Olin kirjoittanut muistiin kaikki tähänastiset tapahtumat, kun ovelleni koputti se lyhyt kaveri päivälliseltä, Johannes En, “Olisitteko te kenties halukas liittymään talon väen seuraan aterialle?” Siinä oli niin muotoiltu kysymys, ettei itselleni olisi ikinä tullut mieleen, mutta vastaukseni oli helppo muotoilla.
“Mielihyvin!” Vastaukseni näytti ilahduttavan Eniä.
“Haluatteko vaihtaa vaatteita ennen lounasta, se ei toki ole millään tavalla tarpeellista, ellette te itse katso tarpeelliseksi mukavuutenne tähden?” En muotoili taas lauseensa läkähdyttävän mutkikkaaksi. Vilkaisin vaatteita, jotka olin vaihtanut ratsastusretken jälkeen, vaaleansiniset farmarit, astetta tummempi villapaita ja valkoinen paita, kunhan sujauttaisin chelsea-nilkkurit jalkaan, vaatteeni varmasti kelpaisivat., “en näe sitä tarpeelliseksi. Mutta Johannes,” ja etunimen käyttö sai miehen punastumaan, “ei meidän tarvitse olla niin muodollisia, voisimme varmaan sinutella?” Sanoin samalla kun lähdimme portaisiin.
“Jos teille… sinulle vain sopii… Lillian?”
“Jos sittenkin Ramsay, se on minun äitini sukunimi, mutta kolmas minun etunimi.”
“Se sopii, Ramsay,” mutta nyt Johannes jäi tuijottamaan hieman hämmästyneen näköisenä, “haluatko sinä sanoa minua Johannekseksi, vai käyttää minun kolmatta nimeäni?”
“Mikä se mahtaa olla?”
“Revenedilavamuirreigh”
“Jos sopii, sanon sinua Johannekseksi?”
“Se kyllä sopii!” Enkä minä pistänyt sitä laisinkaan pahakseni.
Lounaalla oli vain pieni piiri, Longner, Helene, Johannes En ja Anima Hillary, Helenen sisaren miniä. Tervehdysten jälkeen Longner sanoi, “ajattelin, että voisitte tutustua nyt, niin Johannes ja Anima voisivat olla huomenna sinun oppaitasi Sokkelossa”.
Tämä hieman yllätti minut, olin varma että Longner halusi olla itse esittelemässä kuuluisaa hoitalaa.
“Tämä kuulostaa hyvältä!” Myönsin.
“Anima tuntee Sokkelon arjen paremmin kuin German,” Helene sanoi ja se kiinnitti minun huomioni isäntään.
“Sinun etunimesi on German, mutta kaikki muut, paitsi vaimosi, puhuttelevat sinua sukunimellä, arvaan vain, myös poikasi?”
Longner hymyili ja nyökkäsi, “Niin, minullahan oli pitkään äitini nimi, Berg, ja kun otin sitten isäni nimen, niin äitini perhe alkoi vain puhuttelemaan minua sillä nimellä “
“Se on oikeasti niin, että kukaan ei ajatteli muita Longnereita, kuin Longneria, jos joku puhuu Longnerista,” myönsi Anima, ja veti keskustelun pois nimistä, “Sokkelossakin, kaikki puhuvat vain Longnerista, vaikka virallisesti hän on olisi Primas tai Isäntä. Mutta huomenna pääsemme puhumaan Longnerista aivan vapaasti!”
“Maltan tuskin odottaa!”
“Varovasti sitten, Ramsay, Anima vastaa jos kysyt!”