Kuukausi: helmikuu 2023

Fucking Clowns – small, anguished and compassionate stories

Julkaistu tekijä admin

In 2019, I spent a few weeks in my hometown, Turku, and visited my brother’s grave.
There I drew a piece of art called Fucking Clowns, and it grew into a series of small, anguished and compassionate stories, with first an image, and then a story that the image created in my mind.
The pictures and the stories can be cruel, but at the same time I feel compassion for the characters in the stories and really, as a whole, that’s what this is about.
Compassion for people.

I would publish the series in Finnish in 2019.
Now I publish the same stories in English, but the images are new, AI-generated versions of my original work.

This is where it starts.
And original story 

 

.

There was no work for the fucking clowns at the New Happy Theatre.

Henrik Viidennen Pyhän Crispianuksen päivän puhe näytelmästä Henrik viides

Julkaistu tekijä admin
What’s he that wishes so?
My cousin Westmoreland? No, my fair cousin:
If we are mark’d to die, we are enow
To do our country loss; and if to live,
The fewer men, the greater share of honour.
God’s will! I pray thee, wish not one man more.
Jove, I am not covetous for gold,
Nor care I who doth feed upon my cost;
It yearns me not if men my garments wear;
Such outward things dwell not in my desires:
But if it be a sin to covet honour,
I am the most offending soul alive.
No, faith, my coz, wish not a man from England:
God’s peace! I would not lose so great an honour
As one man more, methinks, would share from me
For the best hope I have. O, do not wish one more!
Rather proclaim it, Westmoreland, through my host,
That he which hath no stomach to this fight,
Let him depart; his passport shall be made
And crowns for convoy put into his purse:
We would not die in that man’s company
That fears his fellowship to die with us.
This day is called the feast of Crispian:
He that outlives this day, and comes safe home,
Will stand a tip-toe when the day is named,
And rouse him at the name of Crispian.
He that shall live this day, and see old age,
Will yearly on the vigil feast his neighbours,
And say ‘To-morrow is Saint Crispian:’
Then will he strip his sleeve and show his scars.
And say ‘These wounds I had on Crispin’s day.’
Old men forget: yet all shall be forgot,
But he’ll remember with advantages
What feats he did that day: then shall our names.
This day is called the feast of Crispian:
He that outlives this day, and comes safe home,
Will stand a tip-toe when the day is named,
And rouse him at the name of Crispian.
He that shall live this day, and see old age,
Will yearly on the vigil feast his neighbours,
And say ‘To-morrow is Saint Crispian:’
Then will he strip his sleeve and show his scars.
And say ‘These wounds I had on Crispin’s day.

Koe tietokoneavuisesta kuvituksesta.
Kuvissa takana valokuvat ja kuvatekstinä oleva ote Shakespearea on toiminut tekoälylle viitteenä.

Eräänä kesäpäivänä

Julkaistu tekijä admin

Tästä mieleeni.

Noin 20 vuotta sitten tuli Yrjönkadulla, Tellervopuiston kohdalla vastaan nainen, jolla oli aivan käsittämättömän suuret rinnat vartaloon nähden. 

Ajatelkaapa että minulla on hatun numero 64… En mene vannomaan että olisi kumpikaan mahtunut hattuuni.

Avokaulaisen T-paidan hahmossa puuvillainen neulos peitti sen insinööritaidon ihmeen, joka arvatenkin titaanista, saksalaisesta teräksestä ja aseteollisuuden salaamien komposiitten avulla kannatteli painovoimaa uhmaten evoluution hämmentävimpiä saavutuksia. 

T-paidan reunan ja kaulan välistä näkyvä vaalea iho saattoi muhkeudessa tuoda mieleen paremman hotellin aulan nojatuolit ja saatan kuvitella yön sen tason hotellissa maksavan enemmän kuin saatatte kuvitellakaan minun kuvittelevan.

Neiti lähestyi ja yritin luoda katseensa hänen silmiinsä, mutta ne olivat vielä aivan liian kaukana, mutta hän oli kyllä jo äänen kantaman päässä.

”Saatana! Kyttääksä mun rintoja!” 

Tiedättekö te ”jumalan käden”, sen hetken, jolloin yllättäen tiedätte mitä teidän pitää tehdä täysin ennen kokemattomassa tilanteessa, joka tuskin tulee toistumaan.

”Perkele!” Neiti vastaa kosteasti ja seison sivulla tovin, kun hän jatkaa Johanneksen kentän suuntaan, missä arvatenkin on kyllin tilaa hänen kääntyä.

”Mitä muutakaan katsottavaa täällä olisi!”

Minä päätän, varmuuden vuoksi, kääntyä Uudenmaankadulle, siinä toivossa että mikäli tämä risteilijä lähtee takaa-ajoon, voin pelastua Kampin kapeisiin porttikongeihin.