Mummona tunkiolla

Yhteisöllisyys, se on mun juttuni.

Ihmisyydessä on muutama perusasia.
Käsite.
Se on hyvä sana.
Suomessa käsitellään asiaoita.

Ihmisyyden yksi perusta näyttää olevan käsittely.
Ihan oikeasti ja konkreettisesti, koskettaminen, käpälöinti, hipelöinti, käsillä tekeminen.
Se mitä me teemme ja koemme käsillä, vaikuttaa siihen mitä olemme ja mitä käsitämme.
Konkreettisesti.
Mutta se ei ole päivän messun aihe.
Nyt käsittelemme ryhmää, tiimiä, sitä meidän porukkaa.

Ihminen on ihminen suhteessa toisiin ihmisiin.
Yhteisön, heimon, ryhmän ja perheen jäsen.
Meidän asemassamme toisiin.
Sen ulkopuolella ihmisyys loppuu.

Kaiken yhteisöllisyyden takana on se yhteisömalli, joka syntyi isoäidistä, ja hänen kerralla elossa olevista jälkeläisistä ja maksimissaan, silloisella elämänkaarella, syntyvyydellä ja lapsikuolleisuudella, noin 12 yksilöä, ei enempää, silloin kun esi-äitimme olivat jossakin Kongon rannikon matalien simpukkarantojen, suurien savannien antilooppilaumojen ja pohjoisten karvaisten mammutien välillä.

Tämä malli siirtyi, kun yhteiskunta kehittyi ja esi-isämme alkoivat organisoitua metsästykseen, metsästysseuroihin, ja sen tien joksikin mitä nimitämme yhteiskunnaksi.

Siellä sen toiminnallisuus hieman muuttui.

Ihminen on pohjimmiltaan lihansyöjä.

Tutkimusprofessori ja psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma on sanonut, että kasvinsyöjän ei olisi tarvinnut kehittää sellaista aivokapasiteettia ja organisaatiota, mitä ihminen on luonut, eikä sellaisia aivoja ole kasvatettu ruoholla.

Metsästys on ollut meille sekä biologisesti, että kulttuurillisesti välttämätöntä. Ilman sitä, emme olisi ihmisiä. Ja metsästys on hionut meidän toimintatapojamme ja sosiaalista käyttäytymistä, luonut niitä yhteistoiminnan malleja, joitten varassa ihmiskunta elää edelleen.

Ei ole poliittisesti korrektia tätä sanoa, mutta miehet ja naiset ovat erilaisia.

Tähän pieni sivuloikka.

Suomen sana “sankari”, tulee germaanin sanasta joka tarkoittanut laulajaa. Ruotsin “sångare”.

Laulaja on sankari.

Se joka pääsee kertomaan tarinan, laulamaan sen, kyllä tietää, kenet kehuu.

Todellisuudessa suuren osan ihmisen kehitystä sekä miehet että naiset ovat metsästäneet, ja on myös niin, että ihmiskunnan proteiinin saanti on enimmäkseen perustunut pienriistaan. Pelkästään proteiinin saannin vuoksi ei suurriistan metsästys ole ollut tarpeen ainakaan varhaisessa vaiheessa ihmisen kehitystä.

Yksi syy suurriistan metsästykseen on kumin polttaminen.

Vaikka jäniksen tai pyyn kaataminen on ollut energiatehokkaampaa, suurriistan kaataminen on ollut sosiaalisesti arvokasta, siinä on päästy näyttämään että meikäpoika muutoin osaa ja uskaltaa.

Kertoo suurimmat tarinat?

Kuka se on joka laulaa tammen tantereelle?
Kuka haluaa sankariksi?

 

Vastaa