Lapsena en juuri kiinnittänyt huomiota Mohyol-tätiin, mutta mutta seuraavana vuonna, kun olin saanut naisen vyöni, minä ymmärsin, miten hän oli erilainen, kuin kukaan muu Siskoksista.
Oikeastaan Mohyol oli kauniiksi naiseksi melko tavallisen näköinen. Hän ei ollut samalla tavalla arvokkaan oloinen kuin Podaser-täti, eikä niin eteerinen, kuin äitini, mutta hänellä oli Podaser-tädin tavoin isoisän vihreät silmät ja samoin kuin äidilläni, hänellä oli Suuren Äidin punaiset hiukset. Hän oli tädeistäni pisin, vaikka äitini ruumiinrakenne saikin hänet vaikuttamaan pidemmältä. Kun näki hänet ja Mohyolin rinnatusten, huomasi, että Mohyol oli varmasti kolme sormen leveyttä pidempi äitiäni. Mohyolin kauneus oli jotenkin arkipäiväisempää, tyystin tavallista, ja juuri siksi erikoista, vaikka en sitä silloin tajunnut.
Erikoisinta oli, että Mohyol oli synnyttänyt pojan Sisarten talossa. Sellaista ei ollut tapahtunut koskaan. Tai ainakaan ei silloin kukaan tiennyt, että sellaista olisi tapahtunut. Kun ymmärsin tämän asian, kiinnostuin serkustani, Pojasta, aivan uudella tavalla. Minä en oikeastaan tiennyt, millainen on tavallinen pikkupoika, mutta minusta kaikki Pojassa oli kiinnostavaa ja kaikkein kiinnostavinta kuitenkin oli hänen äitinsä.
Kun Mohyol oli synnyttänyt poikansa hän oli vain kuutta viikkoa myöhemmin noussut satulaan ja ratsastanut kotiniemeämme edes takaisin, ja vaikka häntä pidettiin Sisartentalon parhaana ratsastajana entuudestaan, hän harjoitteli ratsastamista viikkoja ja sitten hän vain lähti. Sekin oli outoa, sillä yleensä äidit eivät poistuneet niemeltä, ennen kuin heidän tyttärensä olivat saaneet naisen vyön. Tosin Mohyolilla ei ollut tytärtä, eikä Poika koskaan saisi naisen vyötä.
Mohyol tuli ja meni, Joskus hän oli Sisartentalossa vain päiviä, joskus jokusen viikon, ja siihen totuttiin. Hän toi tullessaan uuden hevosen, Gonomon, kirjavan orin, joka oli suurempi ja jotenkin rujompi, kuin Talon hevoset.
Sitten Mohyol alkoi kantaa jousta, mikä ilmeisesti herätti pientä jupinaa tädeissäni, mutta se vaikeni, kun hän toisinaan saapui mukanaan kauris tai peura. Ja sitten hän taas lähti, Gonomon ja jousen kanssa.
Olin edellisenä syksynä täyttänyt neljätoista, kun Mohyol tuli, niin kuin aina, poikansa syntymäpäiville kevätpäiväntasauksen aikaan. Nyt hän näytti erilaiselta, Tiesin, että hän oli täyttänyt vasta 27, mutta hän näytti silloin vanhemmalta kuin kukaan siskoistaan. Hän laskeutui ratsunsa selästä jotenkin raskaammin kuin aikaisemmin, otti jousen sen sivulta ja työnsi sen käteeni, “Peippo, kultaseni, kantaisitko tätisi jousta”, ja rintani paisui onnesta ja ylpeydestä, kun raskas ase laskettiin käsiini, täti muisti nimeni.
Ja Mohyol jäi nyt Sisartentaloon pariksi vuosikymmeneksi, puhumatta matkoistaan sanaakaan.