Löysin kuvan äitini jäämistöstä, etualalla mies selin, liian iso takki ja päässään lippalakki, koko olemus vasemmalle kallellaan, kuin vinoon astuttuna, ja taustalla kalteva torni, savupiippu, vastakkaiseen suuntaan, kuin aikoisi murskata miehen.
Miehessä oli jotakin tuttua, ja samalla ikiaikaisen vierasta. Sitten muistin, en sano “tunsin”, mutta likimain, Kawalewskit naapurista, kauan sitten.
PIeni kumara mies, ikisänki kasvoillaan, kulkemassa kaikin tavoin suuremman vaimonsa rinnalla, käsi heilahtaen nostamaan hattua jokaiselle tutulle, niin naapurin mustalaiselle, kuin pikkupojalle. Joku sanoi että hän oli Ruben, joku toinen Julius, mutta kaikki sanoivat Kawalewskin ukko.
Kawalewskin ukko kesti sodan, keskitysleirin, pakolaisuuden ja Märta Kawalewskin.
Ja Malmin ruukkutehtaan savupiipun kaatamisen. 