Tätä harvoin tulee ajatelleeksi, että harvoin tulee ajatelleeksi symboleja, vaikka ajattelemme niillä koko ajan. Samoin olen huomannut, että joidenkin ihmisten on hyvin vaikea hahmottaa sitä, että heillä on vaikeuksia hahmottaa sitä mitä hahmottaminen, käsittely ja mielikuvitus oikein perimmiltään ovat.
Minä ajattelen symboleilla, ja niin sinäkin, ainakin osittain. Se, että minä ajattelen paljolti kuvallisilla symboleilla, en siis edes välttämättä konkreettisilla kuvilla, vaan abstrakteilla symboleilla ja se, että joudun sitten kääntämään ajatteluni puheeksi aiheuttaa tietyn pullonkaulan, koska sillä kuviolla, miten olen ajatellut, ei välttämättä ole lyhyttä kielellistä vastinetta. Ja näkökulman vaihtaminen, no, pyöräytetään kuvaa. 
Kieli on symbolinen järjestelmä. K, i, e, l ja i ovat äänteiden symboleja, ja ne muodostavat yhdessä sanan, joka symbolisoi joko suussamme olevaa elintä, tai symbolista järjestelmää, jonka avulla viestitämme.
Kieli välittää meille symbolin, jonka hahmotamme merkitsevän tiettyä asiaa.
Siis hahmotamme, ikään kuin kuvittelemme sille merkityksen.
Kuvitteleminen, on kuvan luomista mielessä. Mielikuvien hahmottamista, näkemistä. Kuvittelemme symboleille merkityksen aikaisemmin hahmottamamme todellisuuden perusteella, ja käsittelemme tätä symbolien meille välittämää viestiä ajattelullamme.
Tässä meidän symbolijärjestelmässä, missä me suomalaiset elämme, ajattelu on selkeästi esillä ja kouriin tuntuvaa, tai ainakin se on siinä määrin sitä, että se lähtökohtaisesti olettaa toisen, viestin saajan, käsittelevän informaatiota käsin, ja näkevän sen edessään. 
Mutta juuri näin se saattaa olla. Eräiden todisteiden mukaan kieli on alunperin ollut juuri visuaalista viestintää, ja ääni on täydentänyt sitä visuaalisesti tapahtuvaa viestintää; ensimmäiset sanat ovat muodustuneet käsimerkistä ja äänähdyksestä, ikään kuin viittomakieli pohjimmiltaan olisi meidän alkuperäinen kielemme.
Tästä ajattelin kirjoittaa laajemmin tällä viikolla.