Pakko kertoa, esimerkkinä siitä, miten ihmisiä voi auttaa arkipäivän ongelmissa.
Vuosia sitten Hakaniemen metroasemalla kohtaan äänekkään seurueen maakunnan matkailijoita, jotka urheasti ovat lähteneet suurkaupunkiin etsimään rajojaan ja pidemmälle, aina myyttiseen Tallinnaan asti. Äänekkään, paksulla tampereella ilmaistun, ihmisten ulkonäön, älyn ja syntyperän analyysin seasta kuuluu tieto, että tekstiviestin mukaan heidän daaminsa odottavat heitä Ravintola Kappelissa, mistä seuraa ihmettelyä sekä sijainnista, että ravintolan nimestä.
Nokkelin osaa myös soittaa puhelimella, ja kuuntelen viereisissä rullaportaissa keskustelua.
-”Joo, kulti, odottakaa siellä… Me ollaan…” ja vilkaisu ympärille- ”Hei missä vitussa me ollaan?” ja urheilijanuorukainen auttaa ystäväänsä
-”Hakaniemessä, me ollaan Hakaniemessä!”
-”Me ollaan Hakaniemessä ja me tullaan sinne… Joo kulta, me ehditään kyllä laivalle… Selvä… me tullaan sinne ravintola Kappeliin… Joo kulta, me tullaan sinne heti ja varmaan ollaan… joo me ei myöhästytä….Joo hei hei kulti rakas!”
Alkaa kiivas keskustelu, missä on ravintola Kappeli ja miten sinne pääsee. Tullaan ylätasanteleelle, ja seurue rentoon tyyliin kyselemään neuvoa.
-”Hei kusipään näköinen läskiperse, hei, miten pääsee ravintola Kappeliin?”
Vaikka en olekaan syntyperäinen stadilainen, en millään muotoa halunnut antaa Helsingistä ja sen asukkaista epäkohteliasta kuvaa, sekä auliina osuusliikkeen jäsenenä tukea halusin tukea Ravintola Kappelin toimintaa, joten hövelisti valistin, että heidän kannattaa käyttää raitiovaunua numero kolme.
Ja ajattelin, että hämäläisiä urheilijanuorukaisia varmasti kiinnostaisi syntinen Kallio ja Jäähalli, ohjasin heidät sille linjalle, joka kiertää Kallion ja Töölön kautta.
Herroista valistunein vielä kysyi, menisihän tämä linja varmasti ohi Ravintola Kappelin, ja vakuutin, että jos hän vain olisi kärsivällinen, sekin hetki vielä koittaisi.
Jotta nuorukaiset eivät eksyisi, saatoin heidät sitten ihan vaunun ovelle asti, missä nämä rehdit nuorukaiset halusivat oitis maksaa matkansa ja reippaasti kysyivät kuljettajalta hintaa
”-No niin mulkku, mitä maksaa lippu!” Ja jottei syntyisi mitään väärinkäsitystä, sanoin kuljettajelle jonon takaa, ennen laajempaa keskustelua eri murteiden kohteliaisuusmuodoista.
-”Herrat ovat reipashenkisiä hämäläisiä, ja ovat matkalla Ravintola Kappeliin, sinä varmasti osaat neuvoa heidät pois oikealla pysäkillä?” ja tehostin sanomaani merkittävällä katseella.
Hetken ällistys vaihtuu oivaltavaan hymyyn.
-”Toki, kyllä me täällä Helsingissä huolehdimme turisteista, ja herrat saavatkin kyytiä koko rahalla!”
Minä puolestani, joka olin matkalla Kaisaniemeen tapaamaan omaa daamiani, saatoin poistua paikalta kevein sydämin, tuntien tehneeni taas hyvän työn.