Minä olen Petja Jäppinen, syntynyt Turussa 1962.
Aikoinani olin Suomen nuorin yksinhuoltajaisä, joten nyt on sitten jo lapsi ollut maailmalla jo likemmäs 20 vuotta, ja hänellä oma perheensä ja ollaan päästy viettämään vaimon kanssa aikuiselämää.
Poikani on ravintola-alan ammattilainen, ja omalla alallaan melko mainio.
Mahdollisuuksien mukaan, yritän viettää yhden iltapäivän viikossa lastenlasten kanssa.
Vaimon kanssa ollaan oltu yhdessä jo 28 vuotta, tai jotakin sellaista, vaikka naimisiin mentiinkin 2010 New Yorkissa.
Hän on myös oman alansa ammattilaisena, lehtialalla, erittäin kova.
Käytänössä koko aikuisikäni olen asunut Itä-Helsingissä, vaikka nyt puuhataankin muuttoa muualle, jollakin aikataululla. Itselleni se ei nyt välttämättä ole ihan helppoa. 36 vuoden aikana minulle on kehittynyt jonkinlainen itä-helsinkiläinen paikallisidentieetti.