässä kaikkineen yksitoista henkeä ja että todennäköisesti me istuisimme lähimpänä isäntää ja juuri näin oli. Sain vierustoverikseni  tulevaisuuden tutkijan, kuivakkaan laihan miehen, herra Linturin, joka harrasti valokuvausta ja vertasi tulevaisuudentutkimusta antropologiaan. Löysimme jotenkin yhteisen sävelen, kun hän kuvaili, miten pitää ymmärtää toisenlaista kokonaisuutta olipa kyse tulevaisuudesta tai menneisyydestä. Se on yhteinen pinta ja ulkopuolisille yleensä vaikea käsittää, joten syntyy yhteys – jaetun ymmärryksen kautta, kun molemmat tuntevat jotakin sellaista, joka ulkopuolisille on hankala hänen työstään käsittää.  Mutta silti, menneisyys on kouriintuntuvaa. Toisaalta molemmissa voi sotkea kätensä. Lue lisää ”Lihin: Tohtori Savio kutsutaan päivälliselle”

Lihin: Neiti Manner saa pestin

Ensimmäisellä tapaamisella en viitsinyt kysellä enempää, mutta huomasin, että vaikka oikean kyljen arvet olivat silmiinpistävimmät, hänellä oli arpia muuallakin. Kun hieroin hänen hartiansa, huomasin hyvin kapean ja vaalean arven vasemmasta olkapäästä niskaan ja korvan takana oli koko korvan mittainen pystysuora valkea viiru, hädin tuskin huomattava mutta olemassa.  Hänellä oli myös jonkinlainen kuuloke tai kuulokoje, pieni, liki huomaamaton, mutta hieroessa joutuu ihmistä todella lähelle ja näin sen.
Kun lopetin, Lihin kysyi, haluaisinko uida.
Allas näytti houkuttelevalta, mutta minulla ei ollut uimapukua mukana.
Ehkä toisella kerralla. 

Sovimme että tulisin seuraavana kerran viikon päästä tiistaina, mutta myöhempänä aikana, vasta kello 17:40 ja sen jälkeen tapaisimme ainakin pari kuukautta kahdesti viikossa.
Lihin lähti näyttämään, mitä kautta minun seuraavalla kerralla pitäisi tulla. Alakerrassa oli pitkä käytävä, toisella puolen oli se kylpyhuone, jossa olin vaihtanut t-paidan päälleni ja toisella puolen muutama vähäeleisyydestä huolimatta ylelliseltä näyttävä puuovi.
Mutkan takana oli vielä muutama sivuovi, mutta käytävän päässä oli pukuhuoneen kaltainen tila, “kun tulette seuraavan kerran, voitte vaihtaa vaatteet täällä, jos haluatte. Voitte myös jättää tänne ne tavarat, mitä ette tarvitse työssänne”, sitten Lihin avasi oven huoneen päässä, “tuolla on suihku, jos haluatte joskus peseytyä.”
“No, ehkä joskus, liikun pyörällä.”
“Täällä. “ Lihin jatkoi ja avasi toisen oven,” on takaoven halli”.
Menin ovesta, mutta Lihin ei tullut perässä, vaan seisoi pukuhuoneen puolella. Täällä toisella ovella oli samanlaiset lokerot kuin ylhäällä sisääntulossa, mutta muutama lokeroista oli hyvinkin suuria, kuin komeroita.
“Kun tulette luokseni, voitte tulla tätä kautta,” Lihin opasti, “sen vastapäisen oven takana on autotalli, ja voitte jättää polkupyöränne sinne, pysyy suojassa säältä ja varkailta.”
“Kuulostaa mukavalta, “sanoin, vaikka jokin vielä sai minut epäröimään. “Onko täällä ovikello?”
“On, mutta saatte henkilökohtaisen koodin. Kerron myöhemmin miten se toimii.”
Nyökkäsin, “autotalli on tuolla?” Sanoin jotain sanoakseni, “…kurkistan,” ja raotin ovea. Autotalli oli siisti, tilava, johon olisi mahtunut useampikin auto. Siellä oli vain yksi, suuri ja vanhahko auto, jonkinlaisten telineiden päällä ja konepellin alle ja pakoputkeen meni jotain putkia. Aivan kuin Lihin olisi sanonut takanani jotakin, numeroita tai jotakin.
“Anteeksi, en kuullut?”
“Ei mitään, ajattelin ääneen.”
“Harrastatteko autoja?”
“En oikeastaan.”
“Onko se työnne?”

Lue lisää ”Lihin: Neiti Manner saa pestin”

Lihin. Neiti Manner etsii töitä

Olin valmistunut pari vuotta aikaisemmin, ja liittynyt alan töitä tekevään osuuskuntaan, mutta töitä ei ollut ihan siihen tahtiin, kuin olin toivonut. Sitten sain puhelun, joka tuntui silloin minusta jotenkin hämmentävältä, mutta lahjahevonen ja miten se pappa aina sanoikaan.
Soittaja oli Rosa Dahl ja hän kertoi toimeksiantajansa etsivän fysioterapeutti-hierojaa ja kuulleensa joltakin ystävältään, että minä saattaisin olla juuri sopiva henkilö tehtävään. Jotenkin tunsin itseni epävarmaksi, kun oli asiakas, jota pitäisi hoitaa kotonaan, eikä minulla ollut ollut sellaista ennen, mutta lähdin kuitenkin käymään.
Ensimmäinen tapaaminen uuden asiakkaan kanssa oli toukokuisena tiistaiaamuna ja lähdin liikkeelle pyörällä. Jotenkin olin mielessäni odottanut jonkinlaista kerrostaloasuntoa, mutta kyseessä oli valkoisen aidan takana oleva suuri 50- tai 60-luvulla rakennettu omakotitalo, josta näkyi vain pitkä räystään alla oleva nauhaikkuna, jonka pituus kertoi asunnon valtavuudesta.
Kadulla oli ovikello ja kun soitin sitä, kaunis ja soinnikas, sellainen uutistenlukijan ääni sanoi “Neiti Manner?” Puhuttelussa oli jotakin viehättävän vanhanaikaista, kuin kesäteatterissa.
“Minä olen. Pitäisi tavata Lihin,” ja lisäsin epäröiden, “Herra Lihin?”
“Tulkaa sisään, mutta jättäkää ulompaan eteiseen kellonne, puhelin, tietokone tai kaikki muutkin sähköiset laitteet.”
Ajattelin ensimmäisenä, että ok. Tämä oli nyt tämän lajin hullu, sähköallergikko, mutta tajusin samalla, että ovikellohan oli sähköinen laite ja menin sisään. 
Eteisessä oli lokerikko, joka oikeastaan näytti metallilokerikkojen rollsroyceltä. Sen ovien takana oli tilaa vaikka rinkalle ja ovet olivat varmasti sentin paksuista, kerman sävyiseksi emaloitua terästä. Kaivelin repustani kaiken, mikä toimi sähköllä, pistin lokerosta löytyvään laatikkoon, laatikon lokeroon ja oven avaimen pistin reppuuni.
Olin jo aikeissa jatkaa seuraavasta ovesta, kun kuulin kohteliaan äänen sanovan “kuulokkeet, neiti Manner,” ja silloin tajusin, että iPhonen korvanapit olivat vielä korvissani. Vilkaisin katonrajaan, jossa oletin kameran olevan, ja laitoin vielä napitkin kaappiin, ennen kuin jatkoin sisälle.
Asiakkaani odotti minua oven takana ja oli täysin erilainen kuin odotin.
En tarkkaan pysty sanomaan minkä ikäinen mies oli, yli 30 mutta ei 50, tai ei ainakaan paljoa yli.  Mies oli täysin kalju, parraton ja äkkikatsomalla hän näytti samaan aikaan jotenkin luonnottomalta, mutta ei kuitenkaan epämiellyttävältä. Vähän vain oudolta, kuin keinotekoiselta. 
“Päivää neiti Manner, minä olen Lihin. Meidän varmaan pitää tutustua, menisimmekö alakertaan?” Mies esittäytyi kättelemättä, mutta pienellä ylävartalon kumarruksella ja viittasi syvemmälle taloon.
Hallista näki, että sen takana on suuri olohuone ja ruokasali ja sen takana vielä jokin huone, jonka näki avoimesta ovesta, mutta me jatkoimme portaat alas, kerrokseen, missä nähtävästi olivat yksityiset tilat. Ala-aulassa oli ulkomaalaiselta näyttävä nainen, “rouva Hodžić, tässä on neiti Manner. Neiti Manner, rouva Hodžić auttaa minua pitämään tämän talon siistinä.”
“Tulen hoitamaan herra Lihinin niskalihaksia,”  sanoin jotain sanoakseni
“Päivää neiti Manner. Tervetuloa. Lihin herra on hyvä pomo!”
En osannut sanoa kuin “varmasti on”, mikä vaikutti heti jotenkin tyhmältä, mutta se oli sanottu.
Lihin kulki edellä. Hän oli pukeutunut vihreäruutuiseen ryppyiseen liivipukuun ja valkoiseen paitaan. Kalvosinnapit olivat hänen ainut korunsa, mutta oranssin kirjava taskuliina toi väriä asuun. 

Aulasta lähti käytävä, jonka kahta puolen oli suljettuja ovia, mutta me jatkoimme sen päähän, toiseen aulaan. Sieltä olisi päässyt portaita taas ylös, mutta Lihin avasi oven, jonka takana oli kuntosali.

 Se oli oikeastaan hyvinkin suuri yksityiseksi. Peräseinällä oli tikapuut ja taljat, keskellä muutama muu laite ja hydraulinen hierontapöytä ja meidän päähämme jäi vielä tilaa paksulle matolle, johon mahtui hyvin joogaamaan vaikka parin kanssa. Vastapäisestä ovesta näkyi sängyn pääty, joten se oli ilmeisesti makuuhuone ja sen läpi näkyi raollaan oleva ovi, kaakelista päätellen kylpyhuoneeseen.
Huoneen kummassakin päässä oli luonnonvaloa. Puolapuiden ja taljojen takana katonrajassa oli matala, mutta huoneen levyinen ikkuna, mutta meidän päässämme huonetta oli koko seinän kokoinen ikkuna, josta näkyi suuri uima-allas.
“Ette tunnu olevan fysioterapian tarpeessa,” sanoin Lihinille kun katsoimme huoneen varusteita.
“Haluan pysyä kunnossa ja tarvitsen ohjausta ja neuvoja voidakseni pitää itseni jatkossakin siinä kunnossa missä nyt olen.”
“Mitä vaivaa teillä nyt on?”
“Tällä hetkellä minusta tuntuu, että niska ja hartialihakset ovat rasittuneet.”
“Otatteko paidan pois, niin voin tutkia?”
“Jos käyn vaihtamassa toiset vaatteet?” 

 

Jäin katsomaan ikkunasta, kun Lihin meni makuuhuoneen puolelle. Maisema oli melkein kuin jostakin matkailumainoksesta. Edessä sinisen kimmeltävä uima-allas, sen takana vihreä nurmi, jossa muutama hyvin pidetty pensas ja niiden takana mäntyjen alitse näköala merelle.
Vasemmalla puolella näkyi rakennuksen kadunpuoleinen siipi, jossa näin suuren olohuoneen olevan, mutta sen alakerrassa oli ilmeisesti lisää yksityisiä tiloja, ehkä makuuhuoneita.
Huomasin Lihinin palaavan, juuri kun kumarruin eteen päin, nähdäkseni lisää pihamaata ja kun käännyin katsomaan häntä, hämmästyin näkemästäni.
Lihinillä oli päällään vain jonkinlaiset punaiset kotihousut jotka päättyivät polviin, punaista, heikon kiiltävää materiaalia ja mustat nahkaiset kotitossut, joissa näytti olevan jonkinlainen samettiruusuke päällä.
En oikein ole varma mitä odotin.
No eihän Lihin näyttänyt puvussaankaan miltään kynäniskalta, mutta nyt hänen vartalonsa näytti samaan aikaan hyväkuntoiselta, lihaksikkaalta, mutta ei liian treenatulta ja samalla tavalla kuin hänen kasvonsakin, jotenkin epätodelliselta, kuin toisesta maailmasta. Ja iho oli yllättävän kalpea, liki sinervä  jasiniset suonet näkyivät sen läpi.
Vatsassa vasemmalla puolella näkyi muutama leveä arpi, samansuuntaisina ja kaartuvina, mutta muutoin hän näytti ensikatsomalla melkein täydelliseltä.
“Mistä nuo tuli?” Kysyin arpiin viitaten.
“Purjehdusonnettomuus, kauan sitten” Lihin vastasi ja yritin miettiä millaisesta onnettomuudesta ne olivat tulleet. Minä en purjehtinut.
“Voinko minä vaihtaa jossakin työvaatteet?” Kysyin.
“Voit käyttää minun kylpyhuonettani, tai toista tuolla, käytävällä, sen ovi on toinen vasemmalla,” vastaisi Lihin ja minä päätin, sekunnin epäröinnin jälkeen, valita käytävällä olevan.
Kun palasin takaisin ala-aulaan, minun oli pakko vetää henkeä. Tajusin nyt vasta, miten paljon jännitin tätä, eikä Lihinin olemus millään tavoin rauhoittanut minua. Hän toi mieleeni jonkin tietokoneanimaatiohahmon, jonkinlaisen haltijan tai ehkä jonkin pienen jumalan.
Menin reppuni kanssa käytävälle ja avasin vahingossa ensimmäisen oven. Sen takana näytti olevan vaatehuoneen tapainen, yksinään suurempi kuin olohuoneeni. Toisen oven takana oli kylpyhuone, melkein samanlainen kuin minun omani, paitsi isompi, makuuhuoneeni kokoinen.     

Vaihdoin pyöräilypuseroni puhtaaseen t-paitaan ja sitten vilkaisin… olisin vilkaissut peiliin, mutta sellaista ei täällä ollut. Piste neiti Mannerille. minulla oli jotakin, mitä tällä miljonäärillä ei ollut.
Tarkastin poninhäntäni käsivaralta, pistin puseroni laukkuun ja palasin Lihinin luokse. 

Palatessani sanoin Lihinille, joka seisoi ikkunan äärellä, “jos katsotaan sitä hartiaa nyt ensin ja jutellaan.”

 

Lihin antoi minun puhua ja aivan huomaamattani tulin kertoneeksi hänelle pitkät pätkät perheestäni. Lihinistä ei irronnut oikein muuta, kuin että hän asui yksin ja teki työtä kotoa käsin. 

Oikeastaan tajusin vasta kolme vuotta myöhemmin, miten salaperäinen Lihin oikein oli. Tietysti hän oli outo, ja sillä tavoin salaperäinen, mutta se oli muuta. Hän ei kertonut itsestään mitään, mitä ei kysytty, enkä jälkeenpäin voi olla varma, oliko hänen kertomansa totta.
Lihinillä ei ollut ainuttakaan karvaa niissä paikoissa jotka olivat näkyvillä. Ripset olivat siistit ja säännölliset, samoin kulmakarvat, liki kuin ne olisivat tarkkaan lasketuilla paikoilla, mutta niiden lisäksi ei ollut ainuttakaan karvaa. Kiiltävässä päässä ei ollut edes sänkeä.

Lihin: Neiti Orellin lakanat

Minä luulen, että joskus mainoksessa kuulemani fraasi “meillä jokaisella on omat aamurutiinimme” on paskapuhetta.
Suurimmalla osalla ihmisiä aamurutiinit ovat luultavasti aivan samanlaisia, kuselle, aamiaiselle, meikit naamaan, paskalle, vaatteet päälle ja maailmalle. Tietysti ihmisillä on variaatioita, mutta tuossa se suunnilleen on.  Minulla on ihan erityinen aamurutiini, jota varmasti hyvin harvalla ihmisellä on.
Ennen aamiaista kerään lakanat vuoteesta ja pakkaan ne tiukasti kahteen päällekkäiseen muovipussiin ja sitten pahvikuoreen ja lähetän tekstarin kuoressa olevaan numeroon.
Yleensä ennen kuin ehdin saada kenkiä jalkaan, oven takana on lähetti, joka ottaa lakanat ja tyynyliinat ja kiidättää ne jonnekin, en tarkalleen tiedä mihin, mutta johonkin firmaan nimeltä “Nihil Sacrum.” Lue lisää ”Lihin: Neiti Orellin lakanat”

Lihin. Rouva Hodžić.

Ei ole helppoa saada töitä, kun on vanha. No, en minä ole vielä vanha, mutta ei mene kauan siihen, kun minä olen vanha. Se on totta, jokaisesta joka elää, tulee vanha. Paitsi jos kuolee. Kuolleet ovat muistoja, ja ne eivät vanhene, ne vain unohtuvat.
Mutta minulla on työ.
Kun tulimme maahan, minä en vielä ollut 30-vuotta, kaksi lapsista oli vielä pieniä, yksi oli vatsassa ja nuorimmista emme tienneet mitään. Aika kuluu ja nyt minä olen isoäiti ja minun nuorinkin, joka syntyi täällä, hän jo opiskelee, hänestä tulee sellainen, kun on töissä lääkärissä ja tutkii veret ja pissat. Mikä se sana on? Laborantti? 

Täällä kaikki tekee töitä ja minä halusin myös tehdä töitä, mutta täällä ei ollut töitä kanalan hoitajalle. Amir sai töitä ja hän ajaa bussia. Sitten hän ajaa bussia ja taksia, ja sanoo minulle, että minäkin voisin ajaa bussia. Minä mietin sitä. 

Ensin oli lapset kyllä. Minä hoidin niitä ja sitten olin jo täyttänyt kolmekymmentä, ja sitten olin täyttänyt kolmekymmentäviisi. Aika tuntui menevän niin nopeasti. Jasminkakin oli seitsemän ja koulussa.
Sitten me olimme olleet täällä jo kauan ja Merjemkin menee kouluun,  ja minä menin kurssille, ja minusta tuli siivooja. Joku ajattelee ettei siivoojan työ ole hyvä työpaikka.
Siivoojan palkka ei ole kovin hyvä. Mutta se työ, sen on niin hyvä kuin sen tekee.
Minä siivosin taloja, rappukäytäviä, saunoja ja kellareita. Joskus siivosin jonkun kodissa. Minä yritin tehdä minun työni hyvin.
Sitten minulle soitti nainen, joka sanoi, että hän oli kuullut että minä siivosin hyvin ja kysyi, paljonko minä halusin palkkaa, jos siivoaisin muutama kodin ja jotkin toimistot.
Minä sanoin, että minun pitää miettiä asiaa ja kysyä mieheltäni. Lue lisää ”Lihin. Rouva Hodžić.”

Järkyttävää tekstiä

Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirviöksi. Ja kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun.”
Oikeastaan tässä kohtaa voi myös huomauttaa, että Friedrich Nietzsche oli tolvana, poikkeuksellisen lahjakas tolvanaksi, mutta siltikin, tolvana.

 

Minä kirjoitan.

 

Paljolti sitä varten, etten vain voi olla kirjoittamatta.

Olen tarinankertoja, ja minun on kerrottava tarina.

Näkemykseni mukaan, kaunokirjallisuus on ihmisyyden käsikirja.

Siinä, missä äitini ainut kirjasarja, ”Autotekniikan käsikirja” kertoi autotekniikasta, kaunokirjallisuus, kaikkineen, kertoo ihmisyydestä. 

Silti, en pyri tietoisesti kirjoittamaan mitään moraalista, eettistä tai muutakaan sanomaa, vaan kerron vain tarinoita ihmisistä, tai niistä joita pidämme ihmisinä, tai kenties olivat joskus ihmisiksi tai joiden edes pitäisi olla ihmisiksi, vaikka se onkin vaikeaa…. Mutta minä kirjoitan. 

Lukija tulkitsee sen miten haluaa, oman persoonallisuutensa ja kokemustensa pohjalta.

 

Omista teksteistä yksi suosikkini kertoo aivan tavallisesta miehestä, joka pilkkoo elävältä toisen miehen, pala palalta, loppuun asti.

 

Teksteistäni se, josta on pidetty eniten, käsittelee lapsen pahoinpitelyä. Päähenkilö murretaan niin fyysisesti, kuin henkisestikin.

Kolmas, mielestäni tärkeä tekstini, käsittelee sotaa paennutta tyttöä, josta tulee huora.

Ja yksi parhaistani käsittelee pedofiilin perhesuhteita, vaikka se ei siitä heti näy. Tai oikeastaan olen kirjoittanut siitä kaksikin tarinaa. Sama tarina kahdesti.

 

Miksi minä kirjoitan näitä? Lue lisää ”Järkyttävää tekstiä”