12 notkeaa miestä

12 notkeaa miestä

12 hengen ”metsästysseura” voi synnyttää toimivan yhteisöllisyysyksikön, joka toimii autonomisesti, jossa tiedonkulku toimii, voidaan oppia sanattomia toimintamalleja, voidaan luottaa siihen, että tiedetään mihin tyypit pystyy.

Tuollaiselle yksikölle voidaan antaa, jos se on oikein muodostettu, autonomisia tehtäviä, ”kaadatte mammutin”, ”rakennatte talon”, ”kaivatte juoksuhaudan”, ”tuhoatte tuliaseman” ja sen jälkeen jättää se tehtävä ryhmän itsensä hoidettavaksi.

Mutta sen jälkeen, kun porukkaa on enemmän, se alkaa tarvita hallinnointia, järjestelyjä siihen, miten osastojen välinen tiedonkulku toimii, kuka hoitaa kontaktit vertikaalisesti, kuka horisontaalisesti, mitkä on tiimien vastuualueet.

Tämäkin voidaan vielä hoitaa, jos tilanne tiedostetaan, osittain, imitoiden autonomisia malleja, eli ohjataan ryhmät muodostamaan ”horisontaalisia tiimejä”, mutta vain tiettyyn rajaan asti, ilman että tiimi itse kärsii.

Tässä on hierarkian ja tiimityön kulma.

Olisi luotava järjestelmä, jossa tiimit yhdistyvät niin, että jokaisesta tiimistä on yhteyshenkilö hierarkiassa seuraavassa portaassa, eli kutsuttakoon sitä nyt vaikka taktiseksi ryhmäksi Samaan aikaan tämän kontaktihenkilön tulee olla sekä taktisen, että operatiivisen tason tiimin jäsen, niin että hänen asemansa operatiivisessä tiimissä ei kuitenkaan horju.

Ja edelleen.

Taktisen tason tiimi voi toimia vain, jos sen välinen luottamus toimii, tästä syystä toisaalta tiimin on oltava autonominen, niin että se voi valita jäsenensä. Toisaalta taas, operatiivisen ryhmän pitää voida luottaa edustajaansa, ja voida vaikuttaa siihen kuka heitä edustaa.

Taktisen tason tiimi voi tietysti olla myös operatiivisen tason tiimi, jos organisaation koko on noin ja suunnilleen 150 henkeä.
Puhutaan Dunbarin luvusta.

Antropologi Robin Dunbar on päätynyt siihen, että neokorteksin koko säätelee sitä, kuinka moneen yksilöön kädellinen kykenee pitämään yhteyttä, eli mitä isompi on tämä aivojen osa, sitä useampaan yksilöön voimme ylläpitää sosiaalisia, läheisiä välejä. Ihmisellä tämä on noin 150, joskin siinä on heittoja sinne ja tänne, mutta ei yli 200.

Itse päädyin samaan jo ennen kuin luin Dunbarista, toisaalta sen kautta, miten minulle oli muotoutunut käsitys perheestä, isoäidin ympärillä olevasta ytimestä, ja toisaalta ihmisen luonteesta keräilijä-saalistajana.
Päädyin ensin noin 150 kohdalle arvioimalla että jos ihminen kykenee kommunikoimaan korkeintaan 12 hengen kanssa tehokkaasti, muodostaa 12 henkeä mahdollisuuden 12 aliverkkoon, eli lopputulos on taas noin 150.
Toisaalta, kun tiesin, että esi-isämme levisivät Afrikkaan keräilijöinä ja pienriistan metsästäjinä, ei sama alue kantanut kovin paljon suurempaa yhteisöä kuin 150 henkeä.

Miten hyvänsä, kolme tietä, mutta sama tulos. Noin 150 henkeä.
Jos noin 12 hengen tiimi on tehokkaan ryhmän yläraja, niin sitten on tämä 150 henkilön heimoraja.

Se rajoittaa organisaation kokoa.
Ensinnäkin, jos ajattelemme niitä organisaatioita, joiden jäsen olemme, niitä on useita.
Perhe, suku, harrastusseura, työpaikka… Mitä näitä nyt on.
150 ei riitä pitkälle.

Jossakin määrin ihmiset vielä kykenevät aliryhmäajatteluun, jossa, vaikka suhteet eivät ole henkilökohtaisia, voimme paikantaa henkilön aseman, niin että tiedämme, että hän on Väinön metsästysporukan aputiimistä, ajomies Arvo.
Mutta kapasiteetillä on raja.

admin

Kommentointi on suljettu.