Kuukausi: syyskuu 2022

Moottorisaha ja setämies

Eikö mökki ilman liiterille moottorisahaa kantavaa isäntää ole kuin pilvinen päivä? 

Moottorisahamies riehumassa
Moottorisaha nuorenmiehen käytössä

Minä muistan kun 70-luvulla, hätinä 15-vuotiaana, lähdin metsätöihin ja sain ensimmäisen kerran moottorisahan käteeni, se oli pelottava laite, ja syystäkin, ei ollut modernia tekniikkaa, ei nykyaikaisia suojavarusteita ja käytön opastuskin oli sinne päin. Ei katsonut meidän kymppi mun yritystäni kuin jonkun minuutin verran, ennen kuin tuli komento ”avustaviin tehtäviin”, sillä eihän sen ajan ammattikoneiden hallintaan riittänyt isonkaan viisitoista kesäisen voimat.

Mutta katsomalla oppi ja työ kasvattimiestä, joten loppuvuodesta sai sitten jo käyttää moottorisahaa, vähän, kuten Raimo, kymppimme sanoi, ”voit kaataa noita lastentarhan vesakoita” ja sain sitten vähän enemmän tottumusta. 

Seuraavana kesänä sain sitten mökillä, ikään kuin perheen miehenä käyttää moottorisahaa ja se oli vanha ammattilaisen moottorisaha. Saha  joka saatttoi olla enon peruja mutta epäilen että sitä oli käyttänyt itse Nooa arkin rakennuksess.  Liki henkeni uhalla sahasin sillä yhden pöllin pätkiksi, mutta se antiikkilaite ravisti niin kamalasti, että pääkin tärisi ja lisäsi syljen eritystä ja näytin varmaan suu vaahdossa, vaaralliselta paitsi itselleni, myös muille. Vähin äänin vaihdoin käsisahaan, selittäen tädille jotakin kunnon kasvattamisesta.  Lue lisää ”Moottorisaha ja setämies”