Kirjoittelin tuossa muutama päivä sitten työstäni, jossa tutkin HSL:n laatua ja asiakastyytyväisyyttä. Saan siitä työstä tyydytystä kahta 
kautta, toisaalta sen mielekkyyden vuoksi; HSL:n mielekäs organisaatio, joka oikeasti tekee hyvää alueelle ja sen asukkaille, ja toiseksi, koska olen hyvä siinä.
Ja tämä on merkittävä juttu.
Siitä, missä on hyvä, siitä saa tyydytystä.
Sitten taas, toisaalta, minä olen koulutukseltani vaatturi. Mutta en ole hyvä siinä, mutta siitä huolimatta saan tiettyä tyydytystä siitä, mutta se lähtee asian toisesta syrjästä; olen aika hyvä suunnittelemaan vaatteita, ja se että olen hyvä suunnittelemaan lähtee toisaalta siitä, että olen vaatturi, minulla on käsitys siitä, miten vaate toimii, vaikka en ole hyvä tekemään niitä.
Mutta minulle nämä vaatetushommat ovat yksinäistä työtä, ja siitä en nauti. Minä olen tiimityöläinen.
Kun olin mallimestarikoulutuksessa, nautin paitsi kollegoiden innostavasta seurasta sinänsä, erityisesti tiimityöskentelystä, kun oli projekti, jossa jokaisella oli oma tehtävä, mutta siitä huolimatta teimme työtä yhteiseen päämäärään ja itseorganisoituvana ryhmänä.
Se oli minulle erittäin tärkeä kokemus; näin itseni tiimin jäsenenä selkeämmin kuin koskaan ennen. Tosin työni Talentumin päämoderaattorinakin oli tiimityötä, mutta en silloin sisäistänyt sitä samalla tavalla.
Kenttätyö tutkimuksessa on sosiaalista työtä. Siinä on jatkuvasti kontaktissa ihmisiin, vaikka perinteisessä mielessä ei tiimiä olekaan, tai tiimi on, mutta olemme tekemisissä keskenämme niin vähän ettei sillä ole merkitystä.
Minun on tunnustettava se, etten ole, enkä koskaan tule olemaan aivan sinut sen kanssa, että olen karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas. Jotenkin sen sanominen ääneen on arveluttavaa. Vaan sellainen minä olen. Se tekee tehtävästäni helpompaa ja mukavampaa. Minun ei tarvitse tehdä ollenkaan niin paljon työtä samaan tulokseen päästäkseni kuin useimpien muiden, koska olen mitä olen.
Mutta sitten, toinen puoli, mikä on merkittävä piirre minussa, on tietynlainen… räknääjä. Minusta on kivaa laskea ja tutkia asioita numeroiden valossa, ja nautin kun voin kehittää työ menetelmiä ja metodeja.
Olen vajaan neljän vuoden aikana oppinut tekemään työtäni tehokkaammin, suunnittelemaan työpäiväni ja optimoimaan sen niin, etten oikeastaan kykene tekemään sitä tämän tehokkaammin.
Jos kykenee 13 minuutin sisään matkustamaan kolmella bussilla ja sinä aikana ottamaan asiakaspalautteen 30 matkustajalta, niin eiköhän se raja ole siinä, 26 sekunttia matkustajaa kohden? Ja tämä niin, että kaikki kokevat sen merkittäväksi.
Enää en tee sitä, mutta kun aloin päästä kärryille siitä, mitä tämä työ on, tein itselleni joka päiväksi taulukkolaskennalla strategiakaavion, miten liikkua, missä vaihtaa, kuinka paljon peliaikaa, mihin mennessä homma on hoidettava, että vaihto sujuisi kätevästi ja niin edelleen. Enää en tee sitä, sillä homma on jo siinä vaiheessa, että menen duuniin ja astun virtaan. Toki myönnän, etten ehkä ole enää niin tehokaskaan kuin olin parhaimmillani, mutta tiedän jo, miten homma hoidetaan tehokkaasti, minun ei tarvi enää todistella sitä itselleni.
Tavallaan sääli.