Kategoria: Platon

Pelkoa ja kauhua posliinikaupassa

Kenen etu on pelko ja kauhu?

Salvador Dali sanoi “Minun ja hullun ero on siinä, etten minä ole hullu!”

ProfiiliHyvin suuri osa nykyistä tiedonvälitystä perustuu pelon ja kauhun lietsontaan. Joka ainut viikko joku toimittaja hylkää analyyttisyytensä ja kirjoittaa jutun siitä hirvittävästä ja kamalasta vaarasta joka uhkaa ihmisiä. Ja seuraavalla viikolla toisen jutun siitä, miten kauhuissaan ihmiset ovat.

Pelko ja kauhu ovat hiipimässä osaksi kulttuuriamme, niin että jos et ole kauhuissasi, olet jotankin huono ihminen.

Eräs mielenkiintoinen ilmiö on suhtautuminen rappioalkoholisteihin, miten se on muuttunut.

Minä muistan miten minun lapsuudessani suhtauduttiin jollakin tavoin näihin juoppoihin jotka notkuivat Turun torin laidalla, jotenkin etäisen myötätuntoisesti ja eikä ollut mahdoton ajatus laisinkaan, että kotoa lähtiessä joku otti paketin mukaan, jossa oli jotakin evästä, annettavaksi niille joilla vähiten oli.

Nyt ei sellaista tapahdu.

Erään kerran istuin erään dokun kanssa, jolla oli parempina aikoina ollut alan liike, tunnin tai kahden verran juttelemassa Suomen taiteesta, ja perästä päin eräs hienosteleva myyntireiska, julkisesti aina niin empaattinen, kauhisteli, että miksi minä olin tehnyt niin. Kamalaa.

Aika on toinen. Ja toinen toistaan kummempi.

Nyt naapuri saattaa kahdeksen vanhan, keskellä kiinteää asutusta, koululle 600 metriä, kun matkalla joutuu ohittamaan paikan, missä paikalliset juopot, omien kulmien kundit, kokoontuvat sään salliessa piiriin juomaan olutta. Sairasta.

Mutta mitä ihmiset pelkäävät, kun näkevät miehen likaisissa takissa kaivavan roskiksesta leveämpää elämää?

Minä joitakin kavereita, joilla on jonkinlainen synnynnäinen vamma. Aika useat minun tuntemistani kavereista ovat hyvin jyrkkiä ja suvaitsemattomia asenteiltaan, myös toisia vammaisia kohtaan, ellei peräti juuri heitä kohtaan.

Meillä on historia. Se ulottuu kauas, jopa usean kvartaalin päähän.

Suuri lama järjesteli uudella tavalla suomalaiset omistukset. Siinä yhteydessä järjestettiin hyvin syvällisellä tavalla suomalainen yhteiskunta uusiksi. Paljon syvemmältä kuin moni edes niihin järjestelyihin osallistunut ymmärtää. Kysymys ei ole vain rahasta, vaikka raha siinä oli kyllä keskeisellä sijalla. Me astuimme jälki… jälkipetolliseen maailmaan.

Jälkipetollisessa maailmassa mikään ei ole varmaa. Kaikki mitä meillä on, voidaan viedä meiltä.

Elämän heikot muistuttavat meitä siitä, että me olemme onnekkaita. Vaikka kuinka tekisimme parhaamme, saatamma huomenna olla työttömiä, kurjia, onnettomia, epäonnisteita. Me pelkäämme sitä, että me olemme niin lähellä kuilua. Jos oikeasti ja avoimin silmin katsomme elämän epäonnistuneita, saatamme muistaa, “Minun ja onnettoman ihmisen ero on siinä, että minulla oli parempi onni.”

Vaaksa viereen, ja se olisit sinä.
Julkaistu ensimmäisen kerran 3.6.2015

Järkyttävää tekstiä

Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirviöksi. Ja kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun.”
Oikeastaan tässä kohtaa voi myös huomauttaa, että Friedrich Nietzsche oli tolvana, poikkeuksellisen lahjakas tolvanaksi, mutta siltikin, tolvana.

 

Minä kirjoitan.

 

Paljolti sitä varten, etten vain voi olla kirjoittamatta.

Olen tarinankertoja, ja minun on kerrottava tarina.

Näkemykseni mukaan, kaunokirjallisuus on ihmisyyden käsikirja.

Siinä, missä äitini ainut kirjasarja, ”Autotekniikan käsikirja” kertoi autotekniikasta, kaunokirjallisuus, kaikkineen, kertoo ihmisyydestä. 

Silti, en pyri tietoisesti kirjoittamaan mitään moraalista, eettistä tai muutakaan sanomaa, vaan kerron vain tarinoita ihmisistä, tai niistä joita pidämme ihmisinä, tai kenties olivat joskus ihmisiksi tai joiden edes pitäisi olla ihmisiksi, vaikka se onkin vaikeaa…. Mutta minä kirjoitan. 

Lukija tulkitsee sen miten haluaa, oman persoonallisuutensa ja kokemustensa pohjalta.

 

Omista teksteistä yksi suosikkini kertoo aivan tavallisesta miehestä, joka pilkkoo elävältä toisen miehen, pala palalta, loppuun asti.

 

Teksteistäni se, josta on pidetty eniten, käsittelee lapsen pahoinpitelyä. Päähenkilö murretaan niin fyysisesti, kuin henkisestikin.

Kolmas, mielestäni tärkeä tekstini, käsittelee sotaa paennutta tyttöä, josta tulee huora.

Ja yksi parhaistani käsittelee pedofiilin perhesuhteita, vaikka se ei siitä heti näy. Tai oikeastaan olen kirjoittanut siitä kaksikin tarinaa. Sama tarina kahdesti.

 

Miksi minä kirjoitan näitä? Lue lisää ”Järkyttävää tekstiä”

Keep calm, and murder in cold blood

veitsimies2Amerikkalainen elokuva on pilannut psykopaattien mainetta, ja tosi toisaalta sekin, että moderniyhteiskunta ei suosi psykopaatteja samalla tavalla kuin yhteiskunta suosi niitä vielä viisikymmentä vuotta sitten. Esimerkiksi erilaisissa suuryritysten strategisissa johtotehtävissä, kirurgeina, lentäjinä ja muissa vastuunalaisissa tehtävissä, joissa vaaditaan rauhallisuutta, tiettyä piittaamattomuutta ja häikäilemättömyyttä, psykopaatit menestyvät oikein hyvin.

Valkoisista miehistä maailmassa on psykopaatteja noin 1%.
Suomalaisista miehistä aitoja psykopaatteja on noin 4%. Tämä tarkoittaa että Suomessa on noin 105 000 aitoa psykopaattimiestä, naisspykopaatteja on noin 1500. Väestöön suhteutettuna enemmän kuin missään muualla Euroopassa.
Mielenkiintoinen detalji on sekin, että amerikkalaisten mukaan, psykopaateissa on huomattavasti enemmän sinisilmäisiä ihmisiä, kuin väestössä muutoin. Sitä vastoin punatukkaisia psykopaatteja taas on vähemmän kuin vaaleatukkaisia, luki joskus tiede 2000 lehdessä.
Saamelaisissa ei taas tunnu olevan psykopatiaa.

Suurin osa psykopaateista ei ole murhaajatyyppiä. Varsinaisia “metsästäjiä” arvioidaan psykopaateista olevan vain noin 12%, joista heistäkään ei suurin osa koskaan ole todella vaarallinen, sillä he ovat myös erittäin laskelmoivia, ja osaavat arvioda mikä on väkivallan kannattavuus. Mutta kuitenkin, Suomessa on noin 105 000 miestä, jotka voisivat tappaa ilman syyllisyyttä, ja periaatteessa 15 000, jotka voisivat lähteä metsästämään ihmistä viihteen vuoksi.

Annoin kertoa itselleni mielenkiintoisen tiedon. Jos mies on kotoisin sellaiselta alueelta, joka alkaa etelästä noin Oulun seudulta, ulottuu siitä noin Tornioon, ja edelleen kaartaen itään, kohden Kemijärveä, hänen mahdollisuutensa joutua elämässään vankeuteen väkivaltarikollisena on huomattavasti suurempi, kuin väestöllä keskimäärin. Noin viidennes Suomen murhaajista on joko syntynyt tuolla alueella, tai heidän juurensa ovat siellä. Tilasto on epävirallinen, mutta perustuu yhden ihmisen keräämään aineistoon 25 vuoden ajalta kahdesta vankilasta.

Tappajat jakaantuvat maantieteellisesti tasaisemmin, ja onkin todettu eräässä tutkimuksessa, että tappajan mielenterveyongelta suurelta osin liittyvät juuri ADHD-tyyppisiin häiriöihin.

Jos voisimme olettaa, että merkittävä osa Suomen murhaajista on psykopaatteja, voisimme näin myös olettaa, että psykopatia on ominaisuus, joka periytyy läntisen verenperinnön mukana, mutta joka näyttää lisääntyvän siellä missä valonmäärä on vähäinen.

Jos voisimme olettaa…

Miksi? Psykopatiasta on oltava jotakin hyötyä, jos se yleistyy.
Talvi, pimeä pitkä ankara.
Joka vuotinen vihollinen.
Sen voittamiseen tarvitaan pitkäjännitteisyyttä, suunnitelmallisuutta, päämäärätietoisuutta ja tarvittaessa jäänkylmää toimintakykyä ja häikäilemättömyyttä. Nämä ovat psykopaattin ominaisuuksia. Toki siinä tarvitaan muitakin kykyjä, kuten vaikka yhteistyökykyä, mutta ei psykopaatti ole yhteistyökykyinen, vaan päin vastoin, saattaa olla hyvinkin yhteistyökykyinen ja haluinen, niin kauan kuin se palvelee hänen etuaan, mutta täysin katumatta puukottaa kaveriaan selkään, silloin kun hyöty yhteistyöstä on ulosmitattu. Juuri katumattomuus ja vulgariteetti ovat psykopatiaan liittyviä ominaisuuksia.

Psykopatiaan liittyvät ominaisuudet ovat siis olleet hyödyllisiä.

Tähän liittyy metapsykopatia. Suomen kansallisessa kulttuurissa, kansanluonteessa on piirteitä, jotka jäljittelevät psykopatiaa, ilman että oikeasti oltaisiin psykopaatteja, sillä karuissa oloissa tietyntyyppiset psykopaatit ovat menestyneet, ja jäljittelemällä heitä, on ajateltu saatavan sitä menestystä mikä on näkynyt psykopaateissa.

Suomalaiset arvostavat rauhallisuutta, suunnitelmallisuutta, järjestelmällisyyttä, harkintaa ja ennen kaikkea tämä arvostus näkyy läntisessä Suomessa, samalla alueella mistä näyttä tulevan myös vakaita murhamiehiä.

Jos ei nyt yö työntäisi ylleni raskasta viittaansa, sanoisin vielä sanani alkoholistakin tässä yhteydessä ja siitä miten se paljastaa ihmisen todellisen luonnon.

Näin Suomen asutushistoriaan, siihen miten ja kuka on Suomen asettunut, vaikuttaa kansanluonne, ja toisin päin, näin se maa, missä asumme, on muovannut meidän luonnettamme.

Leila-täti varakkuudesta

Leila-ottaa-kuppia
Leila-täti 25 vuotta sitten

Leila-tädin letkautus varakkaasta miehestä, on muovannut minua.
Oikeasti, en muista tätä sanatarkasti, mutta henki on oikein.
Varakkaalla miehellä omaisuudesta
yksi neljännes on rahana,
yksi neljännes on kiinteistöissä
yksi neljännes on arvopapereissa
yksi neljännes on taiteessa
ja yksi neljännes on helposti rajan yli vietävässä kullassa ja jalokivissä.
Lue lisää ”Leila-täti varakkuudesta”

Kuoleman puuhamaassa

Minä kuolen.
Sinä kuolet.
Kaikki me kuolemme.
Kuolema lopettaa elämän mutta, kuoleman pelko pilaa sen.

Minun tuttuni, en mene sanomaan häntä ystäväkseni, sillä siihen olisi enemmän matkaa, tekee kuolemaa.

Minä saattaisin sanoa surevani kuolemaansa, mutta en sano, sillä olen surrut hänen elämäänsä kyllin surrakseni hänen kuolemaansa.

Voisin tuntea myötätuntoa, ellei se olisi tungetttelevaa.

 

Minä kunnioitan häntä liikaa surrakseni hänen kuolemaansa, ja tunnen häntä liian vähän, sääliäkseni itseni, mutta niin kuin sanoin kunnioitan häntä ja suren surkeaa elämäänsä, jota hän ei loistossaan ole ansainnut.

Kuolema ei ole rangaistus, vaan laki; kaikki me kuolemme.

Useinkaan meillä ei ole tilaisuutta tai tahtoa valita kuolemaamme, mutta usein meillä on mahdollisuus kuitenkin valita se. Kuolema on väistämättömyys, mutta pakon siitä tekee suhtautumisemme siihen.

Silloinkin kun kuolema on väistämätön, voimme valita sen ja kohdata sen, jos ei tasa-arvoisena, niin ikään kuin olisimme tasa-arvoisia, arvokkaina ja tietoisina siitä että kohtaamme loppumme.

Toisten ihmisten, mieluummin mukavan etäisten, mutta sopivan läheisten ihmisten, jotta uskottavuus säilyisi, kuolema antaa ihmisille mahdollisuuden tunteiden elämysmatkailuun.

Seneca taisi sanoa että meillä on useammin aihetta surun näyttämiseen kuin suruun.

Toisen kuolema muistuttaa omasta kuolevaisuudesta ja ihmisellä on surun edessä mahdollisuus peittää oma itsesäälinsä, hyväksyttävästi itkeä mutta peitää käärinliinalla motiivinsa, kun itkee itsesäälistä.

Hyvä syy piehtaroida kuolemassa, on myöskin näyttää yleisölle, kuinka hyvä ja myötätuntoinen ihminen on, liputtaa käärinliinalla omaa olemassa oloaan, “katsokaa minun myötätuntoni ja suruni loistavuutta, miten hyvä ihminen olenkaan!”

Ja mukavan etäisen ihmisen kuolema antaa meille mahdollisuuden leikkiä tunteiden puuhamaassa, tyydyttää tunteiden addiktiota. On ihmisiä, jotka tarvitsevat kuolemaa voidakseen näytellä tuntevansa jotakin aitoa.

Sen sijaan että toivottaisiin ihmiselle arvokasta kuolemaa, Hyvät Ihmiset huutavat katsomosta: “Kärsi, innistele, anna meille hyvä show, missä voimme näyttää kuinka hyviä ihmisiä me olemme!”

Joinakin päivinä minä en halveksi mitään niin paljon kuin Hyviä Ihmisiä.

Kun ihminen kuolee, väistämättä ja kauhealla tavalla, kun ihminen, joka tulisi kuolla räjähtämällä pirulliseen nauruun, kuolee hiljaa nääntymällä, kuristumalla solu solulta, niin minusta kuolemaa olisi tervehdittävä vapauttajana, ystävänä joka tekee palveluksen.

Vaikka minulla on ollut omat kyyneleeni, ja tulen vielä niitä osani antamaan, en vaihda kunnioitustani falskiin suruun tai itsesääliin.

Cicero sanoi “Mors laborum ac miseriarum quies est”

Kuolema tuo rauhan vaivoilta ja vastoinkäymisiltä.

Sanoin sitten pari sanaa ystävyydestä

Minä luokittelen ihmisiä.
Teen sen samalla tavalla, kuin rakastelen: mielelläni.

petjamoderoiJokainen joka väittää ettei luokittele ihmisiä, on valehtelija. Tässä juuri luokittelin ihmiset valehtelijoihin ja muihin.

Mutta minä tiedän paljon ihmisiä.

Joskin on enemmän niitä jotka tietävät minut. Useimmat näistä ihmisistä eivät ole minun tuttujanikaan.

He vain tietävät minut.

Sitten on tuttaviani. Tuttava on tietyllä tavalla ylisanailua, sillä perin vähän sitä useimpia tuttujaan tuntee, mutta jotakin kuitenkin. Tuttaviini lasken sellaisia ihmisiä, jotka ovat kommunikoineet kanssani, antaneet ja saaneet jotakin informaatiota, sen verran että tunnistan heidät helpommin, kuin ihmisen jonka vain tiedän, ja tunnistan juuri ihmisenä.

Sitten on kaverit. Kaverit eivät ole ystäviä, vaikka ystävät ovatkin kavereita. Kaverit kutsutaan kylään, heidän kanssaan käydään ulkona, vaihdetaan kenties jotakin informaatiota ja elintarvikkeita.

Ystävät.

Monet ihmiset käyttävät sanaa “ystävä” ja “ystävyys” perin holtittomasti, siinä määrin kevyesti, jotta on loukkaavaa kuulla se heidän huuliltaan. Heille ystävyys on hei ja naminami. Se on sellaista haistapaskaystävyyttä, jonka esittely loukkaa “ystävää” ja halventaa esittäjää.

Minä olen vakavamielinen mies, ellen peräti “morbidimies”, kuten eräs ystäväkseni luulemani kerran kohteliaasti sanoi ja minä suhtaudun ystävyyteen hieman toisin.

Ystävä ei ole puolueeton, eikä mauton, hajuton ja välttelevä, vaan päin vastoin. Ystäväsi on sinun puolellasi tulisesti, äkisti, suoraan ja vilpittömästi, eikä sen vuoksi että siitä on hyötyä, tai että olisit oikeassa tai… Ystäväsi on liittolaisesi koska on ystäväsi.

Wellington sanoi: Jos minun on valittava petänkö ystäväni vai isänmaani, toivon että minussa on miestä pettämään isänmaani.

Hän oli Ison-Britannian armeijan ylipäällikkö.

Ystävyys ei ole lämmin piimä peltimukissa,  ei vaniljan hajuinen pyyhekumi tai kassalla tarjottu espresso..
Ystävyys ei ole lomapäivä merenrannalla, kalaretki sisämaanretkellä ei työmatka velkaisessa volvossa.
Ystävyys ei ole kissanpentu syntymäpäiväkortissa, hali sateessa elokuun, ei joulun punainen paketti.

Ystävyys on rautahanska rautahansikkaassa, tärpätin karvas kahvi ja raudan maku huulilla.
Ystävyys on huuto joka vastaa joka vastaa kuiskaukseen, korppi joka valvoo kanssasi ja sininen savu viittasi vierellä.
Ystävyys on mustaa multaa, kristallin kirkasta pimeää ja veren karvaista viiniä.

Ja ystävä on se, joka hakee lapion kun minulla on ruumis.