Mike

Tämä on pieni osa novellista ”Vitun Pellet – Herra Tolomei siirtyy sirkukseen.” Julkaisen koko tarinan tässä lähipäivinä, jos tämä saa tarpeeksi suosiotanne.


Tony Tolomei käveli puiston halki Yhtiöön, kun koiranulkoiluttaja sai hänet ajattelemaan Mikea. Isä sanoi että jos haluat myydä miehille, pistä kuvaan nainen, jos haluat myydä naisille, pistä siihen lapsi, mutta jos haluat myydä kaikille, pistä kuvaan koira. Isällä oli aina koira, ja kaikissa julkisissa kuvissa hänellä oli ainakin koiran kuva takana. Tony Tolomei sai aina, pikkupojasta, huolehtia koirista, henkilökunnan kanssa.
Kun viimeinen Leo, niiden kaikkien nimi oli Leo, oli lopetettu, Tony Tolomei kertoi Michael Bloombergille  isän koirista ja sai tältä lahjaksi Miken. Siitä oli kaksitoista vuotta.
Sunnuntaina Tony Tolomei oli maatilallaan lähtenyt Miken kanssa kävelylle. He olivat tehneet lenkin pitkin tilan rajoja ja koiran kulku oli jo verkkaista. Välillä se oli pysähtynyt ja katsonut isäntäänsä pitkään. Läntisimmässä kolkassa, mistä tammen oksien ali, yli viinitarhan, näki Hudsonille, hän käski koiran matalaan kuoppaan ja maahan. Koira laskeutui kuoppaan, vilkaisi isäntäänsä, asettui sitten pää jalkojen väliin. Tony Tolomei laskeutui koiran ylle, kaivoi takkinsa taskusta isän Berettan, lahjan Italian suurlähettiläältä, tähtäsi koiran niskaan ja puristi liipasinta.
Tony oli seissyt kahareisin koiran yllä ja katselut Hudsonille toisenkin tovin, ennen kuin nousi kuopasta ja lapioi sen umpeen. Isä sanoi, että jotkut asiat pitää tehdä itse, mutta Tony Tolomei muisti, että oli yli kuusikymmentä vuotta ampunut ja haudannut koirat. Isän mukaan liike-elämässä pitää tehdä uhrauksia.
Talolla Tony Tolomei jätti takkinsa eteiseen ja meni saliin, missä tukevien kattopalkkien alla oli valtava silkkimatto, shaahin lähettilään lahja, suurempi kuin hänen lapsuuskotinsa takapiha. Matolla, sinikultaisen medaljonkikuvion keskellä, odotti yllätys.  Verenkarvas ripulipaska, Miken viimeinen tervehdys. 

Valkotukkainen mies pyyhki kyyneleen soittaessaan pesulaan

Koko novelli ”Tony Tolomei siirtyy sirkukseen” löytyy linkin takaa.