Kategoria: Helsinki

Auringonlasku radanvarressa

 Se oli vain hetkeä ennen murrosikää, no, ehkä vartti, mutta korkeintaan puolitoista tuntia, kun katselin kalliolta naapuruston poikien kotimatkaa auringon käänteässä selkänsä radan itäpuolella asuville.

    Kallion korkein kohta oli idässä, pienen solan toisella puolella, lännessä joutomaa, jonka takana radan takana työ ja teollisuus ja edessäni loiva graniittirinne, askelten niin kaluama, ettei sammal ollut siihen tarttunut, mutta vaatimattomat jäkälät olivat purreet itsensä siihen kiinni, kuin tupakan haju Blindin ämmän vanhaan villatakkiin.

Lue lisää ”Auringonlasku radanvarressa”

Nainen joka nauroi

Nainen nauroi minulle.
Se on vaarallista.
Hän oli minua alle olkapään, sinisestä villakangastakissa ja vaaleassa turkishatussa, vetävän matkalaukkua ylös aseman portaita.
”Saanko auttaa?” kysäisen ja tartun kahvaan, ja hän vastustelee, ”ei tarvitse, ei tarvitse”, mutta minä olen jo tarttunut kahvaan ja nostanut laukun ne neljä tai viisi askelmaa, mitä oli jäljellä.
Hän katsoo minua, keppiäni, harmaata partaani, korkealla hänen yläpuolellaan, ja minä katson naista kuin kuva venäläisestä sadusta, prinsessa väärässä tarinassa, päälaki hartiani korkeudella.

Lue lisää ”Nainen joka nauroi”

Paikallistuntemuksen puute pienyrittäjän haasteena 1970-luvun Kalliossa.

Oli 1970-luvun lopun korea kevätpäivä, kun kävin soittamassa puhelinkopista, joka oli Haapaniemenkadun ja Hämeentien kulmassa. Pysähdyn katsomaan kelloa ja juuri kun sain sen takaisin liivin taskuun, kun siinä oli sellainen, jota olisi voinut ehkä nimittää herra henkilöksi, tai ainakin henkilöksi, joka pyysi minulta markkaa. 

”Valitettavasti minulla ei tällä hetkellä ole varallisuutta tukea teitä pienelläkään summalla, itselläkin työssä tauko,” kerron avustuksen hakijalle.

”Anna ny vaan, kyllä sulla rahaa on!”

”Ei ole. Kaupunki organisoi juuri uudelleen työtehtäviä ja meidän ryhmälle ei jäänyt tehtäviä!” Kertoessani alan kävellä suojatielle.

”Mitä duunia sä sit teit?”

”Olin metsätöissä,” valistan pyytäjää.

”Vittu, työttömät metsätyömiehet ei kävele Hämeentiellä liivipuvussa!”

”No tämä metsätyömies kävelee,” kerron, kun tullaan Hämeentien länsipuolelle.

”Joku herra sä kuitenkin oot, on sulla rahaa! Pistä nyt edes pari markkaa!”

”Minulla ei ole varaa antaa vieraille. Mitä työtä olette tehnyt?” Ja kysyessäni lähden kohden pohjoista.

”Mä olen ollut maalari, mutta nyt ei ole hommia, joten kyllä sä voisit pistää mulle markkan!”

”Mutta kun minullakaan ei ole sitä rahaa nyt,” kerron samalla, kun lähdetään Ässärinnettä ylös.

”Mä olin linnassakin, kaks kertaa, ”aloittaa haastaja ansioluettelonsa, ”mä vedin turpaan yhtä mestaria Porissa, sen vuoksi mä jouduin lähtemään sieltä, kun ei siellä enää kukaan palkkaa mua!”

Lue lisää ”Paikallistuntemuksen puute pienyrittäjän haasteena 1970-luvun Kalliossa.”

Samalla penkillä

Olin matkalla  kotiin ja Malmin kohdalla bussi alkoi tulla jo kohtuu täyteen. Koska hartiani vievät puolitoista paikkaa penkistä, kukaan ei istu yleensä viereeni. Nyt siihen silti istahti neiti-ihminen, keveästi ja luontevasti, juuri kuten neiti-ihminen, joka tietää arvonsa ja paikkansa, ja tällä kertaa se paikka oli minun vierelläni.

Neidin äiti ja rattaissa olevan nuorempi veli, johon määrite ”räkkänokka” olisi saattanut sopia, jos nenää olisi ollut kyllin nokaksi, eikä sitä räkääkään juuri ollut, asettuivat keskisillalle. Neiti vilkaisi minuun, arvokkaasti, ja vaihtoi sitten hieman asentoaan, niin että sai katsekontaktin veljeensä. Tämä oli varmasti perusteltua, maailmassa on hyvin vähän mitään niin paljon valvontaa ja kontrollia vaativia asioita, kuin neiti-ihmisen pikkuveljet.

Neidillä oli erittäin kaunis, poltetun oranssin värinen popliinitakki, pituus hieman polven yläpuolelle, siistit kaitalepaikkataskut, vyö ja suhteellisen iso kaulus.

 

Lue lisää ”Samalla penkillä”

Jos Osuuspankki olisi tulessa….

…kusisitko siihen?
Minulla on ollut tili Osuuspankissa kauan, jos en väärin muista, kauemmin kuin muistan. 

En vain ole käyttänyt sitä tiliä aikoihin.
Otinpa sitten tuossa jokin aika sitten yhteyttä pankkiin, Osuuspankkiin, jos nyt alkaisin käyttää sitä tiliä, jos nyt ei heti pääasiallisena tilinä, niin sellaisena, joka toimisi kakkostilinä satunnaisemmille tuloilleni, joita niitäkin on, onneksi, likimain enemmän kuin säännöllisiä tuloja.
Olin sitten yhteydessä pankkiin, ja he sanoivat, että minun pitäisi käydä jossakin konttorissa tunnistautumassa henkilöllisyyspapereiden kanssa. Arvelen, että saattaa olla ettei tiliä enää edes ole, mutta he sanovat, että kyllähän se varmaan on, jos en ole sitä lopettanut, mutta pitää tunnistautua konttorissa, ja sen jälkeen sitten katsoa mikä tili sen on.
Ei kuulemma tarvitse mitään ajan varausta, vaan käyn vain konttorilla näyttämässä paperit.

No tänään sitten oli se päivä, jolloin ajattelin käydä hoitamassa tämän asian.
Mikonkadun puolelta ohjaavat jonoon Kaisaniemenkadun puolelle.




Lue lisää ”Jos Osuuspankki olisi tulessa….”

Petjan Aikakirjat 2.20 – Minkä jumalan tähden te näette tuollaisen vaivan?

Siirtyminen maatalouteen oli välttämätön muutos, koska ihmisestä oli tullut liian tehokas metsästäjä, ja kykeni metsästämään jo lajeja sukupuuttoon. Tämä aiheutti sen niukkuuden joka pakotti ihmisen loikkaan seuraavalle tasolle.
Siitä voidaan olla erimieltä, oliko se loikka eteen, taakse, ylös, alas vai ansakuoppaan, mutta se oli tapahtui.
Maatalouden teki mahdolliseksi yhteistoiminta ja työnjako, ja nämä eivät olisi olleet mahdollsia, ilman keräilijämetsästäjän kykyjä, ja toisaalta, sen sisäänrakennetun vihamielisyyden ohittamista, mitä ihminen tuntee muukalaisia kohtaan.
Uskonnon, monijumalaisen uskonnon, vaikutus tarvittiin siirtämään ihminen uuteen kehitysvaiheeseen.
Aikaisemman animismin, jossa kaikella oli henki, sielu, jonkinlainen tahto ja suojelija, paikoilla, kivillä, puilla, eläimillä, korvasi jumalat, jotka muistuttivat paljon näitä henkiä, ja luultavasti olivat kehittyneet niistä, Zeus- ukkosen jumalana, tai Tapio, metsän ja metsästyksen jumala, ovat juuri tätä perua, joskin tähän Tapioon palaan vielä.

Olisiko ollut kaksi tai kolme päivää sitten, kun sanoin eräässä keskustelussa, jossa valitettiin sitä, että uskontoa käytetään vallan välineenä ja ihmisten hallitsemiseen, ettei koko uskonnolla ole muutoin merkitystä, jos sitä ei käytetä ihmisten hallitsemiseen.
Ja siinä se on.

Uskonto, yhteisiin jumaliin uskominen, se antoi yhteisölle vallan, tai me voimme sanoa myös, mahdollisuuden, organisoida toisiaan vastaan ikuisessa hävityssodassa olevat heimot jonkinlaisiksi suuremmiksi kokonaisuuksiksi, jotka mahdollistivat hankkeet, jotka olivat yhtä heimoa suuremmat.
Lue lisää ”Petjan Aikakirjat 2.20 – Minkä jumalan tähden te näette tuollaisen vaivan?”

Mitä tarkoittaa ”kafkamainen”?

90-luvulla perheyhtiömme olisi halunnut avata keittokioskeja.
Niin kuin nakkikioski, mutta josta olisi saanut ostaa keittoja mukaan.
Meillä oli esisopimus kolmesta ensimmäisestä, hyvällä paikalla olevasta keittokioskista, ja oma keskuskeittiö, jossa keitto olisi esivalmistettu.

Mutta Stadilta piti hakea sitten lupaa, ennakkoon, että saamme avata sellaisen.
Keskustelu meni suunnilleen näin minun ja virkamiehen välillä.

”Yhtiömme haluaisi tarjota kaupunkilaisille uudenlaisen ruokailumahdollisuuden, ostaa mukaan keittoa, ja haluaisimme nyt varmistaa luvat näille kolmella toimipisteelle”
”Keittokioskille ei voida myöntää lupaa!”
”Miksi?”
”Koska sellaisia ei ole, ja sellaiselle mitä ei ole, ei voida myöntää lupaa!”
”Mutta jos te myöntäisitte luvan, niin sitten sellainen olisi, joten te voisitte myöntää luvan.” Lue lisää ”Mitä tarkoittaa ”kafkamainen”?”

Petjan aikakirjat 2.16 Kasvun paikka

Neoliittinen vallankumous oli hidas prosessi, muualla maailmassa neoliittinen aika määritellään yleensä siitä kun viljely- ja karjantalous alkoi, mutta Suomessa, sattuneesta syystä, se katsotaan alkaneen siitä kun saviastioita alettiin valmistaa.
Saviastiat tulevat maailmalla yleensä käyttöön yhtä aikaa viljelyn kanssa, koska ennen sitä ei ollut niin suurta tarvetta säilytysatiolle, koska elettiin todellakin kädestä suuhun.  Suomessa viljely tuli niin myöhään, että sitä ei voi pitää Suomessa samalla tavalla rajana.
Väestön kasvu ja niukkeneva riista ajoi ihmisen maatalouteen, mutta paikallisia väestökeskittymiä näyttää syntyneen jo melko varhain muuttoliikkeiden vuoksi, jossa paikalliset olosuhteet, kuten vaikka kahlaamo, karjan vaellusreitti, sopiva kivimateriaali tai hyvä ranta loivat olosuhteet, joka veti puoleensa, aivan kuten nytkin paremmat olosuhteet saavat aloitekykyiset ihmiset liikkeelle.

Keräilijä-metsästäjillä naisilla oli vaikeuksia samaan aikaan hoitaa, kantaa ja imettää lasta ja liikkua yhteisön mukana. Koska varsinaisesti ehkäisykeinoja ei ollut, on varmasti ollut vaikea välttää tilennetta, jossa useampi lapsi ei olisi rasittanut äitiä ja näin sitten vähentänyt lastenkin mahdollisuutta selviytyä.

Maissin jalostuksen tulos, villimaissista moderniin


Tässä, kuten olen niin kovin usein sanonut, isoäitien merkitys kasvoi, kun yhteisössä oli lisääntymisiän ylittäneitä naisia jakamassa taakkaa ja tuomassa kokemusta, koko yhteisön selviytymismahdollisuudet kasvoivat. Tämä loi sellaisen tilanteen, jossa pitkäikäisten naisten jälkeläiset todennäköisemmin saivat kasvatetuksi lapsensa aikuiseksi. Vastaava geenipaine miesten puolelta ei ollut yhtä kova, ja tämän seurauksena miehet eivät tänä  päivänä ole yhtä pitkäikäisiä.
Tiedämme myöhemmiltä kulttuureilta myös abortin ja lapsenmurhan olleen käytössä, ja näistä jälkimmäisen oleen suositumman, koska sen ajan abortit usein johtivat naisen kuolemaan.
Imetysajan pidentäminen oli sitten yksi väestönkasvun säätelymekanismi.  Lue lisää ”Petjan aikakirjat 2.16 Kasvun paikka”