Kuukausi: tammikuu 2019

Bragalonen kotirouva/ ote

Vuohenlihaa hapatettujen vihannesten kanssa! Alkupala listalla todellakin näytti olevan vuohta, ja tämä oli sitten Bragalonen arvostetuin hotelli. Rouva Bardem katseli listaa hetken aikaa näkemättä mitään.
No ilmakuivattua lammasta, öljyssä säilöttyjen vihannesten kanssa sai välttää.
Il nostro Raviolo di ricotta, pomodoro e salsa al basilico vaikutti erinomaiselta valinnalta seuraavaksi, mutta rouva Bardem epäröi. Hän oli lihonnut kesästä ainakin liki kilon. Ei, ei raviolia.
Pääruoka sitten, vasikan poskea, yrttien ja perunoiden kera, se voisi olla se, mitä hän kaipasi. Lue lisää ”Bragalonen kotirouva/ ote”

Hyperloopin linjaus

Olen tässä useamman kerran sivunnut Hyperloopia ja nyt tein tuollaisen kartan, miten minun mielestäni Suomen verkko olisi luotava.
Idean ytimessä olisi sen jatkettavuus Suomen ulkopuolelle ja vaikka esim. Tallinnan linjaa en ole tähän laittanut.
Turun lentoasemalta linjaa voitaisiin jatkaa joko kohden Uuttakaupunkia tai Tukholmaa.

Läntinen linja, merkittynä karttaan keltaisella kulkisi Turun lentoasemalta, Kupittaalle.
Kupittaalta Paimion ja Salon kautta, mutta siitä lähtisi kohden Lohjaa, ja sen jälkeen Nummelan ja Klaukkalan kautta Helsinki-Vantaan pohjoispuolelle tulevalle asemalle.
Lentoaseman jälkeen Tikkurin alitse, kohden Vuosaaren satamaa, mutta sitä ennen rata haarottuisi kahteen linjaan,  Satamarataan, jonne menisi rahtiliikenne ja henkilörataan, jolla olisi asema Nordsjön kartanon kohdalla, Vuosaaresta rata kulkisi meren alitse Hevossalmeen, Tahvonlahteen, Katajanokalle, Rautatieaseman ja Keilaniemen alitse kohden Kauniaista ja sieltä Juvan kautta takaisin Vantaan lentokenttää.

Helsingin kiertävällä radalla olisi seuraavat asemat.
Lentoasema, / Henkilö- ja tavara-asema
Tikkurila,
Hakunila
(Satama) /Tavara-asema
Nordsjö
Hevossalmi
Katajanokka
Rautatieasema

Mechelininkatu
Keilaniemi
Kauniainen
Juva /Tavara-asema

Turusta Helsinkiin olisi
Turun Lentoasema
Kupittaa
Salo
Muurla
Lohja
Nummela
Klaukkala
Vantaan Lentoasema

Lentoasemalta Pietarin suuntaan
Korso
Nikkilä
Porvoo
Koskenkylä
Loviisa  /Tavara- ja henkilöasema
Kotka-Kyminlinna /Tavara- ja henkilöasema
Hamina-Tervasaari  /Tavara- ja henkilöasema
Virolahti
Vaalimaa /Tavara-asema

Lentoasemalta Kokkolaan olisi
Nurmijärvi
Rajamäki
Hyvinkää
Riihimäki /Tavara- ja henkilöasema
Turenki
Hämeenlinna / Tavara- ja henkilöasema
Iittala
Valkeakoski /Tavara- ja henkilöaseme
Tampere -Linnainmaa /Tavara- ja henkilöasema
Orivesi
Jämsä  /Tavara- ja henkilöasema
Jyväskylä /Tavara- ja henkilöasema
Laukaa
Äänekoski /Tavara- ja henkilöasema
Saarijärvi

Karstula
Kaustinen
Kokkola /Tavara- ja henkilöasema

Kohtaaminen katedraalin edessä

Ylikomisario Capratorrente seisoi kylmissään aukion laidalla ja katseli miten miehet yrittävät lapioida lunta  kaduilta aukion puolelle. Kitin värinen päällystakki oli suurin mitä hän oli Bragalonesta löytänyt, ja se oli samaan aikaa hieman liian lyhyt ja selvästi suuri.  Vaikka hänellä oli alla tavanomainen harmaa pukunsa, ja vanha, jo nuoruusvuosilta mukana kulkenut vihreävillapaitansa, päällystakki oli hänelle liian suuri, ja kurottu solmitulla vyöllä.
Rouva Capratorrenten lukemattomiin hyveisiin ei kuulunut loistavan neulojan lahjat ja hänen miehelleen kutoma pipo näytti pikemminkin baskerin ja pannumyssyn epäsäätyisestä suhteesta syntyneeltä teatterirekvisiitalta, kuin ylikomisarion työssään käyttämältä päähineeltä. 
Capratorrente sormia paleli, vaikka hänellä oli hansikkaat kädessä ja kädet taskussa, mutta ajatteli, että kestävänsä vielä sen tovin, että pääsisi kahville, kunhan Väärä-Rossi tulisi. 
Kun hän tunnusteli oloaan, kaikki muut osat tuntuivat kärsivän kylmästä paitsi jalat, jotka olivat hänen kauan palvelleissa ja hyvin hoidetuissa alppikengissään, joiden merkitys hänen elämässään oli ollut vuosia lähinnä nostalginen, kuin laatikossa säilytetty pala vapaata nuortamiestä perheellisen miehen kaapin perällä.  Nyt, viimeiset kymmenen päivää vanhat alppikengät olivat olleet hänen tärkein vaatteensa. Vaikka hän olikin ostanut viime viikolla uudet vuoristoon ja talveen sopivat kengät Genovan matkalla, joiden hinta aiheutti hänelle pistoksen perheellisen miehen omassatunnossa, nämä vanhat alppikengät tuntuivat silti jalassa paremmilta. Jos hän olisi asiaa ajatellut, hän olisi tajunnut, että alppikengät muistuttivat häntä partisaanivuosista, jolloin hän oli tehnyt osansa vapaan Italian eteen.
Liike silmänurkassa sai Capratorrente kääntämään päätä, ja hänen kapeille kasvoilleen nopeasti kasvanut musta sänki pisti vastaan harmaata villaista kaulaliinaa vasten.

Isä Pozzo oli tullut ulos arkkipiispan palatsista, vierellään joku toinen, lyhyempi mies, jota Capratorrente ei tunnistanut, mutta kun lumipenkan takaa tuli esiin suuri harmaan kirjava, saattoi ymmärtää miehen olevan se ulkomaalainen kreivi jolla oli talo Jokikadulla.
Pelkästään kreivin näkeminen piispanpalatsin ovella olisi ollut kiinnostavaa, mutta isä Pozzon ja kreivin näkeminen yhdessä oli jo erikoista. Kreivi ja isä Pozzo vaihtoivat keskustelivat ja ilmassa leijuvan höyryn rytmi ja määrä kertoivat kumpi oli milloinkin äänessä. 
Kreivi oli pukeutunut asianmukaisesti, kuten Böömissä nuoruutensa viettäneeltä saattoi odottaa, talvisäähän, mutta isä Pozzo näytti olevan liikkeellä sutaanissa, jos ei se musta, mikä hänen käsivarrellaan näytti roikkuvan, ollut päällystakki.
Matkan päästä näki, että miten isä Pozzo nosti päähänsä cappello romanon, pappien perinteisen arkihatun, ja sitten kaivoi jostakin hansikkaat, joita pisti käteensä samalla puhuen kreiville, ja miehet erosivat toisistaan kättelemättä, tervehtivät vain heilautuksella. Suuren koiran kanssa liikkeellä oleva kreivi katosi nurkan taakse, mutta isä Pozzo näytti katsovan lumisen aukion yli, leväytti sitten, ja tämä olisi pitänyt arvata, auki suuren mustan viitan.
Kuin tietäisi tarkkaan olevansa tarkkailun kohteensa ja missä Capratorrente oli, isä Pozzo käänsi katseensa suoraan tarkkailijaansa, ja lähti tulemaan suoraan kohden.  Capratorrente ehti ajattelemaan, että hänen pitäisi keksiä syy lähteä liikkeelle, mutta oli liian myöhäistä. Pappi liikkui nopeasti ja varmasti, kevein askelin, eikä näyttänyt olevan laisinkaan huolissaan jäisestä kiveyksestä.
“Ylikomisario! Onpa ilo nähdä teitä!” Tervehdys kuului jo matkan päästä, eikä luontevaa tapaa poistua tilanteesta ollut. 
“Isä Pozzo, tekin liikkeellä täällä kylmässä!” Capratorrente tervehti takaisin, ja katsoi nyt lähestyvän miehen piirteitä. Jotenkin ne häiritsivät häntä ja Capratorrente ei voinut olla varma, oliko siinä kysymys hänen ennakkoluulonsa pappeja kohtaan, vai jokin muu tekijä, mutta isä Pozzon kasvot olivat näyttivät olevan liian symmetriset. Poliisin työssä, kun opetteli painamaan ihmisten piirteitä mieleensä, oppi katsomaan kasvojen tasapainoa, miten kulmakarvat, silmät, korvat, koko kasvojen tasapaino asettui, mutta isä Pozzon kasvoissa ei ollut mitään silmin nähden havaittavaa epäsymmetriaa. 
Silmät olivat elokkaat ja vaaleanruskeat, vaaleammat kuin yleensä paikallisilla, ja kulmakarvat säännölliset liki suorat, mutta nousivat ohimoa kohden, kuin taiteilija olisi nopeasti vetäissyt siveltimen irti kasvoja luodessaan. Suhteellisen matala nenä ei ollut aivan suora, vaan siinä näki pienen. matalan kyömyn.

Suoran suun huulet olivat kapeat, mutta amorinkaari oli vaikutti liioiteltulta ja yhdessä soikeiden kasvojen kanssa, näyttivät hieman naiselliselta.
Kuitenkin eniten vaivasi isä Pozzon korvat. Sellaisia korvia, joiden yläreuna oli aivan suora, ja Darwinin kyhmy näytti olevan taaksepäin, ja toivat mieleen jonkin eläimen. Hän ei ollut nähnyt sellaisia korvia kenelläkään aikaisemmin.

San Michelen kirkkoherra.

Capratorrente käveli Raddan linnalta nurkalta itään,  ja kaikki mitä hän näki, näytti siltä, niin kuin se olisi ollut kuolleena enemmän kuin ihmisiän.  Pakkanen oli purrut pensaikon lehdet mustiksi käppyröiksi, joista suurimman osan oli lumi riipinyt alas, jättäen vain paljaat rangat, joissa siellä täällä oli lumen alta pilkittävä lehti, surunauhana kuolleelle kaupunginosalle.
Siellä, missä San Michelen raunioista pisti esiin joku pala, se oli kiedottu lumiseen käärinliinaan ja solan takana pilvet riippuivat harmaina, kuin autiotalon ajansyömät laskosverhot.
Ainoat kohdat, jotka maisemassa nousivat selvästi esiin, jonkinlaisena inhimillisinä muistomerkkeinä, olivat vanhan rautatiesillan katkenneet pilarit, ja San Michelen kirkon liki tuhat vuotta vanhan kirkon murtunut ranka.
Capratorrente muisti kuvan, jossa hänen isovanhempansa seisoivat kirkon edessä, sylissään poikansa Otto-Fosco. Kirkko oli mainittu muutamassakin kirjassa erikoisen arkkitehtuurinsa vuoksi, jossa yhdistyi romaaninen, bysanttilainen ja arabialainen vaikutus. Isovanhempien kuvassa vaikutteet näkyivät oven apilakaaressa, jossa oli peräti seitsemän lehteä.  
Nyt kun Capratorrente tuli lähemmäksi, hän saattoi huomata, että läntinen sivu oli kaikkein ehjin osa rakennusta. Oven päällä oleva kaari oli ehjä, samoin sitä kannattelevat pilarit. Äiti tiesi kertoa, että kun he olivat lähteneet Bragalonesta, he olivat käyneet, kuten vanhoilla asukkailla oli tapana, taputtamassa sisällä ollutta seitsemää pilaria. Sen piti tuoda onnea ja voimaa pitkällä matkalla, josta ei tiedetty, tultaisiinko ikinä takaisin.  Kaikki silloin lähteneet ovat edelleen sillä matkalla.
Capratorrente ihmetteli sitä voimaa, joka oli repinyt puolet rakennuksesta kappaleiksi, vaikka seinät olivat suurimmaksi osaksi kasattu tiilellä verhoillusta basaltista.  Tuollaisenakin, katkaistuna ja tulella raiskattuna, siinä oli jotakin hyvinvaikuttavaa. Capratorrente aisti kirkon edesstä  hämmentävän tuoksun, jokatuntui olevan kovin väärässä paikassa ja muistutti hieman inkivääriä, mutta siinä oli mukana jotakin tunnistamatonta.
Capratorrete käveli portaalin luokse ja katseli porfyyripilaria, joka joskus jakanut ovet kahteen osaan.  Täti-Bernesen mukaan ovet olivat olleet hienoimmat koko Italiassa, jos Firenzen babtisterion ovet lasketaan pois. San Michelen portit olivat olleet mustaa puuta, jossa oli pronssihelat. Nyt saranatapit olivat tyhjinä ja muutama suuri kivenjärkäle pisti ulos oviaukosta.  Capratorrente kosketti pilaria, siihen veistettyjä kasvoja, jotka aika oli syönyt tunnistamattomiksi, mutta yhä niiden kylmistä piirteistä säteili jonkinlaista arvovaltaa.
Yhtäkkiä joku sanoi hänen takanaan ”Tiesittekö että tämän kirkon virallinen nimi on San Michellen ja tuntemattoman pyhimyksen kirkko?” Capratorrente kääntyi ympäri, ja näki takanaan hyvin pitkän ja hoikan sutaaniasuisen miehen seisovan vain muutaman metrin päässä.  Mies oli se sama pappi, joka oli ollut junassa matkalla Torinosta.
Capratorrente ei muistanut että häntä olisi kukaan yllättänyt tällä tavalla vuosiin. Väkisinkin mieli koukkasi partisaanivuosiin vuorilla, mitä siellä tämmöisestä olisi seurannut. Capratorrente katseli pappia vielä tovin, ennen kuin vastasi, ”Tiesin. Tämä on äitini ja hänen sukunsa kaste- ja rippikirkko. Valitettavasti en koskaan päässyt näkemään sitä loistossaan.”
Pappi otti muutaman askeleen, ja Capratorrentella oli nyt hetki aikaa katsoa miestä rauhassa…

Liberian siideri Hatšeprut

Hatšeplut on Libelian siideleistä kaikkein huljin

Laivokas, laaka ja hilveän kalvainen

Se on olanssi laitainen hilmu
Yön kalmea peto ja hämälän helkkusuu

Hatšeplut on unien valtia
Ja hilveitä painajaisia syö
Se yössä mölköunija vaanii
Kiinni nappaa ja lujasti pulistaa
Hatšeplut kun kalmean unen saa
se sen lepii, laastaa, maustaa
pippulia, paplikaa ja lulkumaa laittaa

kolpulaasteella kuolluttaa

ja sitten glillissä paistaa
tai vain laakana kulkkuu heittää
Hatšeplut on huljimus Libeliasta
Mutta yksi mulje siidelillä
Ei osaa se sanoa L-kiljainta
Ja se huljasti halmittaa
Hatšeplut, kaikista kateista kalmivin
Se painajaisen nappaa
Ja lullalle kääläisee
Tälävillä tolahampailla pulaisee
Sitten lääkäisee,
Suupielestä hielaisee
Vielä päälle pielaisee
Silloin pedoista hilmuisimmasta

Hatšeplutista, pelästä kuuluu PRUUUT!

 

Kaivokset, ympäristö ja markkinatalous

Kansalaisaloitepalvelussa on aloite laista, jonka idea olisi, että valtio omistaisi kaikki mineraalioikeudet.  Käykää allekirjoittamassa toki.
Minä pidän mineraalivarojen kansallistamista nykytilannetta parempana, en siltikään pidä sitä parhaana vaihtoehtona.

Monissa kohdin kannatan sitä, että yhteiskunta toimii ns. luonnollisten monopolien omistajana, ja mm. terveys-, posti- ja vanhustenhuollon perustehtävien pitää olla minusta pääosin yhteiskunnan omistamien palvelujen varassa.

Kuitenkin markkinatalous on oikea mielestäni oikea vaihtoehto kaivostoimintaan.

Ei kapitalismi, jossa pääomalla on ensisijainen valta, vaan markkinatalous, jossa markkinat toimivat, mutta säädeltynä, niin että pelkkä pääoma ei sanele ehtoja.
Kaivostoiminnan tulisi olla valtion taholta kyllä säädeltyä, ja mm. kunnilla tulisi olla välineet ja valta valvoa niiten ympäristö vaikutuksia,  ja siinä tulisi huomioida tarkasti erilaiset ympäristötekijät,
Yksi toiminnan ehto voisi olla, kaivostoiminnasta kerättäisiin vakuusrahasto, johon kerätään vuosittain osuus kaivoksen toiminnan tuotosta, ja rahasto vastaavasti puretaan, kun toiminta on loppunut samassa vauhdissa, millä se on kerätty; jos kaivos toimii 20 vuotta, niin rahastosamassa järjestyksessä, sama osuus, mikä sen tuotosta on maksettu ensimmäisenä vuotena, palautetaan vuoden kuluttua toiminnan loppumisesta, mikäli ympäristöasiat on hoidettu oikein.
Oleellista olisi se, että tontin omistaja omistaisi mineraalioikeudet.
Ja samalla ympäristörikosten seuraamukset ja valvonta pitäisi nostaa rikosoikeudellisesti uudelle tasolle, mm. niin että jos yksi kaivos tuottaa ongelmia, ei ongelmien aiheuttaja saa mistään kaivoksesta tuottoa Suomessa, ennen kuin ongelmat on hoidettu, ja vankeustuomioiden pitäisi olla luokkaa 1-75 vuotta, eikä vanhenemisaikaa, vaan jos ongelmaa ei hoidettaisi, rikosoikeudellinen vastuu seuraisi niin kauan kuin ongelma on olemassa, aina uusia yhtiön oikeuksien omistajia, hallituksia, yhtiöitä.

Oleellista olisi myös se, että mineraalioikeudet ovat tontin omistajan, eikä valtausoikeuksien hankkijalla.
Tämä tarkoittaisi, että kaivoksen avaajat joutuisivat oikeasti ostamaan mineraalioikeudet kiinteistön omistajalta, tai vaikka koko tontin.
Silloin kaivoksen perustaja joutuisi lunastamaan jokaisen tontin, pienen tai ison, jonka alueella haluaisi harjoittaa kaivostoimintaa.
Eikä pakkolunastus mahdollisuutta tulisi olla.

Tämä varmasti vähentäisi kaivosten perustamista, kynnyskasvaisi, mutta toisaalta, siellä ne mineraalit olisivat, ja kun niitten ylös kaivaminen kannattaisi, yhtiön olisi laskettava, että se joutuu rahastoimaan takuurahaston, ja sitten ostamaan kaivos-oikeudet jokaiselta tontin omistajalta, sen mukaan, minkä hinnan tontin omistaja maasta tai mineraalioikeuksista haluaa. Jokunen kaivos saattaisi jäädä perustamatta, mutta ne jotka perustettaisiin, toisivat tulo kiinteistön omistajille, silloin kun toiminta olisi kannattavaa, ja rahasto takaisi jälkihoidon ja estäisi kaivosyhtiöitä ryöstämästä valtausta ja kusemasta kansakunnan kengille, kuten rikosylikomissario Otto Capratorrentella on tapana sanoa.

Hyveen vuosi 2019

Suomessa on useita vuosia kannustettu ihmisiä olemaan juomatta alkoholia tammikuussa, puhutaan ”tipattomasta tammikuusta”.

Mutta voisin olla hyveellinen koko vuoden.

Eli sen sijaan että viettäisin tipattoman tammikuun, olen joka päivä ilman viinaa kaksi tuntia ja kaksi minuuttia.
Vastaavasti runkkaamatonta helmikuuta vietän pidättäytymällä itsesaastutuksesta joka päivä tunti ja 50 minuuttia.

Olen suunnitellut tähän nyt tällaisen päiväohjelman.

Tipaton tammikuu, joka päivä 03.00-5.02.
Kädetön helmikuu, joka päivä 5.02-6.52

Jos ryhtyisi raamatulliseksi ja pidättäytyisi valmistamasta jumalankuvaa maaliskuun ajan, eli jakaisi tämänkin pitkin vuotta, päivittäin 6.52-8.54

Ylensyömättömän maaliskuun voisi viettää päivittäin 6.52-8.54
Sitten seuraavan valitseminen tuotti jo vaikeuksia, mutta katsotaan vaikkapa tuosta kymmenestä käskystä, josko siellä olisi jotakin

Huoraamaton huhtikuu voisi olla niin, ettei tekisi aviorikoksia 8.54-10.56.
Tappamattoman toukokuun aikana, voisi välttää murhia päivittäin 10.56-12.58

Väärää todistusta voisi välttää kesäkuun, ja jakaa se päivittäin 12.58-15.00. Onhan se vähän riskaabelia, kun kuitenkin on virka-aika, mutta menköön.

Varastamattoman heinäkuun voi viettää sitten ehtoopuolella päivää,15.00-17.02

Lähimmäisen karjan himoitsemista ei kannata vielä tuohon aikaan lopettaa, joten seuraavaksi otetaan vaikka tupakki.
Tupakaton elokuu on päivittäin 17.02-19.04.

Liikenneturvallisuus on aina ollut, poliisi- ja kuljetusalan sukulaisten peruja, likellä sydäntä.
Rattijuoppudesta pidättäydyn koko syyskuun, eli koko vuoden kelloi19.04-21.06

Tähän aikaan yleensä on syöty, joten nyt voisi pidättäytyä lähimmäisensä karjasta.
Lähimmäisen karjanrauhoituksen lokakuu on päivittäin 21.06-23.08

Marraskuussa voisi jättää lähimmäisen työntekijät rauhaan
Lähimmäisen työntekijöitä ja palvelijattaria ei sitten himoita. Marraskuun palvelijainpäivät päivittäin 23.02-1.04.

Jouluna voisi sitten olla vilauttamati, kun on pakkastakin
Ja ekshibbaamatonta joulukuuta, voi viettää eli ei 1.00-3.00 ei syödä kuin vähän.

Näin tulen pidättäytyneeksi monesta paheesta kuukauden ajan, koko vuoden.