Cardloo…2

Palattuani siihen, mistä käännyn pikkutielle, katsoin tarkasti ympärilleen, ja arvelin parhaaksi ajaa vielä pienen matkaa eteen päin, eikä mennyt kuin vajaa satametriä, oli tien pohjoispuolen töyräässä liuska suurten Siperian hernepensaiden välissä jonne käännyin.

Tie oli parempi kuin se, missä olin käynyt kääntymässä, ja heti päästyäni tieltä huomasin tulleensa puistoon, jossa vankat jalopuut kantoivat jo syksyn värjäämiä lehtiään, mutta pitivät kiinni niistä, yrittäen pitkittää kesää. 
Tie kaarsi joitakin satoja metrejä, ja päätyi rakennukselle, jonka täytyi olla Cardloon kartano. Portailla näytti olevan mies juuri sisään menossa, mutta kääntyi ja tuli autolle vastaan.
Mies oli varmasti päälle 70-vuotias, ellei jopa lähempänä 90, mutta liikkui kuitenkin melko nopeasti, kepistään huolimatta. Vihreä tweed-takki oli hyväkuntoinen, mutta näytti olevan miehelle useita numeroita liian suuri, ja päässä oleva samaa sävyä oleva hattu, se näytti täysin uudelta.
“Te olette Ramsay?” mies sanoi muitta mutkitta, kun nousin autosta. Ääni oli korkeampi ja nuorekkaampi kuin odotin
“Minä olen,” myönsin
“Hyvä, minä olen Longner” ja mies ojensi kätensä. Ote oli napakka, mutta käsi oli vanhan miehen käsi.