Kirjoitan, kuin laulan tammen tantereelle

Olin aloittaa ”minä pidän ihmisistä” mutta se ei ihan sinällään pidä paikkaansa,  se näet riippuu aika paljon soossista.  Joten, minä pidän, periaatteessa ihmisistä, mutta kommunikoin, varsinkin vieraiden kanssa, oikeastaan mieluummin kirjoittamalla. 
Kirjoittaminen on minulle luontaista ja helppoa. 
Mutta se, että kirjoittaminen on minulle luontaista ja helppoa, ei tarkoita, ettei kirjoittaminen olisi vaikeaa.
Siinä on kaksi vaikeuttavaa asiaa, ensin on lukihäiriö.
Minä kirjoitan nopeasti, hurjimmillani yli 5000 sanaa päivässä, mikä tarkoittaisi kirjaa alta kahden viikon, mutta minä en näe kirjoitusvirheitä, toinen aivopuolisko korjaa ne nopeammin, kuin ne ehtivät yhteiseen tietoisuuteen, joten en näe niitä tekstissä.

Toinen on sitten sisäisen kielen kääntäminen tekstiksi. 
Kun ajattelee kuvilla, pitää ne tulkita tekstiksi, eikä vain tekstiksi, vaan tekstiksi, joka synnyttää vastaaottajassa, lukijassa, mielikuvia ja ajatuksia.

Sitten on valkoisen paperin kauhu.
Aina kun edessäni on tyhjä editori, nousee pieni epävarma olo, ja pelko siitä, mitä onkaan kun poissa on….
sitten kirjoitan, maalailen sanoilla, kuvailen, kerron, selitän, perustelen, vittuilen…

En minä ole kirjailija.
En ole julkaissut mitään, ja pisimmät tekstit, joita olen kirjoittanut, ovat jotakin 20 000 sanaa.
Mutta minä olen kirjoittanut, kirjoittanut ja kirjoittanut.
Talentumin päämoderaattorina ja yhteisötoimittajana, kirjoitin joka päivä kaksi ”pääkirjoitusta” seitsemän vuoden ajan ja kommunikoin koko päivän ihmisten kanssa kirjoittaen. 
Minä en puhu mielelläni puhelimessa.
Se syö minua aivan uskomattoman paljon. 
Jos olen joudun puhumaan puhelimessa kahden ihmisen kanssa päivän aikana, en sitten jaksa kyllä enää enempää, enkä oikein mitään.

Minä kirjoitan.
Joka päivä, joka ikinen yö.
Minä kerron ihmisille kuulumiset kirjoittamalla, kirjoitan mielipiteen talteen ja julki, ja kerron tarinoita, kirjoittamalla.
Siitäs saitte, 249 sanaa.

Vastaa