Kategoria: Mediasta

Keskiajan keskisormiharjoituksia 2

Jatkoa aikaisemmin julkaistulle kirjoitukselle

Jos rinnastetaan tämä päivä ja keskiaika, pitäisi määritellä keskiaika.

ViittamiesKeskiaika käsitteenä luotiin poliittisiin tarkoituksiin, osoittamaan tämän ajan kelvottomuus, verrattuna ihanteelliseen antiikkiin ja parempaan uuteen aikaan.

Jos rinnastetaan tämä päivä ja keskiaika, pitäisi määritellä keskiaika.

Keskiaika käsitteenä luotiin poliittisiin tarkoituksiin, osoittamaan tämän ajan kelvottomuus, verrattuna ihanteelliseen antiikkiin ja parempaan uuteen aikaan. Mutta oliko se “Uusiaika” niin uusi aika miltä se vaikutti? Keski-ajan, renessanssin ja uuden ajan raja on itseasiassa paljon häilyvämpi kuin kuvitella saattaa. Tässä suhteessa toimittaja jatkaa pitkää vääristelyn perinnettä.

Mutta keski-aika. Keski-aika on määritelty ajallisesti monella tapaa, josta aikamäärältään täsmällisin on 500-1500, eli tuhannen vuoden jakso, kattaen näin laskien suuren osa kaikesta historiasta jolta on kirjallisia autenttisia todisteita. Tämän ajan näkeminen yhtenäisenä kaaoksen aikana osoittaa minusta jotakin mielenkiintoista.

Monet pitävät antiikin ajan loppuna Rooman kukistumista 476, mutta ihan yhtä perusteluna voitaisiin pitää Nikea kirkolliskokouksen vuotta 325 tai kelpo aloitus aika voisi olla myös 337, jolloin kirkolliskokouksen päätökset tehnyt keisari antoi kastaa itsensä, ennen kuolemaansa.

Samalla tavalla keskiajan loppu on mahdoton määritellä. Monet määrittelevät sen Amerikan löytämisen ja Granadan kukistumisen ajankohtaan 1492 , joka ei tietysti ole laisinkaan huono aikaraja, siirsihän se maailmankaupan painopisteen Välimereltä Atlantille.
Jotkut määrittelevät taas uuden ajan aluksi 1517, jolloin uskonpuhdistus alkoi Lutherin teeseistä.
Itselläni olisi houkutus laittaa ajankohta vuoteen 1224 jolloin Sisilian kuningas Federico perusti Euroopan ensimmäisen maallisen yliopiston , ja joka oli lähtölaukaus uuden ajan syntymiselle. Ja niin kuin olen useasti sanonut, silloin kun Pariisin “yliopistossa” laskettiin neulanpäältä enkeleitä, Sisiliassa tehtiin matematiikan ja lääketieteen perustutkimusta.

Mutta olkoon.

Toimittaja esittää että “Keskusvallan hajoaminen aiheutti sen, että yhtenäiskulttuuri katosi ja uudet voimat nousivat.”

Ajatus keskusvallan hajoamisesta ei itseasiassa kuvaa tilannetta kunnolla. Sinänsä kyllä meidän aikamme ja keskiajan synnyn välille voitaisiin rakentaa analogioita, mutta toimittaja sijoitta ne väärin. Mutta me emme anna sitä anteeksi, sen vuoksi että hän ei tiedä mitä hän tekee.

Keskusvalta ei hajonnut Rooman luhistuessa mitenkään mystisesti, vaan ulkovaltojen paine musersi imperiumin, jonka talous- ja viestijärjestelmien kehittymättömyys estivät tehokkaan hallinnon.
Vastatakseen koko ajan kasvavaan ulkoiseen paineeseen ja sisäisten uudistusten tarpeeseen, maa oli ajautunut sotilasvaltaan ja valtiokapitalismiin, siis eräänlaiseen sosialismiin ja kun maan talouden runko oli kuitenkin rakentunut sen varaan että sotilaat saivat palkkansa valloitetuilta mailta annettuina maatiloina, oli selvää että laajentumisen pysähtyminen teki selvää jälkeä maan sisäpolitiikassa.
Laajentumisen loppu oli taas väistämätön vaihe Rooman historiallisessa vaiheessa.
Imperium tipahti teknologia kuiluun, kun sen strategia, viestintä ja taloudellinen kantokyky eivät riittäneet ylittämään Germanian metsiä, Ukrainan aroja, tai Afrikan ja Arabian erämaita.

Keskiaika ei suinkaan merkinnyt siinä mielessä kuin kuvitella saattaisi yhtenäiskulttuurin loppua, sillä Roomassa ei ollut yhtenäiskulttuuria.

Rooma oli imperium.

Imperium kattoi hallinnollisesti useita erilaisia kulttuuripiirejä idän Palmyrasta Britanian kartanoihin, eikä näillä ollut yhteistä uskontoa, tapoja, eikä muuta yhteyttä, kuin Imperium.

Itseasiassa juuri keski-aika merkitsi eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin syntyä, sillä jakaantuessaan imperium, ja kirkko, loivat maantieteellisesti hallittavamman alueen. Kun tämän järjestelmän päälle luotiin lokaali talouskulttuuri ja tehokas paikallishallinto, mutta kirkko ja feodaalinen sopimusyhteiskunta päälle, syntyivät olosuhteet, jossa alkoi oikeasti muodostua jotakin sellaista jota saattaisi sanoa yhtenäiskulttuuriksi.

Turha luulla että tämä tässä olisi, lisää piisaa…

Keskiajan keskisormiharjoituksia 1

KIF_2037Aikoinaan oli Bisnes.fi-lehti.

Kirjoittelin siihen jonkin aikaa.

Se ei ollut vain talouslehti, vaan talouskulttuurilehti.

Talouskulttuuria.

Samalla tavalla kuin laulajana minun on sen lisäksi että laulan jokaisen nuotin kohdalleen, saatava myös kuulija tuntemaan jotakin, jotta esitys menisi oikein. niin taloudessakaan ei riitä että tekee kaiken niin kuin kauppakorkeakoulussa opetettiin, vaan pitää saada asiakas tuntemaan oikein.

Tämä tarkoittaa että on tunnettava oman kulttuurinsa, tässä tapauksessa talouskulttuurin, semiotiikka, niin että voi herättää kumppaneissaan ja asiakkaissaan niitä tunteita, joista syntyy yhteisen onnistumisen ja menestyksen tunne, hedelmällisen ja pitkäaikaisen kumppanuuden ja asiakassuhteen perusta.

Silloin, kauan sitten,  lehdessä oli erittäin mielenkiintoinen artikkeli”Uuden Keskiajan Kasvot.” Mielenkiinto johtui ensinnäkin siitä, että siinä oli johdannossa esitetty mielenkiintoinen vertaus, joka johdatti minut menneisyyteen kahta kautta.

Ensinnäkin keski-ajan käsitteeseen, toiseksi siihen tosiseikkaan, minkä eteen toimittajat joutuvat uudessa mediassa, he eivät ole jumalia, vaan itse asiassa melkoisia tolvanoita, ellei peräti typeryksiä.

Toimittajissa on muutamia oikein älykkäitä ihmisiä, mutta yleensä he kyllä hakeutuvat kipin kapin muihin tehtäviin. Niin kuin Leikolan Markus.
Ja on muutama toimittaja, jolla on hyvä yleissivistys, niin että sen pystyy lukemaan karkeastikin kirjoitettujen juttujen rivien välistä, niin kuin vaikkapa Seija Sartti tai Seppo Ahti. Tuollaisia vain on perin harvassa.
On myös toimittajia, jotka ovat erittäin ammattitaitoisia ja jotka oikeasti paneutuvat juttunsa tekoon, kuten Heidi Hammarsten.

Olisi ollut mielenkiintoista jos tuon keskiaika-artikkelin olisi kirjoittanut joku, jolla olisi ollut älyä, hyvä yleissivistys, tai vaikka vain ammatillista kunnianhimoa tehdä pohjatyöt kunnolla.

No tietysti minä olen epäreilu, sillä vertaan, luonnollisesti tuota toimittajaa itseeni, mutta kehen sitten? Toimittaja ei tietystikään ole kirjoittanut sitä minua varten, vaan teille, ja siinä olettamuksessa että minä en lue sitä. Mutta hyvä toimittaja olisi kirjoittanut sen minulle.

Ihan alusta alkaen. Mitä tekemistä Sars:illa, New Orleansin tulvilla, Pariisin mellakoilla tai Madridin pommi-iskuilla on keskiajan kanssa, joista toimittaja vetää välittömästä johtopäätöksen “Tunnumme elävän uutta keskiaikaa.”

Hän vetää pakasta Bolognan yliopiston professori Umberto Eco-kortin, joka sinänsä on nokkela veto; ohuellakin huitaisulla hän luo ensi viitteen, että olisi lukenut Ecoa, ja tästä saattaisi saada vaikutelman, että on ymmärtänyt lukemansa tai sijoittanut sen oikeaan kontekstiinsa.

Mutta ensin juureen. Miten määritellä keskiaika. Toimittaja kuvaa sitä kaaoksen, ruton, verilöylyjen, suvaitsemattomuuden ja kuoleman kaudeksi.

Jos rinnastetaan tämä päivä ja keskiaika, pitäisi määritellä keskiaika.

Keskiaika käsitteenä luotiin poliittisiin tarkoituksiin, osoittamaan tämän ajan kelvottomuus, verrattuna ihanteelliseen antiikkiin ja parempaan uuteen aikaan. Mutta oliko se “Uusiaika” niin uusi aika miltä se vaikutti? Keski-ajan, renessanssin ja uuden ajan raja on itseasiassa paljon häilyvämpi kuin kuvitella saattaa. Tässä suhteessa toimittaja jatkaa pitkää vääristelyn perinnettä.

jatkuu…

Juttu on uusinta vuosien takaa, mutta hyvä

Guru medioi

Pariin kertaan on minuun toisilla blogeilla viitattu jonkinlaisena muotiguruna.
Tiedättekös…
Suhteeni muotiin muistuttaa paljolti sutenöörin toimintaa: vitut välitän.
vaaleamiesMinä en oikeastaan ole aktiivisen kiinnostunut muodista. En ole koskaan ollut.
Trendejä seuraan jonkin verran, mutta enemmän akateemisesta mielenkiinnosta kuin jotakin siitä omaksuakseni.

Minä olen kiinnostunut hyvistä ja tyylikkäistä vaatteista.

On ollut aikoja, jolloin olen tuulettanut enemmän, ottanut enemmän vaikutteita historiasta ja erilaisista etnisistä vaikutteista, mutta periaate on ollut aina selvä, laatu ja tyyli ovat ratkaisevia, ei muoti eikä trendi.

Tämä ei taas poista sitä, ettei joskus olisi sitten sattunut muodikastakin päälle, mutta se ei johdu siitä, että se olisi muotia, vaan siitä, että se on sattunut olemaan hyvä ja tyylikäs. Lue lisää ”Guru medioi”

Stressaavat muutosvoimat -3

100909 100Kuten aikaisemmin kuvittelen sanoneeni, maailman muuttuminen aiheuttaa stressiä, mutta me emme oikeasti voi sille mitään, että maailma muuttuu. Teknologian kehitys, ihmisen vaikutus ympäristöön, ihmisten keskimääräinen kyvyttömyys hahmottaa kokonaisuutta, mukavuuden halu, ahneus ja kaikki, muodostavat sellaisen globaalin järjestyksen, jossa meidän mahdollisuutemme vaikuttaa yksilöinä ovat hyvin rajalliset, ja se mitä me kuvittelemma elämän hallinnaksi, on vaikutukseltaan sama kuin suojaantua tsunamilta talouspaperirullalla.
Kuitenkin kuvitelma siitä, että homma on hallussa, on siinä määrin tärkeä säilyttää, että olemme valmiita tekemään uskomattomia mielen akrobaattiliikkeitä, voidaksemma säilyttää mielikuvan järkevästä, turvallisesta ja hallitusta maailmasta. Lue lisää ”Stressaavat muutosvoimat -3”

Pinnalla tänään

Haluaisin luoda tv-formaatin, ”Pinnalla tänään”. 

Jonkin järven selälle tehtäisiin kiillotettu jäärata talveksi, ja siihen avannot, 25, 50, 100 ja 200 metrin kohdalle. 

Ensimmäisissä jaksoissa kotimaiset urheilutoimittajat vedettäisiin liinoilla jään alle, ja aina avannon kohdalla kysyttäisin ”miltä nyt tuntuu?”

Katsojat voisivat lyödä vetoa, missä kohden sätkiminen loppuu. 

Seuraavina viikkoina kutsuttaisiin viikon vieraiksi kotimaisia sketsiviihteen tähtiä. 

Kesällä sitten olisi sisarohjelma ”Kyllä nyt naarattaa!” 

Siinä soudeltaisiin samalla järvellä ja keskusteltaisiin samalla leoppoisasti filosofisista kysymyksistä, ja katsottaisiin kuka talveb ohjelmien vieraista sillä viikolla sattuisi naaraan.

Formaatti tulisi mullistamaan kotimaisen televisioviihteen

Kirjoitan, kuin laulan tammen tantereelle

Olin aloittaa ”minä pidän ihmisistä” mutta se ei ihan sinällään pidä paikkaansa,  se näet riippuu aika paljon soossista.  Joten, minä pidän, periaatteessa ihmisistä, mutta kommunikoin, varsinkin vieraiden kanssa, oikeastaan mieluummin kirjoittamalla. 
Kirjoittaminen on minulle luontaista ja helppoa. 
Mutta se, että kirjoittaminen on minulle luontaista ja helppoa, ei tarkoita, ettei kirjoittaminen olisi vaikeaa.
Siinä on kaksi vaikeuttavaa asiaa, ensin on lukihäiriö.
Minä kirjoitan nopeasti, hurjimmillani yli 5000 sanaa päivässä, mikä tarkoittaisi kirjaa alta kahden viikon, mutta minä en näe kirjoitusvirheitä, toinen aivopuolisko korjaa ne nopeammin, kuin ne ehtivät yhteiseen tietoisuuteen, joten en näe niitä tekstissä.

Toinen on sitten sisäisen kielen kääntäminen tekstiksi. 
Kun ajattelee kuvilla, pitää ne tulkita tekstiksi, eikä vain tekstiksi, vaan tekstiksi, joka synnyttää vastaaottajassa, lukijassa, mielikuvia ja ajatuksia.

Sitten on valkoisen paperin kauhu.
Aina kun edessäni on tyhjä editori, nousee pieni epävarma olo, ja pelko siitä, mitä onkaan kun poissa on….
sitten kirjoitan, maalailen sanoilla, kuvailen, kerron, selitän, perustelen, vittuilen…

En minä ole kirjailija.
En ole julkaissut mitään, ja pisimmät tekstit, joita olen kirjoittanut, ovat jotakin 20 000 sanaa.
Mutta minä olen kirjoittanut, kirjoittanut ja kirjoittanut.
Talentumin päämoderaattorina ja yhteisötoimittajana, kirjoitin joka päivä kaksi ”pääkirjoitusta” seitsemän vuoden ajan ja kommunikoin koko päivän ihmisten kanssa kirjoittaen. 
Minä en puhu mielelläni puhelimessa.
Se syö minua aivan uskomattoman paljon. 
Jos olen joudun puhumaan puhelimessa kahden ihmisen kanssa päivän aikana, en sitten jaksa kyllä enää enempää, enkä oikein mitään.

Minä kirjoitan.
Joka päivä, joka ikinen yö.
Minä kerron ihmisille kuulumiset kirjoittamalla, kirjoitan mielipiteen talteen ja julki, ja kerron tarinoita, kirjoittamalla.
Siitäs saitte, 249 sanaa.