Jatkoa viikon takaiseen tekstiin Camelot ja mennyt maailma
Tein kaksi kertaa esimiehilleni raportin siitä, miten sitä pitäisi kehittää.
Minä luulen että ensimmäistä ei lukenut edes silloinen esimieheni ja kun keskustelin viimeisen kerran esimieheni pomon, kanssa hän ei ollut nähnyt tätä jälkimmäistä.
Tiedonkulku oli eräs keskeisiä ongelmia koko Duuni.netin aikana.
Ainut, pitkään aikaan, joka kertoi minulle niistä tavoitteista, joita he katsoivat palvelulla olevan, kunnolla ja selkeästi, oli Eija Seppänen.
Minusta tuntui, että Duuni.netin mahdollisuuksia ymmärsi myös Katri Kakko, mutta siinä vaiheessa kenties hänen esimiehillään ei enää ollut ymmärrystä palvelua kohtaan.
Yritin lähestyä myös toimituksia, niin että saataisin heidän intressinsä mukaan Duuni.netin tavoitteisiin, mutta ainut joka jollakin tavoin oli kiinnostunut oli Talouselämä, mutta sielläkin ainoastaan Heidi Hammarsten oikeasti näytti ymmärtävän sen, että yhteisöllinen media voi antaa jotakin toimittajalle.
Muistan tilanteen, jossa eräästä tietoliikennen protokollasta oli puhe, ja toimittajan esittämään asiaan kommentoi täsmentäen Timo Kiravuo, joka on oikeasti tässä asiassa asiantuntija ja toimittaja pillastui aivan kokonaan. Se oli minusta äärimmäisen noloa, sekä toimittajan että yhteisön kannalta.
Toimittaja ei ollut tottunut siihen, että hänen sanomisensa voi joutua kyseenalaistetuksi ja tämä on eräs keskeinen syy toimittajille miksi he ovat suhtautuneet verkkoon negatiivisesti.
Aikaisemmassa maailmassa toimittaja kirjoitti ja maailma luki.
Oikaisut julkaistiin, miten julkaistiin ja jos katsoivat aiheelliseksi.
Olen tästä sitten puhunut luennoillani, miten toimittajat kokevat verkkoviestinnän uhkana ja oikeastaana ymmärrän tämän hyvin. Toimittajien osalla voi jo työn luonteen vuoksi kohdistua sellainen alteraatiostressi, että yhteisöllisyyden niveltäminen osaksi omaa ammattitaitoa voi olla hyvin vaikeaa. Edelleen enemmistö toimittajista kokee yhteisöllisen viestinnän vihollisena eikä välineenä.
Eräässä vaiheessa Talentumin suunnalta ei kommunikoitu yhteisön kanssa laisinkaan ja kun samaan aikaan tekniikka oli todella syvältä ja poikittain, minä otin tavoitteeksi vain pitää ne jäsenet, joita palvelulla oli, ja ainut keino siihen oli pitää keskustelua mielenkiintoisena, pyytää, suorastaan kerjätä, ihmisiä, joilla tiesin olevan jotakin kompetenssia kommentoida käsillä olevaa asiaa, kommentoimaan.