Itä-Preussin vapaavaltio, eli Свободная Республика Калининград

Ajatelkaapa tätä. 

Ukraina, NATO, EU ja USA tarjoaisi ”erillisrauhaa” Kalingradin alueelle. 

Kalingradin alue muodostaisi Königstedin/Itä-Preussin vapaavaltion, joka tunnustettaisiin jos alue luovuttaisi ydinaseet ja  sotarikolliset. Kalingradin asevoimien kokoa säädeltäisiin, mutta lähdettäisiin siitä, että alue vastaa omastta puolustuksestaan, EU:n ja Naton tukemana viiden vuoden ajan.

Maahan ei menisi NATO joukkkoja, mutta viiden vuoden ajan EU osallistuisi rajavalvontaan ja Kalingrad saisi EU:lta ja Yhdysvalloilta tietyn tullisopimuksen. joka sidottaisiin 30 vuoden ajaksi alueen demokratia ja korruption hallintaan. 

Periaatteessa lähdettäisiin siitä, että mikäli kehitys olisi suotuisaa, alueen EU-jäsenyys neuvottelut voisivat alkaa 2053. 

Ja väläytettäisiin ajatusta, että Leningradin oblasti voisi saada samantyyppisen sopimuksen. 

Pelkkä ajatus saisi Kremlissa lorahtamaan lusikallisen niihin kuuluisiin kalsareihin. 

Mutta sitten taas, jos se toteutettaisiin. 

Uusi venäjänkielinen vapaa valtio, jota ohjattaisiin kohden EU-jäsenyyttä, saisi liberaalit ja koulutetut venäläiset muuttamaan sinne. kenties niin rajusti, että maan pitäisi kiristää maahantulomääräyksiä ja se voisi muuttua uuden venäläisen kulttuurin kotipesäksi. 

Taiteilijat, tiedemiehet ja IT-osaajat tekisivät alueesta uudenlaisen venäläisen kulttuurin kehdon, ja auttaisivat luomaan, EU:n ja Yhdysvaltain tukemana, pienen, mutta vahvan talousalueen. Lipeämiset demokraattisesta kehityksestä tai korruptio johtaisi nopeisiin tuen ja kauppaehtojen kiristyksiin ja EU:n täysjäsenyyden neuvottelujen lykkääntymiseen. 

Alueen kulttuurillinen vaikutus leviäisi sekä naapurimaihin, mutta ennen muuta Venäjälle, näyttäisi sen, että venäläinen yhteiskunta voi muuttua, kehittyä ja kukoistaa tulevaisuuden maailmassa, osana kansainvälistä yhteisöä, rauhanomaisesti. 

Tietysti tämä voisi saada Kremlin pakan lopullisesti sekaisin, mutta ajatelkaapa tätä edes mahdollisuutena. 

Ja ajatelkaapa sitten mittakaavaa, millainen ero sillä olisi, jos tämä toteutettaisiin miljoonan asukkaan Kalingradin alueella, tai mitä jos tämä toteutettaisiin 7 miljoonan asukkaan Pietarin ja Leningradin alueella.

Viestin ja nyrkin välissä

Luin tässä kerran, olisiko ollut viime kesänä, harvinaisen typerän ja poskettoman väitteen, ottaen vielä huomioon sen, että kyseessä oli ammatti-ihmisen kirjoitus, IMG_0660kirjoitusammatin, ettei väkivalta ole viestintää.

Ajatus oli niin pöyristyttävän ääliömäinen, että asia jäi mieleeni, vaikka lukemastani on heti kohta vuosi.

Jotakuinkin kaikki inhimillinen toiminta sisältää viestintää, ja suuri osa siitä on pääasiassa viestintää, väkivalta nimenomaan on suurimmaksi osaksi viestintää, ja jopa niinkin, että suuri osa, joskaan ei mitenkään valtaosa, edes lähellekään, viestinnästä, sisältää väkivaltaa.

Te, jotka minut tunnetta, arvaatte seuraavan.

Pukeutuminen on viestintää. Se ettei halua viestittää mitään pukeutumisella on erittäin vahva viesti, ja se ettei halua sanoa sitä, on viesti.
Ruokailu on viestintää, se mitä syömme, miten syömme, kenen kanssa syömme ja kuinka paljon syömme, pitää sisällään sekä tietoisia, puolitietoisia, piilotettuja ja tarkoituksellisia viestejä.
Monet toimet ja hankkeet, jota teemme näennäisen yksin, ovat viestintää. Viestintää on hampaidenpesu, suihkussa käynti ja jopa se voi olla viesti, että olemme yksin.
Kaikki inhimillinen toiminnallisuus on viestintää.

Miksi väkivalta olisi tästä poikkeus?

Suurin osa väkivallasta on viestinnällistä väkivaltaa, toisen taivuttamista asioihin mitä tämä ei halua, painostusta, uhkailua, nöyryyttämistä ja loukkaamista. Tämä on osa inhimillistä kontekstia, ihmisenä olemista, ja sitä mitä voimme kutsua inhimilliseksi ryhmädynamiikaksi.

Fyysinen väkivalta on viesti siinä missä mikä hyvänsä muukin viestintä, ja voi pitää sisällään aivan liian monta tasoa, jotta lässyt virkattupipohumanistit voisivat sitä ymmärtää.

Vaikka koko inhimillinen toiminta on osaltaan viestintää, tämä ei tarkoita että kaikki osaisivat ja ymmärtäisivät sitä, viestintää, juuri siksi että se on käsitteenä niin laaja. Minulta jää englanninkielisestä viestinnästä suurin osa ymmärtämättä, vaikka sitten taas jos näen sen kontekstin, missä kieltä käytetään, saatan ymmärtää asiasta enemmän kuin joku joka muodollisesti osaa englantia paremmin, jos minä luen ihmisen eleitä, pukeutumista ja sosiaalisia asetelmia paremmin

Eri ihmiset osaavat eri tavalla erilaisia viestinnän muotoja ja merkitysjärjestelmiä, ja tämä on osaltaan vaikuttamassa siihen, että fyysinen väkivalta tuomitaan tällä hetkellä syvemmin kuin henkinen väkivalta.

Naiset eivät hallitse samalla tavalla väkivallan kieltä kuin miehet. Miehiin on rakennettu sekä kulttuurillisesti että osin geneettisesti kyky aistia väkivallan merkkejä ja arvioida siihen liittyviä merkkejä, miehissä puolestaan on myös suuren osaamiserot tämän viestinnän suhteen. Minä olen erittäin lahjakas väkivallan tulkitsemisessa ja käytössä, pääasiassa sen vuoksi, että olen niin rauhallinen ja kärsivällinen.

Naiset sen sijaan hallitsevat kielen ja sosiaalisen pelin paremmin. Tämä tarkoittaa sitä, että naisilla on paremmat valmiudet tuomita fyysinen väkivalta ja perustella sen erityinen tuomittavuus, kun sitä vastoin naisten psyykkinen väkivalta ja sosiaaliset pelit, ne eivät ole laisinkaan niin paha asia kuin fyysinen väkivalta, vaikka psyykkinen väkivalta voi olla paljon järjestelmällisempää, julmempaa ja nöyryyttävämpää kuin fyysinen väkivalta.

Eräät väkivaltaongelmat johtuvat ihmisten puutteellisesta väkivaltaisuudesta, ja sen myötä kyvyttömyydestä ymmärtää väkivallan viestejä. Kun yksilö on henkisesti ajettu tarpeeksi pitkälle, hänen defenssinsä alkavat toimia ja aggressio on osa ihmisen luonnollista puolustusmekanismia.
Ihminen voi tutustua, käyttää ja hallita vain niihin itsensä ominaisuuksiin mitä hänellä on.

Jos ihminen kieltää ihmisyytensä, aggressionsa, hän ei voi tutustua siihen, käyttämisestä ja hallitsemisesta puhumattakaan.
Kun ihminen, joka ei ole hyväksynyt omaa väkivaltaisuuttansa, eikä ole sinut sen kanssa, joutuu tilanteeseen, jossa hän kokee olevansa uhan alaisena, hän reagoi. Kun uhka on riittävä, siihen voidaan vastata väkivallalla.
Jos ihminen ei tunnusta ja tutustu omaan väkivaltaisuuteensa, purkautuu väkivalta sitten äärimmäisessä tilanteessa suodattomana, hallitsemattomana ja villinä.

Tämä toimii myös toisin päin. Ihminen joka ei ole tutustunut omaan itseensä väkivaltaisena olentona, ei ole myöskään valmis näkemään ulkopuolellaan väkivallan viestejä, hän saattaa ylireagoida, kokea väkivallan viesteiksi sellaiset viestit mitkä eivät sisällä oikeasti niitä; tämä on yksi syy, miksi alkoholisteja katsotaan karsaasti ja pelätään, sen ohella että ne muistuttavat ihmisen hauraudesta.
Toinen puoli on sitten se, ettei tunnisteta oikeita väkivallan viestejä, ja ajetaan toinen siihen tilanteeseen, jossa toisen on itseään itsessään puolustaakseen käytettävä niitä keinoja jotka hänellä on.

Aurinkokukantie

Tiesittekö tuota, että auringonkukka, sen lisäksi, että on Ukrainan kansalliskukka,  suojelee siitepölyllään sairauksilta pölyttäjiä, niitä perhanoita, joiden varassa meidän elämämme suurelta osalta on? 

Idea mulla oli jo ennen korona-aikaa, mutta en halunnut ensimmäisenä koronakeväänä tähän lähteä. Nyt voisi olla oikea aika. 

Olin lukenut asiasta monista englanninkielisistä lähteistä, mutta tämä Suomen Kuvalehden artikkeli sai sitten minut syttymään; miksipä en aloittaisi omaa projektiani.

Nyt, kun maa paljastuu lumen alta, minä aloitan. Lue lisää ”Aurinkokukantie”

Bragalonen Kirjeenvaihtajan päiväkirjasta: Sinä keväänä sinä et tullut

Sinä keväänä sinä et tullut. 

Minä kävelin jokivartta ja yritin olla sinut sen kanssa. 

Muuttolinnut toivat sinut mieleeni.

Vastarannalla hanhet laskeutuivat tulvaniitylle, 

Niiden matka oli ollut raskas ja näyttivät kurjilta. 

Joen takanahan sinä pysyisit,

kyllä minä sen tiesin

hyvinä ja huonoina aikoina.

 

Sinä varmasti muistat, 

viikonlopun sisämaassa 

Kun nousimme Altopiano delle Streghelle.

Minkä tähden hotellilla sinä epäröit? 

Vaikka ilta oli alavireinen

Huoneen puhelin mykkä, 

Soitimme hyvin yhteen

Ja uudelleen, alusta

Naristen, kahteen

Yhteen.

 

Me emme tietäisi

Mitä tapahtuisi jos tie tää kuljettaisiin loppuun

Ja sitten lähtisimme yhdessä, 

länttä kohden, mitä sitten tapahtuisi

Kun Joen takana ei olisi kukaan.

 

Joen jälkeen, jos olisimme yhdessä

Missä virta loppuu ja alkaa meri. 

 

Sitä emme saa koskaan tietää.

 

Sinä et sanonut sitä

Etkä kuullut sitä minulta.

Et sanonut sitä mitä odotin 

Mietin, kuulisitko sen 

Joen suusta

Kuiskaisiko hän sen sinulle.

Vai laskisiko laiturilta, kuin purren. 

Enkö perään huutaisi? 

 

Yö tuli kynttilään ikkunalla.

 

Päivän kirkkaudessa näky haalistui

Nimet kalpenivat hotellikortissa

Pitäkööt hyvänsä, kenen lie, valheet.

 

Sitten kun lähdimme alas, rantoja kohden

kerroit että ajan hammasta purren. 

Viimeinen lasku

Joen yli metsän siimeksestä

Kaupunkiin, keltaisten seinien loisteeseen. 

Jätin sinut, autosta aukiolle

Pitelen ovea kun nouset

Katsot minua, vierasta

Ja minä katsoin jonnekin aikaan

jos näkisin enteen, edes vinkin

Joen, meren tai purren.

 

Sinä palasit pois 

Joelle, purteen ja merten taa. 

Ja tuli myrskylyhtyihin valkea.

Minä nukuin talven

Kalvoin lakanan reunaa. 

Ja unesta uneen kulkiessa

Katsoin merelle

Joen suuhun

 

Sitten tulivat hanhet tulvaniitylle.

Mutta sinä keväänä sinä et tullut.

Olin sitten aloitteellinen Maailmanrauhan asiassa

Kansanäänestys Maailmanrauha-patsaan käytöstä Helsingin Maailmanrauhan rahaston perustamiseen

 

Muistomerkkien tarkoituksena on pitää asia mielessä, muistuttaa jonkin asian merkityksestä ja tärkeydestä.
Maailman ja olosuhteiden muuttuessa patsaiden merkitys voi muuttua, mutta silloinkaan patsaita ei pidä kevytmielisesti kaataa, vaan on mietittävä voisiko patsaan merkitystä sinällään jotenkin muuttaa.
Jos kuitenkin päädytään patsaan kaatamiseen, pitäisi harkita, miten patsaan idea voisi kantaa sittenkin yli ajan ja toimia patsaan alkuperäisen idean mukaan.

Koska Hakaniemessä oleva Maailmanrauha -patsas on paitsi ruma, myös herättänyt niin poikkeuksellisen paljon negatiivisia tunteita ja rauhattomuutta, esitän seuraavaa.

Helsingin kaupunki perustaa Helsingin Maailmanrauha-rahaston.
Helsingin kaupunki teettää patsaan metallista mitaleja, joita myydään rahaston hyväksi. Rahasto tukee Helsingin yliopistossa tulkkikoulutusta niille kielille, joiden opetus jää sivuosaan Suomen lukioissa, kuten venäjää pienemmät slaavilaiset, afrikkalaiset tai aasialaiset kielet.

Näin Maailmanrauha -patsas ja Helsingin Maailmanrauharahasto vaikuttaisivat siihen, että olisi enemmän ihmisiä, jotka auttaisivat kaikkia ymmärtämään paremmin toisiaan ja tämän kautta patsas tukisi konkreettisesti maailman rauhaa.

Helsingin kaupunki ottaa vastatakseen patsaan sulattamisesta ja mitaleiden valamisesta syntyvät kulut ja mitaleiden tuotto ohjataan lyhentämättömänä Helsingin Maailmanrauharahastoon, jolla tuetaan edellä mainitulla tavalla tulkkien kouluttamista ja näin edistetään konkreettisesti rauhaa.

Ehdotan idean kannatuksen mittaamista kansanäänestyksellä.

Ja linkki aloitteeseen löytyy täältä  

Ja asiasta voi  keskustella täällä 

 

 

Venäjän taika – Miksi Venäjä on toista maata

Seuraava kirjoitus on alunperin kirjoitettu jo kaksikymmentä vuotta sitten, ja julkaistu silloin Talentum omistamassa Duuni.net palvelussa.  Julkaisen nyt uudelleen  se on myös julkaistu 2005 ja 2011

Sattuneesta syystä, josta myöhemmin lisää, haluan jälleen kerran muistuttaa ettei Venäjä ole Eurooppalainen valtio, eikä se tule sitä koskaan olemaan.

Länsimainen, eurooppalainen, demokratia perustuu tiettyyn historialliseen kehitykseen.
Tuollaista kehitystä ei voi sillä tavoin tiivistää, että jossakin maassa voitaisiin muutamassa vuosikymmenessä siirtyä länsimaiseen järjestelmään.
En sano, ettei olisi mahdollista, että joskun Venäjällä olisi länsimainen demokratia, mutta se ei olisi silloin Venäjä, länsimainen tai demokratia.

Suomi mahtuu länsimaisen demokratia käsitteen alle juuri ja juuri, ja silloinkin jää vähän kantapäätä ulos tai varpaita kivistää, mutta sillä ei ole juuri väliä, sillä me olemme niin merkityksettömiä muille kuin itsellemme.

Mutta ajatus Venäjän länsimaistumisesta tai demokratisoitumisesta yhden tai edes kolmen sukupolven aikana johtaa pettymyksiin ja suuriin ongelmiin.

Tätä minä olen sanonut ja sanon taas.

Vain ne asiat, jotka me hyväksymme, ovat hallittavissa.

Ajatelkaapa sadetta.
Jos ette hyväksy sateen realismia, sitä että sataa, ette te myöskään avaa sateenvarjoa.
Silloin kastutte, laisinkaan riippumatta siitä, hyväksyttekö te sadetta tai ei.

Samalla tavalla meidän on hallitaksemme suhdettamme Venäjään, ensin hyväksyttävä Venäjä.
Venäjä on venäjä. Lue lisää ”Venäjän taika – Miksi Venäjä on toista maata”

Trollitehtaankatu

Koska olen vittumainen mies, jätin kuntalaisaloitteen viime perjantaina Tehtaankadun alkuosan nimenvaihdosta.
Valitettavasti en päässyt tekemään aikaisemmin heidän haluamiaan korjauksia, joten se ei vielä ole julkinen, mutta tuossa se on tämän hetkisessä asussa.
Eli se ei ole vielä avoin, mutta kerron kun näin on.

ps. avautui viikolla, mutta pääsin vasta nyt päivittäämään tämän.
Olkaa hyvä http://mielleyhtyma.com/trollitehtaankatu/

 

Kuvakaappaus aloitteesta Tehtaankadun nimen muuttamiseksi Lue lisää ”Trollitehtaankatu”

Metsätien taistelusta Kaarinassa, maaliskuussa 1970, Kiovaan

Toisaalla ulkomaanpellet kysyivät, koska Suomi antautui Neuvostoliitolle, ja ruotsalaiset sitten valistivat amerikkalaisia, ettei Suomi ole ikinä antautunut ja kertoivat historilalliset faktat.

Minä kerroin ettei se sovi suomalaiseen mentaliteettiin ja kerroin sitten Metsätien taistelusta. 

Tarkkaa päivämäärää en muista, mutta hiihtosäät olivat jo takana, mutta potkukelkkailu vielä toimi. 

Kevät oli kirkas ja keli oivallinen, kun olin matkalla potkukelkallani koulusta kotiin. Kuulin koulun isompien poikien, 11-12 vuotiaitten puhuvan, he suunnittelivat ottavansa potkukelkani. 

Näin käden tulevan olkani ylitse, kun käännyin ja työnsin peukalon silmään. Sitten minä löin, purin, potkin, pierin ja haisin. 

Ja kun olin roikkunut hampailla yhden poskessa ja revin kohvasta potkukelkan tangon läpi ja yritin potkia kolmatta kauemmaksi. 

Minä sain turpaani. Ihan kohtuullisesti. Makasin ojan pohjalla nenä verillä, hakattuna ja lyötynä, veri nenästä valuen. 

Mutta minä olin ojassa potkukelkkani kanssa. 

Eikä kukaan ole ollut sen jälkeen halukas viemään kelkkaani. 

Kerroin ulkomaanpelleille että se on meidän tapamme.

Ei meistä ole häpeällista saada selkäämme, ei ole noloa vuotaa verta tienvarteen eikä pelota palata kotiin vaatteet ravassa ja veressä. 

Häpeällistä olisi antaa periksi, luovuttaa ilman taistelua. 

Ja näin potkukelkkani hinta nousi liian korkeaksi. 

Saattaa olla, ettei Putin näe, mikä tulee olemaan Ukrainan hinta, ja loppujen lopuksi, suuren osan siitä maksavat tavalliset venäläiset. 

Ja omalla nurkallani internettiä minulla on taas tuon Metsätien taistelun fiilis, kun samalla kun puren putinistia poskesta, yritän tangon läpi repiä ryssittelijää korvasta, potkia revanssisteja kauemmaksi ja pitää ihmisyydestä kiinni.

Tuleepa liikuntoa.

Ruostumattomien teräsunien katedraali uruille ja mekaaniselle tuuballe – Kuinka teräs haurastui

Ne jotka minut tuntevat, ja ovat lukeneet minua enemmän, tietävät miten ajattelen kuvilla ja tarinatkin, jotka kerron, ovat syntyneet kuvista joita näen mielessäni, kuin kertoisin näkemäni elokuvan. 

Sitten minä näen myös puutarhoja, tiloja ja rakennuksia, joista jotkut jäävät pyörimään mieleen kuin korvamato. 

Yksi mielessäni oleva on kirjastoni, 

Ruostumattomien teräsunien katedraali uruille ja mekaaniselle tuuballe, 

joka lähti siitä, kun joku otti puheeksi, miten asuisi, jos ei olisi mitään rajoitteita. 

Ja millainen olisi kirjastoni? 

Portaali

Enemmän yksityiskohtia kenties toisten, mutta kirjaston pohjoispuolella olisi suuri aidattu kirsikkapuisto, jossa  porttirakennus, vaaleansinisistä lasitiilistä laitetttu, jossa olisi vesipistettä, vessaa ja suojaa auringon paahteelta. Yksinkertainen rakennus, liki kuin läpikuultava, kun sisäseinät heijastaisivat ulkoisen valon takaisin.
Lasinen sininen rakennus olisi kuin lumilinna ruosteen karvaan seinän katkona Lue lisää ”Ruostumattomien teräsunien katedraali uruille ja mekaaniselle tuuballe – Kuinka teräs haurastui”

Ylikomisario Capratorrenten ehdotus

Margarita oli ottanut neulan ja langan esiin, korjatakseen hieman helmaansa, kun kuuli kuin joku kulkisi rapussa. Askeleet nousivat portaita. Margarita epäröi. Murhaajaa ei oltu saatu kiinni.

Oveen koputettiin.

”Kuka siellä?”

”Ylikomisario Capratorrente!”

”Otto!” sanoi neiti Toniatti tempaisten oven selälleen.

”Margarita!”

”Mikä suo minulle tämän ilon?”

”Ajattelin poiketa vielä kysymään, muistaisitko mitään, mikä auttaisi meitä löytämään Rouva Brunan?” Otto kyseli mahdollista todistajaa. Lue lisää ”Ylikomisario Capratorrenten ehdotus”