Kuukausi: elokuu 2017

Ken vartijaksi inssin laitetaan?

Käytännössä jo muutaman kymmenen ihmisen organisaatiossa, tulee aiheelliseksi miettiä miten ryhmien välinen tiedonkulku järjestetään tehokkaimmalla tavalla, ja miten ryhmät voivat toimia tehokkaimmin kompastumatta toisiinsa, eli meidän on miettivä taktisia tiimejä.

Kun organisaatio kasvaa, pitää alkaa miettimään strategisen tason ryhmiä.
Nyt on myös kysymys siitä, mikä organisaatio on kyseessä.

Modernissa yhteiskunnassa organisaatio voi olla yritys, yhdistys, virkamiesorganisaatio, kuntahallinnon organisaatio, jne.

Suurissa organisaatioissa eivät organisaation operatiivisen tason tavoitteet ja organisaation johdon tavoitteet, tai organisaation tarkoitus välttämättä ole samat.

Organisaatiota on ohjattava niin, että se täyttää sille tarkoitetun tarkoituksen, ja samalla niin, että sen organisaatiossa olevista ryhmistä saadaan ulos niissä oleva potentiaali, antamalla niitten itse ohjata työtään, silloin ja siinä määrin kuin se on mahdollista, niin että ryhmä löytää parhaimman tavan täyttää tarkoituksensa.

Tässä on kyse esimies- ja johtamistaidosta.
Miten hallinnoida eri ryhmistä koostuvia organisaatioita, niin että fokus säilyy, organisaatio toimii, ja tiimit tekevät parhaiten sen, mitä varten ne ovat luodut. Lue lisää ”Ken vartijaksi inssin laitetaan?”

Mielenliikkeitä Euroopan liike-elämässä.

Vuosia sitten, kun vielä olin yrittäjä, kehittin erästä bisnesideaa.
Vaikka siitä ei sitten tullut mitään, opin hyvin paljon sen prosessin aikana.

Sen yhteydessä tein sitten vertailun siitä, minne yritys olisi kannattanut sijoittaa.
Huomioikaa, että alkuperäinen tutkimus on aikaa sitten hävinnyt bittiavaruutteen.
Tämä on muistinvarainen kirjoitus liki 10 vuoden takaisista asioista.

Kyseinen tuote on yhdistelmä fyysistä tuotetta ja palvelua, ja mahdollistaisi täysimittaisena hyvin monimuotoisen asiakassuhteen.

Markkinatutkimuksen perusteella globaalisti potentiaalisia asiakkaita olisi ollut maailmassa miljoonia, ja yhden 0,1% saaminen asiakkaaksi olisi riittänyt jo kohtuullisen kannattavaan toimintaan ja 0,2% olisi mahdollistanut jo paljon, eikä muutaman täyden prosentin saavuttaminen olisi ollut mahdotonta.
Perustuotteen ympärille luotava palvelukokonaisuus olisi mahdollistanut aivan uudenlaisia liiketoimintoja, joiden avulla B2B- ja B2C palvelut voisivat lähentyä, sekä koko sektori saada uuden suunnan, ja joita minä en vieläkään tiedä, 8 vuotta myöhemmin, toteutettavan missään samalla tavoin.

Sain koko idean vertailuun, kun liiketoimintasuunnitelmaa tehdessä selvitin alihankkijoita, ja tein alustavan tiedustelun suomalaisille firmoille, mitä maksaisi 50 000 erä tuotetta .

Selvitin netistä, kenellä olisi siihen sopiva tekniikka, sitten pistin kyselyn näihin firmoihin.

Kukaan ei vastannut.

Sitten kysyin kamulta, joka on töissä yrityksessä, joka käyttää näitten yritysten palveluja, mitä he käyttää.

He ovat tällaisten palveluiden suurimpia käyttäjiä Suomessa, ja laitoin seuraavalle kierrokselle kyselyä että tästä firmasta vinkkasivat.

Sitten sain yhden hinnan. Toimitusaika vuorokaudessa tilauksesta, ei viikonloppuisin.

Se hinta oli jokseenkin sama kuin lähimmän kilpailijatuotteen kuluttajahinta maaimalla.

Vaikka oma tuotteeni olisi kilpailijan tuotteeseen verrattuna ylivoimainen, niin lyödäkseen läpi, kuluttajahinta ei saisi olla korkeampi ja tuotteeseen tulisi vielä oman työn hinta, kuljetuskustannukset ja kate, olisi tuote ollut huomattavasti kalliimpi kuin kilpailijan.

Silloin laitoin, piruuttani, kysymyksen ulkomaisiin firmoihin.

Sain kahdeksalta brittifirmalta vastauksen, viideltä 24 tunnin sisään, loput kolme vastasi seuraavana ARKIPÄIVÄNÄ.
Tulin näet laittaneeksi kyselyn näihin firmoihin sunnuntaina, kun siellä oli maanantaina kansallinen vapaapäivä. Lue lisää ”Mielenliikkeitä Euroopan liike-elämässä.”

12 notkeaa miestä

12 hengen ”metsästysseura” voi synnyttää toimivan yhteisöllisyysyksikön, joka toimii autonomisesti, jossa tiedonkulku toimii, voidaan oppia sanattomia toimintamalleja, voidaan luottaa siihen, että tiedetään mihin tyypit pystyy.

Tuollaiselle yksikölle voidaan antaa, jos se on oikein muodostettu, autonomisia tehtäviä, ”kaadatte mammutin”, ”rakennatte talon”, ”kaivatte juoksuhaudan”, ”tuhoatte tuliaseman” ja sen jälkeen jättää se tehtävä ryhmän itsensä hoidettavaksi.

Mutta sen jälkeen, kun porukkaa on enemmän, se alkaa tarvita hallinnointia, järjestelyjä siihen, miten osastojen välinen tiedonkulku toimii, kuka hoitaa kontaktit vertikaalisesti, kuka horisontaalisesti, mitkä on tiimien vastuualueet.

Tämäkin voidaan vielä hoitaa, jos tilanne tiedostetaan, osittain, imitoiden autonomisia malleja, eli ohjataan ryhmät muodostamaan ”horisontaalisia tiimejä”, mutta vain tiettyyn rajaan asti, ilman että tiimi itse kärsii.

Tässä on hierarkian ja tiimityön kulma.

Olisi luotava järjestelmä, jossa tiimit yhdistyvät niin, että jokaisesta tiimistä on yhteyshenkilö hierarkiassa seuraavassa portaassa, eli kutsuttakoon sitä nyt vaikka taktiseksi ryhmäksi Samaan aikaan tämän kontaktihenkilön tulee olla sekä taktisen, että operatiivisen tason tiimin jäsen, niin että hänen asemansa operatiivisessä tiimissä ei kuitenkaan horju.

Ja edelleen. Lue lisää ”12 notkeaa miestä”

Frakki

Ensimmäinen verkkoonkirjoittamani tekstikokonaisuus oli 20 vuotta sitten kirjoittamani ”Sata sanaa vaatteista”
Tämä on sarja osa ”Frakki”

Frakki on nykyään kaikkein hienoin miesten juhlapuku,

Frakki, siis aito frakki, eikä mikään tanssiorkesterin bulkkipuku, on jokaiselta yksityiskohdaltaan vaativin vaate valmistaa, mitä oikeastaan onkaan, valmistettu parhaista materiaaleista ja oikein tehdyn frakkin pelkkä käännesilkki maksaa noin 100€ ja jos sen kiinnityksessä pistää yhdenkin piston väärin, kangas on pilalla.

Koska frakin istuvuuden pitää olla juuri, eikä sinne päin, se edellyttää suurinta huolellisuutta mittauksesta prässäykseen, eikä missään yksityiskohdassa saa yrittää yli siitä missä aita on alin. Sellaista ei ole.

Frakin on oltava tasapainossa, eli kun jokaisella ihmisellä on hieman koko eroja vartalon eripuolilla, nämä epäsymmetriat korjataan ja etumuksen on oltava juuri oikean mittainen, taskujen oikein…

Lue lisää ”Frakki”

Revoluutio evoluutiossa

Se joka tuo leiriin suurimman antiloopin on kyllä kovin jätkä ja vie paikan parhaat naiset.

Ja jos ei tuo,niin pitäähän sitä ainakin lohduttaa.

Siellä, ihmisyyden juuressa, kun isoäiti on opettanut tyttärilleen ja heidän pennuilleen, mitä yrttiä voi syödä, mistä reiästä kannattaa hätistää rotta syötäväksi, ja mistä ei. Siellä on syntynyt malli siihen, miten me kommunikoimme ryhmässä, ja kuinka suuressa ryhmässä me toimimme parhaiten.

Ja jossakin vaiheessa kundit alkoivat katsella gnuta sillä silmällä, miten helvetisti irtoaa pesää sille, joka kaataa gnun.

Siihen aikaan kundit painoi jotakin 40 kiloa, ja gnu 500 kiloa.

Sitä on munia rapsuteltu eräskin tovi, kun asiaa on mietitty.

Ja on alettu järjestellä hommaa.

Saattoi olla, että siinä meni muutama sukupolvi, ennen kuin homma onnistui, mutta kun se onnistui, voi kristus sitä pesän määrää. Lue lisää ”Revoluutio evoluutiossa”

Henkseleitä, onko heitä?

Katselen tässä papereita kasaan apurahahakemusta varten, ja päädyin tähän taas.

Taide on valitsemista.

Joku kerran sanoi, että karhun tekemä taulu ei ole taidetta.

No se, että joku teos on karhun tekemä, ei tee siitä taidetta, tai vähennä sen taiteellista arvoa, sillä taide syntyy valinnasta, siitä, mitä tekee ja jättää tekemättä

Kaavailen apurahahakemusta

Karhu ei kenties ole tietoinen prosessista, taiteesta, mutta me olemme. Kun me valitsemme karhun tekemän teoksen, annamme sille merkityksen, teemme taidetta. Karhu saattaa olla siinä ikään kuin välineenä.

Nyt haen apurahaa tietokirjaa varten.

Se vaatii valintoja.

Ensimmäisen version kirjoitin 2000-luvun alussa.
Toisen 2010, mutta sitten rikoin koneeni ja hävitin kuvat.

Periaatteessa minulla on materiaali valmiina noin ehkä 1000 sivuun. Vaikea arvioida, kun ei ole kuvia. Voi olla että sitä on vain 700 sivuun, mutta voi olla että sitä on 1300 sivuun.

Mutta se ei ole valmis.

Se vaatii editointia, kuvien piirtämistä, malliompelua, kuvaamista.

Mun mielestäni se on noin vuoden työ.

a siinä se on.

Valinta.

Minä tiedän paljon.

En tunne kuin muutaman ihmisen joka tietää minua enemmän, yleensä.

Tunnen aika monta ihmistä, jotka tietävät minua enemmän ompelusta.

Tunnen monta ihmistä, jotka tietävät minua enemmän kaavoituksesta.

Tunnen joitakin ihmisiä, jotka tietävät enemmän kutomisesta.

Ja jokusen, jotka tietävät minua enemmän jälkikäsittelystä.
Ja kaksi, jotka tietävät minua enemmän värjäyksestä.

No, en taida tuntea ketään, joka tietäisi minua enemmän kuiduista. Tai vaatteiden kulttuuri- ja psykohistoriasta.

 

En tunne yhtään ihmistä, enkä edes tiedä, jotka tietävät ompelemisesta, kaavoituksesta, kirjoittamisesta, kutomisesta, jälkikäsittelysät, värjäyksestä, tietokannoista, verkkokaupasta, kulttuurihistoriasta ja tietokonegrafiikasta, enemmän kuin minä.
Toki tunnen ihmisiä, jotka tietävät ompelemisesta, kaavoituksesta, kirjoittamisesta, kutomisesta, jälkikäsittelysät, värjäyksestä, tietokannoista, verkkokaupasta, kulttuurihistoriasta tai tietokonegrafiikasta, enemmän kuin minä.

Mutta en ”ja”.

Siksi minun on rajattava.

Kun katselen tuossa toisessa ikkunassa näkyvää sisällysluetteloa, minun on vedettävä henkseleitä.

Kuinka paljon ihmisen pitää tietää kuiduista, ennen kuin hän tekee itselleen hameen?
Jonkin verran, mutta ei niin paljon kuin minä tiedän. Hyvä tietää vähän, mutta ei hän tarvitse tietoa kaikista suojeluaineista.
Henkselit yli.

Mitä ihmisen pitää tietää viimeistelymenetelmistä, jos hän tekee itselleen paitaa?
Jotekin, mutta ei tarvi mennä hartsien kemiaan.
Henkselit yli.

Jos ihminen tekee itselleen huosut, tarvitseeko hänen tietää lampaiden loisten häätämisestä?
Taas tarvitaan henkseleita.

Taiteessa on kyse valinnoista.
Ja siitä on kyse kirjoittamisessa, kaikessa kirjoittamisessa, sanojen valinnasta, ja sen valinnasta, mitä minä kerron, ja jätän kertomatta, tai, kerron sitten myöhemmin.

Keiken sen lisäksi, mitä teemme, meidän on vedettävä henkseleita.

 

 

Mummona tunkiolla

Yhteisöllisyys, se on mun juttuni.

Ihmisyydessä on muutama perusasia.
Käsite.
Se on hyvä sana.
Suomessa käsitellään asiaoita.

Ihmisyyden yksi perusta näyttää olevan käsittely.
Ihan oikeasti ja konkreettisesti, koskettaminen, käpälöinti, hipelöinti, käsillä tekeminen.
Se mitä me teemme ja koemme käsillä, vaikuttaa siihen mitä olemme ja mitä käsitämme.
Konkreettisesti.
Mutta se ei ole päivän messun aihe.
Nyt käsittelemme ryhmää, tiimiä, sitä meidän porukkaa.

Ihminen on ihminen suhteessa toisiin ihmisiin.
Yhteisön, heimon, ryhmän ja perheen jäsen.
Meidän asemassamme toisiin.
Sen ulkopuolella ihmisyys loppuu. Lue lisää ”Mummona tunkiolla”

Jos puvusta, vähän huonommastakin.

Tässä selaillessani verkkoa olen usein törmännyt kuviin miesten puvuista, joita en olisi halunnut koskaan nähdä.
Niinpä päätin jakaa joitakin teidän kanssanne.

Mutta ajatelkaapa asiaa.
Kaikki nämä puvut, joita on olen tähän sarjaan olen valinnut, ovat myynti-ilmoituksista, eli myyjä on nähnyt nämä puhut esimerkkinä oman kokoelmansa laadusta ja edustavuudesta.

Mitä klassisin brittiläinen vapaa-ajan puku, vihreä ruudullinen tweed-puku
Mitä klassisin brittiläinen vapaa-ajan puku, vihreä ruudullinen tweed-puku

Tämän tyyppinen, skotlantilaisesta villasta tehty ruudullinen kangas on mitä perinteisin brittiläinen vapaa-ajanpuku, sopii loistavasti maalaiselämään, kalastukseen jne.

Sääli vain että se on huonosti tehty.  

Kauluskäänteet ovat helposti huomiomme kohteena, sillä ne ovat kuin jalusta kasvoille
Kauluskäänteet ovat helposti huomiomme kohteena, sillä ne ovat kuin jalusta kasvoille

Ja mistä alkaisin.

Kauluskäänteistä, eli kuoseista. Lue lisää ”Jos puvusta, vähän huonommastakin.”

Camelot, ja vanha tavara

Jatkoa kirjoitukseen Camelot ja mennyt Duuni.
Duuni.netissä yritin myös joka päivä, aina siinä onnistumatta, katsoa uudet liittyneet, ja laittaa heille henkilökohtainen tervetuloa viesti. Ja henkilökohtaisella tarkoitan henkilökohtaista, ei mitään ”Kiitos, kun liityit Duuni.net palveluumme, Leena Yrväs, account manager” vaan-

”Tervehdys, neiti Yrväs. Mukava huomata että olet liittynyt Duuni.net palveluun, on aina kiva kun saadaan uutta verta remmeihin. Sinun sukunimesi ei ole kaikkein yleisempiä; mahdatko olla sukua sellaiselle Kari-Matille, joka oli kanssani yhtäaikaa Helsingin Liikennelaitoksen suunnittelu- ja tutkimustoimistossa? Erittäin pätevä kollega!”

Vaikka palvelu romahti päivittäin, juttamalla ja pitämällä huolta sen ilmapiiristä, sain silloinkin, ennen serverin ja alustan uudistusta, kävijämäärän vakautetuksi ja sen jälkeen jopa hieman nousemaan.
Vaikka minä pidän ihmisistä ja minä suhtaudun intohimolla yhteisöllisyyteen, niin se ei tarkoita etten minä tietäisi mistä on kysymys.

Päin vastoin, juuri se, että minä pidän ihmisistä ja suhtaudun yhteisöllisyyteen kuin suhtaudun, tekee minusta hyvän siinä mitä olen tehnyt.
Kaupan pitää huolehtia siitä tavarasta mitä on kaupan. Lue lisää ”Camelot, ja vanha tavara”

Markkinavoimistelua suomalaisten lanteilla.

Suomi on pieni, kaukana ja hukassa.
Suomalaisia ei ole kuutta miljoonaa.

Photo credit: Street style city via Foter.com / CC BY-NC-SA

Ja edes promillea maailman ihmisistä.

Miehet ja naiset ovat erilaisia.
Naisia on Suomessa vähän enemmän kuin miehiä,

Suomalaiset käyttävät rahaa vaatteisiin vähän.
Esimerkiksi norjalaiset käyttävät vaatteisiin melkein tuplasti sen, mitä suomalaiset.
Ja kenkiin niin vähän että ihmetyttää.   Suomalainen mies käyttää niin vähän rahaa kenkiin, että hän kävelee periaatteessa muovikassit jaloissa.

Niillä lanteilla ei maailmaa muuteta

Vielä on muutama firma maailmassa, jotka tekevät ja suunnittelevat vaatteita suomalaisella naiselle.
Mikä on oikeastaan pieni ihme.

Kun suuri osa vaatteista tulee kansainvälisiltä valmistajilta se tietää ongelmia.
Ei riitä että miehet ja naiset ovat erilaisia.

Naiset ne vasta erilaisia onkin.
Ihan keskenään.  Lue lisää ”Markkinavoimistelua suomalaisten lanteilla.”