Tästä mieleeni. 
Noin 20 vuotta sitten tuli Yrjönkadulla, Tellervopuiston kohdalla vastaan nainen, jolla oli aivan käsittämättömän suuret rinnat vartaloon nähden.
Ajatelkaapa että minulla on hatun numero 64… En mene vannomaan että olisi kumpikaan mahtunut hattuuni.
T-paidan reunan ja kaulan välistä näkyvä vaalea iho saattoi muhkeudessa tuoda mieleen paremman hotellin aulan nojatuolit ja saatan kuvitella yön sen tason hotellissa maksavan enemmän kuin saatatte kuvitellakaan minun kuvittelevan.
Neiti lähestyi ja yritin luoda katseensa hänen silmiinsä, mutta ne olivat vielä aivan liian kaukana, mutta hän oli kyllä jo äänen kantaman päässä.
”Saatana! Kyttääksä mun rintoja!”
Tiedättekö te ”jumalan käden”, sen hetken, jolloin yllättäen tiedätte mitä teidän pitää tehdä täysin ennen kokemattomassa tilanteessa, joka tuskin tulee toistumaan.
”Perkele!” Neiti vastaa kosteasti ja seison sivulla tovin, kun hän jatkaa Johanneksen kentän suuntaan, missä arvatenkin on kyllin tilaa hänen kääntyä.
”Mitä muutakaan katsottavaa täällä olisi!”
Minä päätän, varmuuden vuoksi, kääntyä Uudenmaankadulle, siinä toivossa että mikäli tämä risteilijä lähtee takaa-ajoon, voin pelastua Kampin kapeisiin porttikongeihin.
Is this a dagger which I see before me,
The handle toward my hand? Come, let me clutch thee.
I have thee not, and yet I see thee still.
Art thou not, fatal vision, sensible
To feeling as to sight? or art thou but
A dagger of the mind, a false creation, Lue lisää ”Macbeth monoloque: Is this a dagger which I see before me…”
蚊を思い浮かべればいい。
いや、蚊を思い浮かべるのではなく、トンボを思い浮かべるのです。トンボが生まれるとき、ゲノムにある特定の反応がプログラムされているのです。トンボには学習がなく、このようなシステムを閉反応モデルと呼びます。
高度な種であればあるほど、脳の容量が大きく、経験から学ぶことができ、学んだことに応じて反応を変えていきます。
その意味で、原始的なトンボと、たとえばタコとの間には大きな違いがある。しかし、タコと、たとえばただの猫との間にも大きな距離があり、潜在的なものだ。だからこそ、タコは文化を作らず、知能の割には皿の上のフリタータになっているのである。
母親が子猫に体を洗うこと、床からソファに登ること、食べ物を探すことを教えるとき、猫にも他者から学ぶ文化があると言えるでしょう。そして、その過程で、猫や犬の習性やニーズ、人間との付き合い方を教える人間がいるのです。 Lue lisää ”野獣王記』1.2 文化は学問である”
Tässä on tätä kamaa kertynyt, perin ensin yhden vanhan naapurini, sitten kaksi vanhaa tätiä ja nyt ollaan muuttamassa, ja apeksetkin tyhjentää kämppää, joten myyn näitä kamoja laajasti ja joka paikassa.
Koska Torissa, mihin linkit vievät, tavara on esillä vain rajoitetun ajan, joko se on myyty, tai aika loppuu, kannattaa katsoa mitä muuta minulla on myynnissä, koko valikoima tästä linkistä
Luethan sivun loppuun, voit löytää positiivisen yllätyksen..
Tämä namu on oikeastaan Lival.
Lival oli ensin nimeltään Lindströmin valaisin, joten voisi sanoa että tämä on esi-Lival.
Isotätini piti tätä lempipaikkansa vieressä, mutta voitteko te kuvitella, että hän ei pitänyt tässä lukiessaan konjakkilasia, vaan puhelinta, jota hän sitten aktiivisesti, ja etten sanoisi, alatyylisesti käytti, jos hänestä jokin toimittaja oli väärässä, ja luultavasti niin oli keskimäärin kahdesti päivässä. Jos toimittaja ei ollut väärässä, luultavasti se oli kuitenkin humalassa tai kommunisti… tai kolumnisti.
Nyt tämä klassikko, joka minulla on palvelut lasinalusena, joutuu poistumaan, sillä uudessa asunnossani minulla tuskin on varaa sekä lasiin että valoon.
Valaisin on 120 senttiä korkea, ja noin 38 senttiä leveä ja pitkä.
Pöytätason viilupinta on hieman kärsinyt ja päällä oleva katkaisin nappi kieltäytyy yhteistyöstä, joten se on ohitettu. Tämän kerrassaan oivallisen esineen voitte lunastaa nykyisestä residenssistäni Helsingin Vesalasta.
Postiin sitä ei kannata laittaa, maksaa ns. genitaalisti.
Nyt kun olette lukeneet tänne asti ja näin ilmaisseet hyvän makunne, voitte samaan syssyyn katsella muutkin ihastuttavat esineet, jotka olen työn, levon tai muunsairauden vuoksi päättänyt myydä rakastavaan kotiin.
Ja älkää viitsikö tinkiä. Se on minusta ahdistavaa, mutta jos ostat useamman tavaran, voimme kenties neuvotella.
Nyt kun olette lukeneet tänne asti ja näin ilmaisseet hyvän makunne, voitte samaan syssyyn katsella muutkin ihastuttavat esineet, jotka olen työn, levon tai muunsairauden vuoksi päättänyt myydä rakastavaan kotiin.
Jos valaisin kiinnostaa, siitä vain klikkaamaan
Ja lue sivu loppuun, saatat löytää tarjouksen, jos ei kannata kieltäytyä.
Lue lisää ”Aikatavaraa aika kaupitsee, eli muuttomyyntimme jatkuu”
Kuten joukkotiedotusvälineissä on kerrottu, tulen siirtämään residenssini pois rajavyöhykkeeltä, aivan keskuksen tuntumaan.
Tässä vuotellessa on sitten aikaa ja mahdollisuuksia myydä tavaraa pois nurkista, kun tässä tilat vähenevät 20%.
Tällä kertaa pistän esiin sen seitsemän tavaraa jotka ovat peräisin sumujen saarelta, Britanniasta.
Kuvaa klikkaamalla pääset aina tavaran myyntisivulle.
Widndsor-tuoli.
Ensiksi esittelen teille tämän peri-brittiläisen istuimen, Windsor-tuolin, jonka Leila-täti toi 60-luvulla.
Tämä tuolityyppi oli alunalkaen suunniteltu huviretkille, ja siksi suunniteltiin kevyeksi ja helposti siirrettäväksi. Myöhemmin se on vaikuttanut muidenkin kalusteiden suunnitteluun ja on esikuvana monelle modernille tuolille.
Wedgwood on brittiläinen kuin kokolattiamatto kylpyhuoneessa.
Nämä lautasen ovat liki 200 vuotta vanhoja, ja aivan hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Ajatelkaapa, silloin kun ne on tehty, kuningatar Victoria oli nuori tyttö.
Nämä kuriositeetit kannattaa hankkia silloin kun niitä on tarjolla. Kuten nyt. Lue lisää ”Muutostiloja odotellessa anglophiliaa poteva myy kamaa”
Alakuloinen
Siellä, poikain puhuessa, yhteiskunnan perusta on ollut perhe. Kun isoäidit, jotka eivät enää lisääntyneet, osallistuivat jälkeläisten hoitoon, ja ennen muuta siirsivät kultuurillista perimää, opettivat nuorempiaan pitkällä kokemukselle, syntyi se hyöty, miksi miksi vanhoja naisia tarvittiin. Vanhoilla miehillä ei nyt niin väliä.
Mutta yhteiskunnan perusta oli se, että oli joukko naisia, muutaman, heidän äitinsä ja lapsensa, miehet olivat siinä mukana, mutta kuitenkin, naisten kautta tapahtuvat sitoutuminen, äidin ja lasten liitto, oli se perusta, mitä sitten laajennettiin.
Se kuinka suurelta alueelta voitiin ruokaa kerätä, oli sitten yksi raja-arvo, kuinka pitkän matkan voi ryhmä, jossa on eri-ikäisiä jäseniä, liikkua päivän mittaan, ja niin, että ruokaa riitti.
Suunnilleen 12 henkeä oli kerralla tuollaisessa perheryhmässä.
Mutta perheryhmä tarvitsi heimoa, koska oman perheryhmän resurssit eivät riitä kaikkeen.
Siinä on sitten sosiaaliset rajat.
Kuinka monta ihmistä saattoi olla heimossa.
Tutkija Dunbar määrittelee heimon kooksi noin 160-180 yksilöä, koska joissakin apinalaumoissa sen kokoisessa yhteisöissä sosiaalista asemaa tukeva sukiminen ja muut vastaavat palvelut eivät vie liikaa aikaa ravinnonhankinnalta.
Mutta sitten siellä on takana se perheyhteisö.
Jos mielelle pohjalla on malli, jossa 12 henkeä, se perhelauma, toimii mallina, silloin voisi ajatella, että isoäitien verkosto saattaa olla samankokoinen.
Ja jos jokaisella on se noin 12 jäsenen perhelauma, ollaan siinä 150 nurkilla.
Mutta sitten, näyttää myös siltä, että niissä oloissa, missä esi-isät opettelivat ihmiseksi, lauma kykeni keräämään ja saalistamaan sen alueella, joka elätti sen 160 muutaman kymmenen tarkkuudella.
Jos heimon koko alkoi kasvaa ylitse sen, alkoi vituttaa ja apinaprosessori piipata, että nyt saattaa eväät loppua.
Stressi ja agressio kasvoivat. Oman aikansa saattoivat ryhmät jakaantua, mutta jossakin vaiheessa alkoivat myös nämä heimot riidellä nautinta-alueista.
Paviaanit ja simpanssit saattavat käydä rajakahakoita laumojen nautinta-alueiden rajoilla.
Miksi kärsisimme korskan pilkkaa, jos me kykenemme hyökkäämään valtavan alkuhärkälaumaan, ja tappamaan tuollaisen elikon, jonka lapakorkeus on kaksimetriä.
… miksi jäisimme aloillemme, jos me osaamme virittää ansan?
… miks emme kostaisi, jos osaamme jännittää jousen ja nuolen tutkaimelle suoran tehdä elämästä?
Ja niin me taistelimme resursseista. Siitä kahlaamosta, jonne härät saapuvat kahdesti vuodessa, vuodatimme vertamme, ja heidän, jotka olivat siellä ennen meitä, ja heidän, jotka tulivat sinne jälkeemme.
Siinä oli paine.
Me tai he.
Ja me tiesimme sen, niin kuin me olimme vuodattaneet verta, voitiin vertamme vuodattaa. Siihen oli syytä varautua, sillä jos joku poistuu paikalta kädet vainolaisen hurmeessa, eikö olisi mukavampi, että se oli veljeni, serkkuni, lankoni, tai olkoon, minä, kuin joku vieras, jota emme tunne, joka hädin tuskin lie edes ihminen, mikä lie, arojen apina, vuorien villi, joka tuskin osaa kreikan sanaa.
Tämä tuntemattoman tekijän kultaa, opaaleja ja vihreitä granaatteja oleva käärmeaiheinen kaulakoru saa ensimmäisenä edustaa jugend koruja tässä sarjassa.
Käärme, syystä jonka saatan vain arvata, oli hyvin yleinen aihe tämän aikakauden koruissa, sitä näkee hius- ja kaulakoruissa, sormuksissa, rintakoruissa ja jopa vöissä.
