“Siinä vaiheessa sitten joku sotilastiedustelun raportin raportti päätyi Kremliin, missä huomattiin, että Saksan armeija oli ollut kiinnostunut alueella olevista valtavista energiavaroista ja koska Neuvostoliitto oli Neuvostoliitto, tieto asiasta kulki Stalinen pöydän kautta KGB:n ja sotilastiedustelun kautta ja päätyi Valeri Roslevin selvitettäväksi.”
Minä olin kuullut kyllä, että Neuvostoliitto etsi, saksalaisen dokumentin vuoksi, alueelta öljyä tai kivihiiltä, mutta tiedustelun osa oli minulle uutta. Ja ainahan Neuvostoliitossa tapahtui kaikki, jos ei nyt Stalinin, niin ainakin keskuskomitean aloitteesta, ja jos jotakin ei tapahtunut korkeimman johdon aloitteesta,, niin sitä ei sitten tapahtunut.
“Se oli kaksi vuotta edellisten tapahtumien jälkeen, liki päivälleen,, kun Valeri Roslev tuli taas paikalle, nyt hänellä oli mukana sotilasosaston lisäksi geologisen instituutin väkeä, ja pystyttivät leirin tuonne kartanolle, ja tuohon laitoksen nurkalle”, ja nyt oikea käsi heilahti läheltä hevoseni päätä, joka katsoi aiheelliseksi antaa noin puolimetriä lisätilaa kartanon valtiaalle, “ja alkoivat suurentaa luolan suuta.”
“Minähän en osaa venäjää kuin kaksi sanaa, joista toista en voi käyttää naisseurassa ja toisen käyttämisestä saan aina korvilleni, mutta minulla on käännös erään teknisen instituutin työntekijän kirjeestä esimiehelleen ja KGB:n raportin tiivistelmä, näytän ne sinulle joskus, ” Longner teki hapuili sivupoluille hetkeksi. “He aloittivat luolan suun avartamisen kaksi vuotta ja kaksi päivää sen jälkeen, kun jyrkännettä vasten ammuttiin kyläläiset vastarintamiesten avustamisesta.”
Olimme ratsastaneet takaisin tilusten rajalle, jolla tällä kohtaa kasvoi tiheä ja korkea hernepensas, jonka kuivat ruskea palot heiluivat tuulessa kuin oudot torahampaat hampaat ja Longner piti taukoa ja näytti tuijottavan jonnekin eteensä.
“Longner, onko sinulle juuret täällä? Oliko ammutuissa sukulaisiasi?”
Mies kääntyi minuun päin hämmästyneenä,” ei todellakaan! Kukaan täkäläinen ei ollut minulle suoranaista sukua!”
Annoin asian olla, vaikka siinä oli yksi sana, “suoranaista”, johon palaisin myöhemmin. Meni tovi, ennen kuin Longner palasi kertomukseensa.
“He räjäyttivät pienellä lataukselle luolan suuaukon suuremmaksi, seuraavana päivänä he lähtivät sisälle luolaan. Ensimmäisenä meni sisään sisäasiainministeriön joukot ja kaksi KGB:n miestä, varmistamaan, ettei siellä ollut vastarintaliikkeen miehiä. Joukot huomasivat saman tien, että luola oli labyrintti ja että siellä oli voimakkaan magneettikentän vuoksi ongelmia niin radion kun aseidenkin kanssa ja he että luolaan tutustuminen pitäisi tapahtua hitaammin kuin oli suunniteltu.”