Kuukausi: maaliskuu 2019

Osta vintagea, ja saa kirja kaupan päälle.

Nyt on sitten viikon ajan se meininki, että jos ostat jotakin mun kamaani, niin voit saada kirjan kaupan päälle,
periaate on se, että 50euroa kohden voit valita yhden kirjan, niin kauan kuin kirjoja on, jotka pistin eiliseen päivitykseen, tai viikon ajan, eli 6.4.2021 asti.
Huomio sekin, että jos noudat ja ostat enemmän, voit kenties tinkiä hinnastakin. Lue lisää ”Osta vintagea, ja saa kirja kaupan päälle.”

Myydään lisää kamaa

Tuossa olisi taas kamaa myynnissä.
Ja tätä riittää, kun uusi kämppä on 40 neliötä pienempi. Ja sitä kamaahan on tuolla saitilla ihan helvetisti.

Vintage Gerda Lynggaard Monies Couture -kaulakoru 350€

Massiivinen, barbaarinen 70-luvun tanskalainen design-koru pitkin ketjuin. Materiaali messinki emaloiduin koristein, suuret tiikerinsilmät, puu ja simpukankuori. Korulla on pituutta lähes 53 cm. Hieno ja harvinainen, kansainvälisillä sivustoilla ei ole tällä hetkellä yhtään aivan samanlaista myynnissä (lähinnä samanlaisessa on simpukankuori ilman metallireunusta). Korun suunnittelija on tehnyt yhteistyötä mm Donna Karanin kanssa. Koru on mahdollisesti valmistettu muotinäytöstä varten. Jos Lynggaard kiinnostaa, klikkaa tästä

Mulberry Congo musta nahkainen vintagesalku – 140€

Kauniisti patinoitunut aito Mulberry, sisällä kullattu numerolätkä. Ehjä kaikin puolin. Mitat 40x30x7 cm. Jos kiinnostaa, klikkaa tästä.

Aarikka 70-luvun puinen oviverho tilanjakaja – 120 €

Valkea ja harvinainen 70-luvun Globus-tilanjakaja. Helmiverho on oikein hyväkuntoinen. Kukin pötkylä koostuu viidestä 41 cm pitkästä palikka-messinkirengas-pallo -modulista. Yhteispituus on 205 cm. Näitä pötkylöitä on yhteensä 5 kpl, ja halutessaan niitä voi lyhentää tai pidentää palikoiden paikkoja vaihtamalla. Jos kiinnostaa, klikkaa tästä.

Nilkkapituinen miesten nahkarotsi koko 60 – 120 €

Täyspitkä (150 cm pituus) musta aito Lubello nahkatakki. Kuvassa 175-senttisen henkilön päällä, ulottuu lähes maahan saakka. Hyvin vähän käytetty, priimakunnossa. Ja plaa, plaa. plaa, klikkaa tästä.

4th Royal Lancashire Militia pronssinen vyönsolki – 120 €

Nyt on harvinaista kamaa. Näitä on myyty on tietojen mukaan yksi viimeisen 10 vuoden aikana, ja hinta oli 170 puntaa. Brittiläinen sotilaspuvun vyönsolki 1800-luvulta, Krimin sodan ajalta. ”4th Royal Lancashire Militia (The Duke of Lancaster’s Own Light Infantry) at Warrington”. Harvinainen jo ikänsäkin vuoksi, ja Suomessa vielä harvinaisempi löytö. Jos kiinnostaa, niin….

Massiivinen, raskas hopeakääty – 100 €

Käsityönä tehty, uniikki, leima 830. Ketju painaa 181 grammaa, ja on 41 cm pitkä, ketju on noin sentin paksuinen. No niin, klikkaa ja osta.

Aris vintage kattokruunu viisihaarainen -110€

Tämä on ihan helvetin hieno.

Upea 40-50 -luvun kotimainen Arisuo kattokruunu. Kaikki satiinilasiset kuupat ehjiä, runko messinkiä ja hiottu kristallinen koriste. Korkeus 82 cm. No niin, tiedät mitä tehdä.

Ammattimies Bragalonessa/ harjoitus

Mies nousi Maria Magdalenan kirkontornin portaita kevyesti, kiirehtimättä.

Hänen päällystakkinsa siniseen kankaaseen jäi harmaata pölyä, milloin se osui kapeassa portaikossa seinään.

Kun portaikon kavetessa ylös mennessä miehen olkapäällä oleva laukku alkoi ottamaan seinään, hän siirsi sen syliinsä ja kirosi mielessään, ettei ollut ajatellut asiaa aikaisemmin.

Portaat päättyivät luukulle, mies pysähtyi ja raotti luukkua, ensin varovasti ja hieman lunta varisi raosta miehen päälle. Hän antoi luukun painua takaisin kiinni. Hän lattoi laukkunsa oven eteen ja käveli muutaman askeleen alas portaita ja kaivoi tupakat esiin.

Tavallisessa tupakka-askissa oli sekaisin pikkusikareja ja tavallisia savukkeita, ja hän poimi tällä kertaa käteensä pikkusikarin, ei halvinta laatua, mutta ei mitenkään ylellisen, tavallisen keskiluokkaisen pikkusikarin.

Tupakan sytytettyään, hän nojasi selkänsä portaikon seinään ja veti kevyen viipyilevan imaisun sikarista. Hän poltti tavallisesti savukkaita, mutta tämä oli erikoistilanne, joka vaati sikarin.

Mies tumppasi sikarin seinään, hienonsi loput puruksi lattialle ja nousi takaisin luukulle.

Vaati pientä ponnistelua saada luukku kokonaan auki ja teräsvarsi hakaan pitämään luukku auki, tehtävä vaati molemmat kädet. Mies nousi tapulin kellotasanteelle, käveli sen ympäri, katsoi kolmea pronssikelloa, yritti nähdä niissä olevaa latinankielistä tekstiä, mutta erotti hämärässä vain sanat ”PAX DOMINI”. Sitten hän kävi avaamassa pohjoisen sivun säleluukkuja hieman rakoselleen, varoen, ettei karistaisi lunta enempää kuin on välttämätöntä.

Aukko luukkujen välissä oli vain neljän sormen levyinen ja siitä tuli kapaea vana harmaata valoa tapuliin. llmassa kimmelsi harvat lumikiteet, ei niin paljoa että saattaisi sanoa sateeksi, mutta sen verran kuitenkin, että näkyi, että ilmassa oli jotakin muuta kuin kevättä ja juhlamieltä. Koillisessa siinsi kukkulan rinnettä kiipeävä uusi asuinalue, ja mitä lähemmäs katsoi, sitä vanhempia talot olivat. Pilvien ankeus oli tyyntä, tasaista ja sävytöntä. Mies siirtyi hieman sivuun, ja nyt hän näki suoraan pohjoiseen, yli laitakaupungin, ja kukkuloiden välistä kaupungista Porto Floresin suuntaan menevän tien kiemurtelevan vuorille. Siirtymällä vielä hieman, hän näki rautatieasemalta nousevan dieselveturin pakokaasupilven ja uuden teollisuusalueen, joka oli nopeasti nousemassa sataman kupeeseen.

Sitten mies palasi ensimmäiseen asemaan. Muutaman korttelin päässä koillisessa oli omituinen rakennus, josta ei voinut varmasti sanoa, kummassa oli epäonnistuttu, linnoituksen vai palatsin rakentamisessa. Mies näki länsilounaaseen suuntautuvasta barokkijulkisivusta osan, mutta myös etelän puoleisen karun kivisen sivun, jonka ikkunat näyttivät tavallista korkeammilta tykin ampuma-aukoilta. Häntä kiinnosti viides ja kuudes ikkuna.

Mies meni portaisiin ja haki laukkunsa tasanteelle. Hän otti esiin Rodenstockin kiikarit, asettautui tukevaan asentoon säleluukkujen luokse, työnsi niitä auki muutaman sentin lisää ja kohdisti ne kuudenteen ikkunaan. Ikkunasta näkyi vanhahtava tuolin selkänoja, pätkä kirjoituspöytää ja seinällä oleva presidentin muotokuva.

Mies katseli vielä kaikki muut ikkunat rakennuksessa, sekä nurkan syöksytorven, ja sen kannattimessa roikkuvan tummansinisen rievun, ennen kuin laski kiikarin kädestään. Nyt hän palasi laukulleen, nosti sieltä ensin alumiinisen kokoontaittuvan jakkaran, jonka taittoi itselleen auki. Seuraavaksi hän otti pitkulaisen khaki-värisen pussin, joka oli sidottu kolmella puuvilla nauhalla ja avasi sen.

Lee-Enfield SMLE nro 1 Mk. III oli tullut miehen elämään kaksitoista vuotta, kolme kuukautta ja kaksikymmentäkaksi päivää sitten. Mies oli kiitollinen jokaisesta päivästä. Ensin hän ei ollut tajunnut Leen merkitystä, mutta muutamaa päivää myöhemmin hän oli katsellut kiikaritähtäimen läpi saksalaista radistia ja puristanut liipaisinta.

Lue lisää ”Ammattimies Bragalonessa/ harjoitus”

Decortasin kuulustelu

”Kuulkaas nyt ylikomisario, me olemme…”

Antoni Degortasin pää tärähti.

Veriviuhka sumensi ilman.
Punainen usva merkitsi päivän päättymistä.

Presidentti Gronchin valokuva näytti kommunistien julisteelta.

Unelmat eivät enää kannattaneet miestä.
Pää painui rintaa kohden.

Olkapäät valahtivat.
Vasen käsi lähti kohden lattiaa.
Hartiat painuivat alas.
Taskussa oleva oikea käsi jäi kiinni käsinojaan.
Vasen käsi kosketti lattiaa ja veti hartiaa perässään.
Pää seurasi hartiaa.
Taskussa olevan käsi pysyi siellä.

Antoni Degortas pysyi hetken tasapainossa.
Koko tuoli kallistui.
Veristä sosetta valahti lattialle.

Tuoli lähti kaatumaan.
Ylikomisario Capratorrente työnsi itseään kauemmaksi pöydästä.
Antoni Decortasin otsan vasen puoli olisi voinut kolahtaa lattiaan. Sitä ei ollut.
Verta ja valkoisia sattumia tippui lattialle.
Pää kosketti lattiaa.
Kaatuva tuoli luiskahti Antoni Degortasin päälle.
Pää pomppasi lattiasta.
Jalka oikeni lattiaa pitkin.
Rikoskomisario Rossi tiputti kahvikupin lattialle.
Antoni Degortas makasi veressä.
Ylikomisario Nieddu maistoi veren huuliltaan.
Muistiinpanot tipahtivat vereen kuin poppelin lehdet.
Ylikomisarion tuolin rikkinäinen pyörä rasahti lattiaa vasten.
Rikoskomisario Rossi työntää tuoliaan kauemmaksi, seinää vasten.
Rikoskomisario Nieddun kädet lentävät kasvoille pyyhkimään vierasta verta.
Ylikomisario Capratorrente yritti pystyyn tuolistaan, mutta sotkeutui jalkoihinsa.
Rikoskomisario Rossi työnsi vieläkin tuoliaan kauemmaksi, mutta seinä pisti vastaan.
Rikoskomisario Nieddu sotki verta kasvoillaan turhaan, sen hento sumutus muuttui tuhruiseksi sotkuksi.
Ylikomisario Capratorrente sai itsensä pystyyn, ja alkoi tavoitella pöytälaatikkoaan, sitä missä piti harvoin kantamaansa asetta, vaikka samaan aikaan tiesi että tässä tilanteessa siitä ei ollut mitään apua, mutta silti hän kiskoi auki vanhaa, vastaan panevaa laatikkoa, ja ajatteli samalla, että vaikka vanha liberty-tyylin pöytä näytti hienolta ja arvokkaalta, se oli oikeasti helvetin epäkäytännöllinen, ja kun viimein sai pöytälaatikon auki, hän tarttui siellä olevaan pistooliin, ei niin kuin aseeseen, vaan piipusta kiinni, kuin elämän turvakahvaan.
Rikoskomisario Rossia työnsi itsensä seinää vasten pystyyn, painaa selkää vasten siihen kiinni ja tiputti lasitetut kuvat ja kunniakirjat lattialle, josta niiden rikkoutuvat lasit ponnahtivat ilmaan ja satoivat leviävän veren tielle, kuin jääkiteet talven raiskaamaan kaupunkiin ja Rossi kun viimein pysähtyi kylki kiinni kirjahyllyssä, missä Guitierin ”Rangaistukseen tuomitsemisesta” painoi hänen poskeaan, hänen kätensä hamusi kainalosta Berettan, ojensi sen kohden ikkunaa ja toinen käsi tuli vapauttamaan varmistimen.
Rikoskomisario Nieddu yritti turhaan pyyhkiä Antoni Degortasin verta päältään ja tajutessaan, ettei se onnistuisi käsiin eikä hihoihin pyyhkimällä, repi takin yltään napit lentäen ja heitti sen kohden huoneen toista päätä, niin kauas kuin voi, ja pyyhki sitten veriset kasvonsa valkoisen puuvillapaitansa hihoihin, pitkin, ja nopein vedoin, vuorotellen, kumpaankin käsivarteen jossa kangas imaisi värin itseensä, sytytti valkoiselle pohjalle veren karvaat liekit, ja kun Nieddu kuudennen pyyhkimisen jälkeen antoi periksi, hän repi kainalokotelossa virka-aseensa, ojensi sen kohden ikkunaa, laskee kuitenkin alas, yrittäen muistaa, mitä se oli mitä piti aseelle tehdä, ja sitten vapauttaa varmistimen, osoittaa aseen ikkunaa kohden, ja huutaa ”Voi vitun vitun vitun vittu!”
Ylikomisarion pää täyttyy veren hajusta, happaman, lämpimän ja kaiken kattavan veren löyhkästä, joka haisee happamalle, ja raudalle, ja jonka seasta kiemurtelee esiin, kusen, paskan, lounaalla syödyn valkosipuliaiolin, katkarapujen, sitruunan, viinin ja kahvin tuoksut, ja sitten, hetkeä myöhemmin, ilmaan nousee pelon, kauhun ja raivon katkerat hajut, ja nyt kun hän viimein saa aseen käteensä oikein, ei liipasimelle, vaan sen viereen, valmiiksi, ja varmistimen päälle, hän ojentaa sen ikkunaa kohden, jossa on lasissa pieni reikä, sen ympärillä epätasainen rosoinen tähti, ja sitten hän sanoo hiljaa ”Voi perse!”
Antoni Degortas oli juuri ammuttu Bragalonen poliisiasemalle, ylikomisario Capratorrenten työhuoneen lattialle, käsi edelleen käsinojan ympäri, sinisten villakangashousujen taskussa.

Myydään kamoja

Tässä on tarkoitus muuttaa pienempään asuntoon, ja perata varasto, jonne on kertynyt roinaa teknisesti ottaen liki sadan vuoden edestä.
Joten nyt myydään kamoja.

Kuusi erittäin hyväkuntoista Tapio Wirkkalan suunnittelemaa Solaris ruokalautasta 70-luvun alusta. Halkaisija 24,5 cm. Saman sarjan suuret leipä/ salaattilautaset, 6 kpl, halkaisija 20 cm. Myös ne ovat virheettömiä. Ruokalautaset 70 e. Leipälautaset 50 e. Yhteishinta 110 e. Astiat kestävät konepesun. Nouto tai postikulut ostajalle. Katso muutkin ilmoitukseni, paljon retroa, vintagea sekä erikoista tavaraa myynnissä.
Hinta 70 €
Jos kiinnostaa, klikkaa tästä.

Vintage Gerda Lynggaard Monies Couture – kaulakori
Massiivinen, barbaarinen 70-luvun tanskalainen design-koru pitkin ketjuin. Materiaali messinki emaloiduin koristein, suuret tiikerinsilmät, puu ja simpukankuori. Korulla on pituutta lähes 53 cm. Hieno ja harvinainen, kansainvälisillä sivustoilla ei ole tällä hetkellä yhtään aivan samanlaista myynnissä (lähinnä samanlaisessa on simpukankuori ilman metallireunusta). Korun suunnittelija on tehnyt yhteistyötä mm Donna Karanin kanssa. Koru on mahdollisesti valmistettu muotinäytöstä varten.
Hinta 350 €
Jos kiinnostaa, klikkaa tästä
Haluttuja Anchor Hocking laseja
Royal Ruby Bubble, valmistaja amerikkalainen Anchor Hocking. Kuusi virheetöntä lasia, ja toiset kuusi löytyy, jos tarvitset enemmän. Lasin korkeus 9,7 ja leveys 5,9 mm. Kuusi kappaletta 25 e. Nouto tai postikulut ostajalle
hinta varsin kohtuullinen 25 €
Jos kiinnostaa, klikkaa tästä.



Korena punainen sifoni

Lähes käyttämätön laadukas soodavesisifoni. Kaikki osat ehjiä, tallella ja loistavassa kunnossa. Mukaan muutama patruuna. 
Hinta 20€
Jos kiinnostaa, klikkaa tästä
Turkoosi vanha valurautapata 2 litraa

Hurmaavan värinen, ikäisekseen oikein hyväkuntoinen emaloitu retro valurautapata. Pohjassa WV-logo. Pata sopii uunikäyttöön. Vain vähäisiä kolhuja pinnoitteessa,
Hinta 30€
Jos kiinnostaa, klikkaa tästä
Uniikit simpukankuoren muotoiset saippuakupit

Kauniit, herkät ja ehjät keraamiset astiat. Sopivat myös tuikkualustaksi. Yhteishintaan 10 e. Nouto tai postikulut ostajalle.
Jos kiinnostuit, klikkaa tästä.

Näitten lisäksi ihan helvetisti muuta roinaa, seuraava kämppä on 40 neliötä pienempi, joten aika paljon sitä on.



Koko kokoelman näette tästä linkistä

Marja-Leena Mikkola, 80.

Marja-Leena Mikkola täytti eilen 80-vuotta.

Minä olen kirjoittanut Bragalonen tarinoita unettomina iltoina noin 20 vuotta.

Monet tarinat syntyivät tarinasta Bragalonen sinisimmät silmät, jonka kirjoitin alkujaan, synopsikseksi elokuvakäsikirjoitukseen.  Sen idea lähti liikkeelle Marja-Leena Mikkolan runosta Tyttö ja Tanssiva karhu, mielikuva pojasta, lyömässä rumpua kyläorkesterissa Italiassa, ja siitä sitten tarinaan haaveista, taiteesta, sodasta, itsetunnosta, sydämestä joka ei kestä rakkautta, mustasukkaisuudesta ja rakkaudesta yli kaiken sen.


Tarina on rakkaustarina 1200-luvulta ja Bragalonen sinisinpien silmien henkilöiden jälkeläisiä, mm. ylikomisario Capratorrente, Boele, Bragalonen hyvälukija, monet muut ja tarinoitteni vahva nainen, lady Agatha, on sitten tämän tarinan kertoja.

Kenties vielä viimeistelen Bragalonen sinisimmät silmät, ja saatte lukea sen.

Nyt teille:
Tyttö ja tanssiva karhu

Todistaja

 

Kahvi ja seadas olivat juuri tuotu pöytään, kun lady Agatha näki sisään tulevan miehen. Olemus oli epäsiisti, kasvoilla oli heikko sängen sinerrys, vaikka kello ei ollut vielä puoli yhtätoista. Mustien kulmakarvojen alla olivat jäänsiniset silmät.

“Rouva….Ylhäisyys, ”  mies sanoi, ja pyyhkäsi käsiään pikkutakin helmaan.
“Rouva on riittäväinen”, Lady Agatha vastasi.
“Minä olen ylikomisario Capratorrente” mies sanoi ojentaen kätensä, jolla olisi voinut peittää karitsanpaistin.

 

 

Lue lisää ”Todistaja”

Pieni Koulukuja

Pieni Koulukuja polveilee hieman mutkitellen rannan suuntaisesti, kulkien paikoin portaina, osin nupukivisenä kujana, jonka portaita lady Agatha oli usein kuvannut. Portaat olivat sen verran lähellä, että lady Agatha päätti piipahtaa kuvaamaan ne lumessa.

Portaat eivät olleet kovin pitkät, nousua oli vain jokunen metri, ja portaitten keskellä oli kaide, jonka viereen oli tallautunut polku lumeen kulkijoiden jalkain alla. Lady Agatha tunnisti lapsien leikin jäljet lumesta, vaikka päälle olikin satanut uutta lunta. Portaissa oli seinän viertä laskettu mäkeä, ja seinän kuurassa näkyi hämärästi pienen käsien jälkiä, joihin uusi, eri tavalla kiteytynyt kuura oli luonut toisenlaisen pinnan.

Puolen välin paikkeilla portaissa näkyi tahra, punerva, kuin veren päälle satanutta lunta. Se näytti lady Agathalle hyvältä lähtökohdalta, jos saisi kuvatuksi niin, että etualalla olisi jotakin mielenkiintoista.

Kaide, hieman kiemurainen ja ruosteinen, oli tehty muistuttamaan etäisesti oliivipuunoksaa, ja sen kiinnitykset pystytolppiin ja päiden spiraalit kuvasivat oliivipuun lehtiä. Lady Agatha tiesi, että yläpäässä kaide oli hapertunut jo poikki, mutta alapäätä vielä koristi spiraalin päätä ruosteinen, mutta edelleen tunnistettava lehti.

Hän katseli ympärilleen, saisiko kuvaan vielä jonkun tekijän, joka tekisi siitä mielenkiintoisen. Portaita lähestyi mereltä päin pikkutyttö, kenties kahdeksan vanha, luultavasti matkalla kouluun.

Lady Agatha ei ajatellut itseään dokumentaristina, vain ihmisenä joka kuvaa mitä näkee, mutta hän hyvin harvoin otti kuvia ihmisistä, jotka poseerasivat tai joita hän olisi pyytänyt kuvaan, mutta nyt olisi se tilanne.

”Huomenta, tyttö!”

”Huomenta, rouva.”

”Minun nimi on Agatha, mikä nimenne on?”

”Minä olen Alenni Rosso.”

”Se on hyvä nimi. Minä olen Agatha Cluskey.”

”Rouva ei ole saarelta?”

”En. Minä olen Skotlannista. Tiedätkö missä se on?”

”En tiedä, rouva.”

”Se on saarella kaukana täältä, Englannin takana.”

”Hyvä on, rouva,”

”Voisitteko, Alenni, aivan pikkuisen auttaa minua?”

”Miten minä voin auttaa rouvaa?”

”Minä haluaisin ottaa valokuvan, kun teidän pieni sormi, koskettaa aivan vähän tämä lehti, kun on tässä kaiteessa?”

”Miksi, rouva?”

”Koska minä olen vanha nainen, joka ottaa valokuvat kaikesta mikä on Bragalonessa, ja nyt minä haluan ottaa kuva tästä lehti ja pienestä sormesta lapsella.”

”Miten sitä pitää koskettaa, rouva? ”

”Aivan vähän, näin,” ja lady Agatha ojensi sormen kohden ruosteista lehteä, kuin Jumalan sormi Aatamin sormea Sixtuksen kappelin katossa. ”Minä otan kuvan sormesta, ja sitten minä otan kuvan sinusta. Sinä voit sanoa äidille tai isälle, että voi tulla hakemaan kuva torstaina Palazzo Obrigado. Minä annan sitten valokuva, ja 20 liiraa.”

”Minä en ole aivan varma, rouva, ”Aleni epäröi vielä.

”Ja minä annan heti kaksi liira!” Lady Agatha korotti tarjousta.

”No jos ei mene paljon aikaa. Minun pitää mennä kouluun.”

”No siten aletaan kuvaamaan.”

Lady Agatha viritti kameransa, asetteli tytön sormen juuri niin kuin halusi, kevyt kosketus, kuin Luomisessa, pieni tytön sormi, ja ajan syömä ruosteinen rautalehti, jonka päällä oleva kuura valkaisi, Takana punerva lumi, kuin ruusun läpi satanut Hän otti nopeasti viisi kuvaa, sitten hän asetti tytön uudelleen, seisomaan muutamaa porrasta ylemmäs, viritti kameransa ja sanoi ”Oletko sinä luokan kaunein tyttö?”

Sillä hetkellä tyttö hymyili, hän hymyili yli kylmän talven, yli köyhyyden, yli karun sodan jälkeisen ajan, kauas tulevaisuuteen, tulevaisuuden odotuksiin, lehtiin, lehtiin, elokuviin ja maailmaan, josta sillä hetkellä ei tiennyt lady Agatha, eikä Aleni Rosso.

Lady Agatha kaivoi taskustaan tytölle pari kolikkoa, ”Sinä sanot sitten kotona, sinun kuva ja seteli, torstaina, Palazzo Obrigado.”

Tyttö niiasi, ”Kyllä rouva, minä sanon, torstaina minun kuva ja raha, Palazzo Obrigado.”

”Ja minun nimeni on Agatha!”

”Kyllä, rouva Agatha. Minun nimeni on Aleni!”

Lady Agatha katseli tovin, kuinka tyttö nousi portaat, ja jatkoi koulua kohden, viritti vielä kameran, ja otti yhden kuvan pienestä tytöstä matkalla kouluun lumisella Pienellä Koulukujalla.  

Bragalonen valokuvaaja/ ote

Kun illallisaika tuli, Lady Agatha liittyi taas serkuntyttären ja tämän miehen seuraan hotellin ruokasalissa.

Anthony Matzoni puhui isänsä hautajaisjärjestelyistä, mutta Lady Agatha ei kuunnellut, vaan muisteli poikansa hautajaisia 1943.

Sinä päivänä satoi lunta. Lumi oli märkää, ja tuuli hakkasi sitä auton lasiin. Kukkia ei saanut mistään, mutta isän sisko, Avisin isoäiti järjesti jostakin silkkikukkia. Newingtonista he ajoivat Kincardineen. Siellä hän itki.

Anthony olisi täyttänyt toukokuussa neljäkymmentäyksi.
Lady Agatha antoi Matzonien puhua.

Bragalonen korppi

Kun Agatha alkoi taas säätämään kameraansa, nousi lintu siivilleen, ja hän tunnisti sen nyt korpiksi. Lintu kiersi kirkon sivusta, otti korkeutta ja sitten suuntasi viistosti yli puiston, niin että nopeasti toimien, ehti Lady Agatha juuri saada kuvan, ikkunan likeltä kohden Apteekinaukiota lentävästä korpista, tietämättä laisin, miten se onnistui.