Kirjoitan heinäkuun aikana pätkän tarinaa, vähintää 5000 merkkiä viikossa, jonka julkaisen täällä ja FB:ssä.
Facebookin puolella teen kysymyksen, joka ohjaa tarinani jatkumista.
Kun tulin ensimmäisen kerran Cardloon, olin saanut ohjeeksi kääntyä päätieltä puolitoista kilometriä kirkon jälkeen, joen jälkeen, kahden puun kohdalta.
Liki puuttomassa maisemassa tien varren pensaikosta kaksi puuta erottuivat kuin hautaustoimiston väki saattojoukosta. Käännyin puitten välistä vähäiselle tielle, joka ei vastannut odotuksiani, miten saapuisin maineikkaiseen Cardloonhon.
Olin ajanut hyvinkin puolikilometriä näkemättä ainuttakaan rakennusta, ennen kuin tien vieressä näkyi ensimmäinen rakennus, harmaa mökki, jonka näytti harmaan taivaan saveen painamalta. Talon edessä oli kolme ihmistä, jotka saattoivat olla vanhoja naisia, samanlaisissa valkoisissa takeissa ja sinisissä housusissa, ja näyttivät enemmän haalistuneilta kuin harmaantuineilta.
”Anteeksi, onko täällä Cardloon kartano?” kysyin vanhuksilta, ja mitään sanomatta he viittasivat tulosuuntaani, kuin kolme marionettia samoissa naruissa.
Tunsin heidän tarkkailevan koko ajan, kun käänsin autoa talon edessä. Se tuntui painostukselta.
Jatkuu huomenna…