Tänään oli taas asiaa kaupungille, ja yhdellä etapilla satuin sitten kohdakkain kolmen lastenvaunuissa istuvan snadin kanssa.
Äidit olivat omana rivinään, mitäänsanomattomina, ja vaunut siinä rivissä, vasemmalla pieni tyttö, sinisilmäinen ja sievä, keskellä vähän vanhempi poika, ei paljoa, mutta vähän ja oikealla todella sievä mahdollisesti lähi-idästä tullut tyttö.
Rivi tuijotti ovelle, totisena, mutta kiinnostuneena, mitä sieltä taas tulee. Arvaten, että mitä hyvänsä voi tapahtua, kun pistää tapahtumaan, tervehdin heti lapsia, katsoin silmiin ja kysyin, että ”Ai te ootte ihan porukalla liikkeellä?” ja lapset valpastuivat heti, tietäen että heille puhutaan.
”Oottekos pikkujouluihin menossa? Sinä ainakin näytät että o,n ihan tälläydytty noin sieväksi?” Kohdistin sanani oikeanpuoleiselle, jolla pitsiä vilkkui takin kauluksesta. Tyttö tiesi, että häntä kehutaan, ja pisti pään vinkkeliin, ja hymyili, just sen näköisenä että kyllä tässä on ennenkin sievänä oltu, ja ollaan muutoin vastakin.
”Onko joku menossa Linnaan torstaina? Kai nyt tommionen ponteva tikkarin omistaja on nyt ainakin kutsuttu?” kohdistan sanani keskimmäiselle, himpusti isommalle pojalle. Poika heittäytyy höveliksi ja tarjoutuu oitis antamaan omastaan, ojentaa tikkaria mulle ja kertoo sen laadusta suureen ääneen ”Naami!Naami!Naami!”
”Kiitos, mutta mä yritän vähentää makeaa ja kävin jo tänään pullakahvilla, mutta höveliähän ja sosiaalistahan tuo on, että kiitosta!” Poika kiskaisee tikkarin takaisin, siirtää sen nopeasti toiseen käteen ja työntää vieressä olevan neidin eteen, joka ilahtuneena nuolaisee sitä, ja poika kiskaisee sen pois, tarjoaa toiselle daamille, joka saa sen hetkeksi huulilleen.
”Tuo on kyllä tosi höveliä, jakaa elämyksiä ja vastustuskykyä noin reilusti!” Koko rivi natiaisia katselee minua hymyillen yhteisestä kokemuksesta, ja rehvakas tikkariherra pistää hetkiksi tikkarin omaan suuhun, mutta tekee vielä uuden tarjouksen minulle ”Naami!Naami!Naami!”
”Kiitos, toi on ystävällistä, mutta kuten sanoin.”
Koko rivi katselee minua, hymyilee, ja höveli tikkariherra tarjoaa vielä kierroksen, mutta ei tarjoa enää mulle. Kohtelias, mutta ei kovapäinen.
Ja koko aikana äidit ei sano mitään, ennen kuin tikkariherran äiti alkaa järjestämään heidän puistumistaan ”Alex, meidän pitää nyt lähteä!”
Ovella Alex nostaa tikkaria mulle, ja tekee eleen, joka saattoi tarkoittaa ”Heti kun saan kolikon, näytän miten sitä pyöritellään rystysillä!”