Kategoria: Historia

Näköaloja

Nuorena mulla oli erinomainen näkö.

Kuva Free-Photos Pixabaystä

Kaiversin kerran nuppineulan nuppiin nimikirjaimeni, ilman luuppiia, koska pystyin, ja kaveria kiusasi, kun näin saapuvan bussin numeron ennen kuin hän oli varma siitä, onko se bussi vai kuorma-auto.
Mutta kerran tein sitten kaverille källin. Menin häntä vastaan asemalle ja katsoin mennessäni, että meidän portille oli joku tiputtanut tupakan, puoliksi poltetun Camelin.
Kun jäätiin bussista, sanoin kaverille ”Jaaha, Koivusen Hannu on käynyt sillä aikaa kun olin sua vastassa!”
”Mistä sä tiedät?”
”No Hannu polttaa Camelia, kaikki muut mun tupakoivat kaverit polttaa Marlboroa.”
”Ai? Mitä sitten?”
”Niin, ajattelin kun tuolla on Camelin natsa meidän portin kohdalla.”
”Mikä siellä on?”
”Camelin natsa, tuolla,” ja näytin portille noin 70 metrin päästä.
”Vittu siellä mitään on!”
”On siellä, katso nyt..”
Kohdalle tullessa kaveri ottaa sen natsan ihan käteen, tarkistaakseen sen, ”Vittu, Cameli se on!”

Kaveri otti tuon aina puheeksi niin kauan, kuin pidimme yhteyttä, ettei kenelläkään ole niin saatanan tarkkoja silmiä kuin minulla.

Eternaali 1. Syyskuuta 2345

Olisi pitänyt arvata, että jotakin oli tekeillä, koska droneja oli tavallista enemmän liikkeellä ja minun jos kenen sen olisi pitänyt ymmärtää, vai oliko niitä todella, etten vain jälkeen päin selittelen, mutta nyt ajatellen kuitenkin, droneja oli enemmän kuin tavallisesti. 

Joku toinen, en minä, olisi saattanut pitää sitäkin enteenä, että ajattelin silloin isoisääni, kun ovelle lyötiin. Tämä oli konttikaupungin yksi suurimpia vikoja. Kun ovelle hakattiin, koko asunto kaikui, eikä se riittänyt, koko blokki tiesi sen pahimmillaan, mutta tämä oli vain yksi kolaus, metallinen ja vaativa. 

Kun menin ovelle, en ensin ymmärtänyt näkemääni. Yleensä sotakoirat olivat tumman sinisiä ja mattapintaisia, mutta nämä olivat kullanhohtoisia, silkin kiiltoisia ja jonkin verran suurempia kuin poliisin tai armeijan. 

Ohitseni lensi asuntooni kaksi dronea samalla hetkellä, kun huomasin kauempana seisovan miehen, jonka ympärillä oli koko parvi pieniä puolustusdroneja. Mitään vastaava en ollut koskaan nähnyt. 

Mies vaikutti olevan ehkä hieman minua vanhempi, vuoden tai pari, hyvin tavallisen näköinen, hyvin pukeutunut, mutta ei silmiinpistävällä tavalla.  Lue lisää ”Eternaali 1. Syyskuuta 2345”

Elokuun kaulakoruja 28 – Intaglioita

Tämä kaulakoru on Italiasta, vuodelta 1870 ja saanut vaikutteita antiikin korusuunnittelusta, sekä aiheen että rakenteen osalta. Se on kultaa ja erilaisia jalokiviä ja lasia.  Yleensä suomessa tunnetaan came-korut, joissa on kiveen tai simpukankuoreen on kaiverrettu kuvio reliefinä, kohokuvana, mutta intagliot ovat Suomessa tuntemattomampia. Intaglioista tunnetuimpia ovat sinettisormukset, joissa varsinainen kuva muodostuu, kun intaglio, sinetti painetaan vahaan. Intaglioissa kuva on negativina, kiveen kaiverrettuna syvennyksenä, ja positiivi tulee esiin vasta kun se painetaan siitä johonkin pehmeään aineeseen.
Tällä kertaa pistän esiin myös yksityiskohta kuvaan, jotta saadaan nämä kaiverrukset esiin.
Tämä on myyty jokunen vuosi sitten, minun mielestäni edulliseen hintaan, 32 400 dollaria, ottaen huomioon, että jokaisessa, kahdessakymmenessäkahdeksassa kivessä on yhden ihmisen kenties päivän tai kahden työ.

Elokuun kaulakoruja 27 – Bysanttilainen kaulakoru

Tämä upea kaulakoru on yksi hienoimmista varhaisista bysanttilaisista koruista, jotka ovat edelleen säilyneet. Tämä kultaa, helmiä, safiireja, smaragdeja, ametisteja ja emalia oleva kaulakoru on yksi vanhimpia säilyneitä Itä-Rooman varhaisen ajan, noin 600-700 luvun, koruista.
Sen keskellä on kehäristi, joka on tehty soikeista safiireista, ja sen kummallakin puolella on levymäisiä ja pyörämäisiä riipuksia.

 Lukko koostuu kahdesta muusta medaljongista, joille koukku ja silmukka on juotettu. Kaikki metalliosat ovat kultaa.
Helmet ovat menettäneet osan loistostaan liki 1500 vuoden aikana, sillä ne tarvitsisivat ihon kosketusta ja rasvaa pysyäkseen hyvänä, mutta silti on jotenkin hätkähdyttävää että tuollainen aarre on kestänyt nämä vuodet, eikä sitä ole purettu osiksi tai muutoin vandalisoitu.

Kun ottaa huomioon pelkästään se työ, mitä silloin on vaadittu, safiirien poraamiseksi, tämä koru on aikoinaan täytynyt olla erittäin varakkaan ihmisen omistuksessa.

Petjan Aikakirjat 18 – Vallankumous! –  miten vitussa se onnistui? 

Olen toistanut sitä, kertonut siitä, puhunut siitä ja kirjoittanut siitä. Saattaa olla että olen laulanutkin siitä
Ne esi-isät, ne ennen ihmistä, ja ne ihmiset, kauan ennen sitä, elivät pienissä yhteisöissä,  perhekunnat, saman isoäidin kerralla elossa olevat jälkeläiset,  kerralla suunnilleen tusina, eli se porukka, jonka kanssa voimme viestiä tehokkaasti. Joka on urheilussa ja armeijan joukkueissa, sekä elokuvien nimissä, 12 rohkeaa miestä, likainen tusina, ja Ocean eleven…
Sitten on se Dunbarin luku, noin 150, jonka kykenemme muistamaan, ja joihin voitte luontaisesti tuntea yhteenkuuluvuutta.
Minulla on teille huonoja uutisia. 

Oliko se sanonta koiran tavoista, jos et voi naida tai syödä sitä, kuse sen päälle.
Me olemme pikkuisen pahempia.
Olemme luonnostamme epäluuloisia ja murhanhimoisia paskiaisia, joiden wetwaressa on perusasetuksena, että jos et ole meidän jengiä, tappamme sinut, ehkä panemme sinua, tai puolisoasi, mutta tapamme silti. 
Esihistoriamme, käytännössä koko sen ajan, esi-isämme taistelivat toisiaan vastaan, jokainen heimo, yhteisö, joka perkeleen porukka, joka siihen pystyi, kävi pysyvää hyökkäyssotaa koko maailmaa vastaan ja joka ei pystynyt, juoksi tai kuoli.

Älkääkä olko lapsellisia, että se olisi mennyt. 120 tai 150 vuosisataa, ei se ole mitään, sadassa vuodessa on neljä tai viisi sukupolvea, joten tuon endeemisen sodan ja meidän välissä on vain jotakin 500 tai 750 sukupolvea, eikä se ole paljoa.

Tämä paska on meissä edelleen, aivan pinnan alla, valmiina pomppaamaan esiin, kun ulkoinen paine antaa periksi.

Jos koko elämä on taistelua, jokainen muukalainen vihollinen, ja niitä muukalaisia tulee koko ajan sinun heimosi alueelle hupenevien resurrsien vuoksi, niiden resurssien, joita ihminen tuhlaa ylimetsästämällä, ajamalla sata tai tuhat eläintä yli jyrkänteen, saadakseen muutaman ruhon proteiinia, polttamalla aron ajaakseen lauman satimeen.
Niin se on, se tuho, taistelu ja hävitys, se on koodissanne, perimässänne, veressänne ja veressä käsissänne.

Mutta siitä huolimatta, neoliittinen vallankumous tapahtui, nämä paskiaset saatiin yhteistoimintaa, raivaamaan maata, kasvattamaan karjaa, rakentemaan linnoja, temppeleitä, valtioita ja valtakuntia, ja niin minä vain kysyn: miten vitussa ne onnistui? 

Elokuun kaulakoru 25- Skyyttien kultaa

Skyyttien kultakorut ovat maailmankuuluja, vuosilta 600-200 eaa. Mutta harvemmin tiedetty seikka on se, että suuri osa niistä on, pienten työnjäljessä ja tyylissä olevien seikkojen perusteella arvioituna, Mustanmeren pohjoisrannan kreikkalaisten siirtolaisten tekemiä, mutta skyyttien tilauksesta, niin myös ilmeisesti tämä työ, jossa ylemmässä friisissä on paimentolaisia vietttämässä rauhallista elämää karjan kanssa, mutta alemmassa friisissä pedot raatelevat karjaa.