Kategoria: luola

Henrik Viidennen Pyhän Crispianuksen päivän puhe näytelmästä Henrik viides

What’s he that wishes so?
My cousin Westmoreland? No, my fair cousin:
If we are mark’d to die, we are enow
To do our country loss; and if to live,
The fewer men, the greater share of honour.
God’s will! I pray thee, wish not one man more.
Jove, I am not covetous for gold,
Nor care I who doth feed upon my cost;
It yearns me not if men my garments wear;
Such outward things dwell not in my desires:
But if it be a sin to covet honour,
I am the most offending soul alive.
No, faith, my coz, wish not a man from England:
God’s peace! I would not lose so great an honour
As one man more, methinks, would share from me
For the best hope I have. O, do not wish one more!
Rather proclaim it, Westmoreland, through my host,
That he which hath no stomach to this fight,
Let him depart; his passport shall be made
And crowns for convoy put into his purse:
We would not die in that man’s company
That fears his fellowship to die with us.
This day is called the feast of Crispian:
He that outlives this day, and comes safe home,
Will stand a tip-toe when the day is named,
And rouse him at the name of Crispian.
He that shall live this day, and see old age,
Will yearly on the vigil feast his neighbours,
And say ‘To-morrow is Saint Crispian:’
Then will he strip his sleeve and show his scars.
And say ‘These wounds I had on Crispin’s day.’
Old men forget: yet all shall be forgot,
But he’ll remember with advantages
What feats he did that day: then shall our names.
This day is called the feast of Crispian:
He that outlives this day, and comes safe home,
Will stand a tip-toe when the day is named,
And rouse him at the name of Crispian.
He that shall live this day, and see old age,
Will yearly on the vigil feast his neighbours,
And say ‘To-morrow is Saint Crispian:’
Then will he strip his sleeve and show his scars.
And say ‘These wounds I had on Crispin’s day.

Koe tietokoneavuisesta kuvituksesta.
Kuvissa takana valokuvat ja kuvatekstinä oleva ote Shakespearea on toiminut tekoälylle viitteenä.

Viimeinen tanssi Vesalassa

Muutamme pian ja muuttostressi on vaikuttanut siihen, ettei oikein ole teksti kulkenut, mutta nyt, vähän ja varkain, olen kirjoittanut pientä tarinaa, blogipostauksina.

En tiedä vielä mitä siitä tulee, mutta jotakin, harjoitusta. 
”Viimeinen tanssi Bragalonessa julkaistaan ensi twitterissä, sitten Facebookissa ja kolmas versio tulee tänne, kun ehtii.

Muutto taas.
27 vuoden jälkeen asunnon vaihtaminen on aika show.
Tänään lähti minua 46 vuotta palvellut kirjoituspöytä joka tuntui aika kaihoisalta, mutta uudessa asunnossa sille ei vain ole tilaa.

Huhut kuolemastani eivät ole vääriä…

…mutta pahasti ennenaikaisia.

Kuoleman varjo on ollut mukanani liki ikäni.

Pikkuveljeni kuoli, kun olin itsekin niin pieni, en muista hänestä kuin pienet kädet valkoista lakanaa vasten katuvalon valaisemassa vuoteessa, 

Veljeni kuolema vammautti äitiäni, eikä hän toipunut siitä koskaan täysin. Voisi sanoa, että että äidiltäni puuttui kuolemantaito, eikä hän myöskään oppinut hyväksymään sitä, että kaikin tavoin aikamme on rajallista. 

Jotenkin, kuin ilmasta, tämä toi mieleeni Macbethin ja miten hän otti vastaan tiedon kuningattaren kuolemasta.

”Hän olis saanut toiste kuolla; aikaa

Kyll’ olis ollut sille sanomalle. —

Huomenna, huomenna ja huomenna!” Lue lisää ”Huhut kuolemastani eivät ole vääriä…”

Metsätien taistelusta Kaarinassa, maaliskuussa 1970, Kiovaan

Toisaalla ulkomaanpellet kysyivät, koska Suomi antautui Neuvostoliitolle, ja ruotsalaiset sitten valistivat amerikkalaisia, ettei Suomi ole ikinä antautunut ja kertoivat historilalliset faktat.

Minä kerroin ettei se sovi suomalaiseen mentaliteettiin ja kerroin sitten Metsätien taistelusta. 

Tarkkaa päivämäärää en muista, mutta hiihtosäät olivat jo takana, mutta potkukelkkailu vielä toimi. 

Kevät oli kirkas ja keli oivallinen, kun olin matkalla potkukelkallani koulusta kotiin. Kuulin koulun isompien poikien, 11-12 vuotiaitten puhuvan, he suunnittelivat ottavansa potkukelkani. 

Näin käden tulevan olkani ylitse, kun käännyin ja työnsin peukalon silmään. Sitten minä löin, purin, potkin, pierin ja haisin. 

Ja kun olin roikkunut hampailla yhden poskessa ja revin kohvasta potkukelkan tangon läpi ja yritin potkia kolmatta kauemmaksi. 

Minä sain turpaani. Ihan kohtuullisesti. Makasin ojan pohjalla nenä verillä, hakattuna ja lyötynä, veri nenästä valuen. 

Mutta minä olin ojassa potkukelkkani kanssa. 

Eikä kukaan ole ollut sen jälkeen halukas viemään kelkkaani. 

Kerroin ulkomaanpelleille että se on meidän tapamme.

Ei meistä ole häpeällista saada selkäämme, ei ole noloa vuotaa verta tienvarteen eikä pelota palata kotiin vaatteet ravassa ja veressä. 

Häpeällistä olisi antaa periksi, luovuttaa ilman taistelua. 

Ja näin potkukelkkani hinta nousi liian korkeaksi. 

Saattaa olla, ettei Putin näe, mikä tulee olemaan Ukrainan hinta, ja loppujen lopuksi, suuren osan siitä maksavat tavalliset venäläiset. 

Ja omalla nurkallani internettiä minulla on taas tuon Metsätien taistelun fiilis, kun samalla kun puren putinistia poskesta, yritän tangon läpi repiä ryssittelijää korvasta, potkia revanssisteja kauemmaksi ja pitää ihmisyydestä kiinni.

Tuleepa liikuntoa.

Ruostumattomien teräsunien katedraali uruille ja mekaaniselle tuuballe – Kuinka teräs haurastui

Ne jotka minut tuntevat, ja ovat lukeneet minua enemmän, tietävät miten ajattelen kuvilla ja tarinatkin, jotka kerron, ovat syntyneet kuvista joita näen mielessäni, kuin kertoisin näkemäni elokuvan. 

Sitten minä näen myös puutarhoja, tiloja ja rakennuksia, joista jotkut jäävät pyörimään mieleen kuin korvamato. 

Yksi mielessäni oleva on kirjastoni, 

Ruostumattomien teräsunien katedraali uruille ja mekaaniselle tuuballe, 

joka lähti siitä, kun joku otti puheeksi, miten asuisi, jos ei olisi mitään rajoitteita. 

Ja millainen olisi kirjastoni? 

Portaali

Enemmän yksityiskohtia kenties toisten, mutta kirjaston pohjoispuolella olisi suuri aidattu kirsikkapuisto, jossa  porttirakennus, vaaleansinisistä lasitiilistä laitetttu, jossa olisi vesipistettä, vessaa ja suojaa auringon paahteelta. Yksinkertainen rakennus, liki kuin läpikuultava, kun sisäseinät heijastaisivat ulkoisen valon takaisin.
Lasinen sininen rakennus olisi kuin lumilinna ruosteen karvaan seinän katkona Lue lisää ”Ruostumattomien teräsunien katedraali uruille ja mekaaniselle tuuballe – Kuinka teräs haurastui”

Drachendell 27

“Mitkä ne arkistomerkinnät ovat?”
“Hänet mainitaan kunniamerkin saaneena, ylennyksen saaneena ja kuolleen räjähdysonnettomuudessa 1.2.1956 Valvurikiematsin geologisella tutkimuslaitoksella. Siinä kaikki.”

“ Entä Sobolev? Miten hänen kävi?” Minun oli pakko kysyä, vaikka epäilin, ettei ketään Sobolevia ollutkaan, vaan kaikki oli kirjailijan päässä.
“Luutnantti Sobolev, hän kirjoitti tämän kaiken muistiin vasta paljon myöhemmin. Hän oli paikalla muutaman päivän ja kertoi, että kyläläiset Pukispilsistä olivat kertoneet, että ennen sotaa oli kylässä asunut 5 perhettä, joita sanottiin Keisarin juutalaisiksi Persiasta, jotka kuulemma tiesivät luolien salaisuuden, mutta saksalaiset olivat hakeneet heidät pois, ja ampuneet kaikki muut juutalaiset. Tämä KVG oli haetuttanut kaikki Valvurikiematsin ja Pukispilsin miehet luolastolle, ja ilmoittanut että he työskentelisivät toistaiseksi siellä. Silloin oli mies, jonka Sobolev sanoi olevan alueen vanhaa venäläistä väestöä, nimeltään Juri Rostoi, puhutellut uutta komentajaa, ja tämä oli ampunut miehen muitta mutkitta siihen, kesken lauseen.  Lue lisää ”Drachendell 27”

Petjan aikakirjat 1.10. -Riistakapitalismi ja dementia

Te, narupetterit,  tulitte kristikansan riesaksi 300 000 vuotta sitten. joskin ensimmäisillä ihmisillä oli pikkuisen toisenlainen kallo, mutta 100 000 vuotta myöhemmin nuppi oli sen kaltainen, kuin nykyäänkin, melkein kuin ihmisellä, mutta pienempi. 
Suurilla apinoilla hermojärjestelmä vaatii tietynmäärän B12 vitamiinia. Ilman sitä ei pysy oksalla, kun liikekordinaatio ei mene edes päin persettä, vaan ihan totaalisesti…  paskamaiseen kuolemaan.
Se johtuu demyelisaatiosta, joka on peruuntumatonta. Luvassa on hermosto-oireita, joita ovat esimerkiksi ataksia,  joka tarkoittaa tasapainovaikeuksia, haparointia ja leveäraiteista kävelyä, raajojen asentoaistin menetys, tunnottomuus ja muu kehoalueissa symmetrisesti etenevä perestesia ja neuropatia.  Ja kun tähän on tultu, jos puutostila jatkuu, se etenee selkäytimeen ja sen jälkeen tulee unohtelu, masennus, ärtymys, psykoosi ja dementia. 
B12 on siis tarpeen kaikille nisäkkäille, mutta nautaeläimet, jotkin homeet ja levät kykenevät tuottamaan sitä itse. Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.10. -Riistakapitalismi ja dementia”