Mies ja hame

Facebookin puolella on tästä keskusteltu sitten jonkin verran.

Kuva Georgian Weeklyn sivulta.

Muutamakin on toivonut, että tämä breikkaisi, ja minä sanon, että Tämä ei tule tekemään läpimurtoa.

On erinäisiä syitä, joiden vuoksi miehet eivät tule tätä ostamaan.
Miehet haluavat vaatteilta eri asioita kuin naiset.

Aivan hiljan katsoin haastattelun, jossa sivuttiin miesten ja naisten markkinoita, joka vahvisti tätä käsitystäni.

Esim. se mistä tavan kuluttajat eivät ole tietoisia, mutta joka on näkyvissä, jos katsoo ympärilleen, että samaan aikaan kun miehet ovat tarkempia vaatteiden materiaaleista, he ovat valmiita maksamaan vähemmän vaatteesta.

Tästä seuraa se, että miesten vaatteiden materiaalit ovat parempia, mutta silti edullisempia kuin vastaavat naisten vaatteet.

Juuri hiljan ostin itäkeskuksesta kaksi paitaa. Hintaa oli 14,95€ kappaleelta, eikä kyseessä ollut alennusmyynti. Kangaskaupassa pelkkä kangas olisi maksanut mun paitaani 32€

Sitten, piruuttani, kävin katsomassa, mikä olisi lähinnä vastaava naisten vaate.

Se oli viskoosia, lähtöhinta hinta 74€ yhdestä. Mä olisin saanut yhden naisten viskoosipaidan hinnalla kankaat kahteen omaan paitaani, ja se kangas olisi ollut parempaa.

Tämä menee läpi koko pukeutumisen.

Mies ostaa materiaaleja ja malleja, jotka hänen mielestään toimivat.

Ulkonäkötekijöillä on merkitystä, ja tietyissä kohdissa se sivuuttaa käytettävyyttä melko paljon, mutta tiettyjen asioiden pitää toimia, jotta syntyisi trendi.

Toki on niin, että tällä hetkellä miehet ostavat liian pieniä vaatteita, ja liian vähän. Ja sitten osa miehistä ostaa lasten vaatteita. Mutta se on toinen juttu, josta saatan kirjoittaa myöhemmin.

Näissä hamepuvuissa on useita tekijöitä, jotka ovat niitä vastaan.

Tuossa ihan tärkein asia on liikkuvuus. Mies ei pysty liikkumaan tuossa luontevasti.

Se pätee läpi miesten pukeutumisen valtavirran ihan koko matkan.

Yksi syy brittiläisen tyylin läpilyöntiin on liikkuvuus.

Brittiläisittäin leikattu puku ei ehkä ensin tunnu aivan yhtä hyvältä päällä, kuin mannermainen tai Brooks brothers leikkaus, leikkaus, mutta se antaa eniten liikkuvuutta

Italialainen leikkaus toimii vain hyvin kapealla vartalolla, ja sen liikkuvuus  on huono. Näin italialaisetkin huippuvaatturit tekevät tanakammille kavennetun brittiläisen kaavoituksen mukaan.

 

Sitten toinen on näitten näitten esimerkkien linjat.

Pystysuorat linjat on aina ok, mutta näissä leikkaus luo vaakalinjoja väärin.

Mies haluaa lanteiden näyttävän kapeilta ja harteiden leveiltä.

Ja jännästi on tämä silmänliikekameroilla tutkittu, että naiset pitävät eniten miehistä, joilla vyötärönympärys on 20% pienempi kuin rinnanympärys, ja lisäksi on olemassa tutkimus, että nämä miehet myös ovat terveempiä kuin muut, jopa vähemmän tapaturma-alttiita, mitä likempänä tämä suhde on.

Näissä leikkaus tuo esiin lantion, ei hartioita.

Myönnän kyllä, että tällä hetkellä niitä vaatteita on paljon, joissa miesten lantio korostuu, ja ongelma on myös tarjonnassa. Oli tilaisuus keskutella sisäänostajan kanssa ja hän valitti, ettei ole tarjontaa. Mutta se leikkaus vähentää materiaali ja leikkauskuluja, arvioiden jopa yii 4% tavallisesti käytetyissä kankaissa, näin rumat vaatteet ovat tehtaan etu.

SItten vielä hiertymät

Itse kilttiä ja kietaisuhameita käyttäneenä voin toimia kokemusasiantuntijana, ja samaa sanoo ne muut, joilla on kokemusta. Hiertymiä tulee.

Ihmiset kuvittelee, että skotit kulki ns. kommandona, kilttinsä kanssa, mutta oikeasti skottien perinnealushousut on vuoden tai hirven haljaksesta tehdyt eräänlaiset pikkushortsit.

Minä en lähtökohtaisesti vastusta miehen hametta.
Olen useita kertoja sanonut, sen, että mies käyttää juuri sellaista hametta, kuin itse haluaa.
Tällaista hametta tahi leninkiä ei kuitenkaan useimmat niistäkään miehistä, jotka voisivat, jos oikea malli löytyisi, käyttää hametta, eivät halua käyttää.

Jos miehille halutaan myydä hametta, sen pitää näyttää miehekkäältä.
Miettikääpä sitä.

Minulla on omia ehdotuksia, mutta niistä toisen kerran.