Lihin. Neiti Manner etsii töitä

Julkaistu tekijä admin

Olin valmistunut pari vuotta aikaisemmin, ja liittynyt alan töitä tekevään osuuskuntaan, mutta töitä ei ollut ihan siihen tahtiin, kuin olin toivonut. Sitten sain puhelun, joka tuntui silloin minusta jotenkin hämmentävältä, mutta lahjahevonen ja miten se pappa aina sanoikaan.
Soittaja oli Rosa Dahl ja hän kertoi toimeksiantajansa etsivän fysioterapeutti-hierojaa ja kuulleensa joltakin ystävältään, että minä saattaisin olla juuri sopiva henkilö tehtävään. Jotenkin tunsin itseni epävarmaksi, kun oli asiakas, jota pitäisi hoitaa kotonaan, eikä minulla ollut ollut sellaista ennen, mutta lähdin kuitenkin käymään.

Lue lisää ”Lihin. Neiti Manner etsii töitä” →

Lihin: Neiti Orellin lakanat

Julkaistu tekijä admin

Minä luulen, että joskus mainoksessa kuulemani fraasi “meillä jokaisella on omat aamurutiinimme” on paskapuhetta.
Suurimmalla osalla ihmisiä aamurutiinit ovat luultavasti aivan samanlaisia, kuselle, aamiaiselle, meikit naamaan, paskalle, vaatteet päälle ja maailmalle. Tietysti ihmisillä on variaatioita, mutta tuossa se suunnilleen on.  Minulla on ihan erityinen aamurutiini, jota varmasti hyvin harvalla ihmisellä on.
Ennen aamiaista kerään lakanat vuoteesta ja pakkaan ne tiukasti kahteen päällekkäiseen muovipussiin ja sitten pahvikuoreen ja lähetän tekstarin kuoressa olevaan numeroon.
Yleensä ennen kuin ehdin saada kenkiä jalkaan, oven takana on lähetti, joka ottaa lakanat ja tyynyliinat ja kiidättää ne jonnekin, en tarkalleen tiedä mihin, mutta johonkin firmaan nimeltä “Nihil Sacrum.” Lue lisää ”Lihin: Neiti Orellin lakanat” →

Lihin. Rouva Hodžić.

Julkaistu tekijä admin

Ei ole helppoa saada töitä, kun on vanha. No, en minä ole vielä vanha, mutta ei mene kauan siihen, kun minä olen vanha. Se on totta, jokaisesta joka elää, tulee vanha. Paitsi jos kuolee. Kuolleet ovat muistoja, ja ne eivät vanhene, ne vain unohtuvat.
Mutta minulla on työ.
 Kun tulimme maahan, minä en vielä ollut 30-vuotta, kaksi lapsista oli vielä pieniä, yksi oli vatsassa ja nuorimmista emme tienneet mitään. Aika kuluu ja nyt minä olen isoäiti ja minun nuorinkin, joka syntyi täällä, hän jo opiskelee, hänestä tulee sellainen, kun on töissä lääkärissä ja tutkii veret ja pissat. Mikä se sana on? Laborantti? 

Täällä kaikki tekee töitä ja minä halusin myös tehdä töitä, mutta täällä ei ollut töitä kanalan hoitajalle. Amir sai töitä ja hän ajaa bussia. Sitten hän ajaa bussia ja taksia, ja sanoo minulle, että minäkin voisin ajaa bussia. Minä mietin sitä. 

Ensin oli lapset kyllä. Minä hoidin niitä ja sitten olin jo täyttänyt kolmekymmentä, ja sitten olin täyttänyt kolmekymmentäviisi. Aika tuntui menevän niin nopeasti. Jasminkakin oli seitsemän ja koulussa.
Sitten me olimme olleet täällä jo kauan ja Merjemkin menee kouluun,  ja minä menin kurssille, ja minusta tuli siivooja. Joku ajattelee ettei siivoojan työ ole hyvä työpaikka.
Siivoojan palkka ei ole kovin hyvä. Mutta se työ, sen on niin hyvä kuin sen tekee.
Minä siivosin taloja, rappukäytäviä, saunoja ja kellareita. Joskus siivosin jonkun kodissa. Minä yritin tehdä minun työni hyvin.
Sitten minulle soitti nainen, joka sanoi, että hän oli kuullut että minä siivosin hyvin ja kysyi, paljonko minä halusin palkkaa, jos siivoaisin muutama kodin ja jotkin toimistot.
Minä sanoin, että minun pitää miettiä asiaa ja kysyä mieheltäni. Lue lisää ”Lihin. Rouva Hodžić.” →

Järkyttävää tekstiä

Julkaistu tekijä admin

“Joka taistelee hirviöitä vastaan, katsokoon, ettei hän itse muutu siinä hirviöksi. Ja kun katsot kauan pimeyteen, katselee myös pimeys sinuun.”
Oikeastaan tässä kohtaa voi myös huomauttaa, että Friedrich Nietzsche oli tolvana, poikkeuksellisen lahjakas tolvanaksi, mutta siltikin, tolvana.

 

Minä kirjoitan.

 

Paljolti sitä varten, etten vain voi olla kirjoittamatta.

Olen tarinankertoja, ja minun on kerrottava tarina.

Näkemykseni mukaan, kaunokirjallisuus on ihmisyyden käsikirja.

Siinä, missä äitini ainut kirjasarja, ”Autotekniikan käsikirja” kertoi autotekniikasta, kaunokirjallisuus, kaikkineen, kertoo ihmisyydestä. 

Silti, en pyri tietoisesti kirjoittamaan mitään moraalista, eettistä tai muutakaan sanomaa, vaan kerron vain tarinoita ihmisistä, tai niistä joita pidämme ihmisinä, tai kenties olivat joskus ihmisiksi tai joiden edes pitäisi olla ihmisiksi, vaikka se onkin vaikeaa…. Mutta minä kirjoitan. 

Lukija tulkitsee sen miten haluaa, oman persoonallisuutensa ja kokemustensa pohjalta.

 

Omista teksteistä yksi suosikkini kertoo aivan tavallisesta miehestä, joka pilkkoo elävältä toisen miehen, pala palalta, loppuun asti.

 

Teksteistäni se, josta on pidetty eniten, käsittelee lapsen pahoinpitelyä. Päähenkilö murretaan niin fyysisesti, kuin henkisestikin.

Kolmas, mielestäni tärkeä tekstini, käsittelee sotaa paennutta tyttöä, josta tulee huora.

Ja yksi parhaistani käsittelee pedofiilin perhesuhteita, vaikka se ei siitä heti näy. Tai oikeastaan olen kirjoittanut siitä kaksikin tarinaa. Sama tarina kahdesti.

 

Miksi minä kirjoitan näitä? Lue lisää ”Järkyttävää tekstiä” →

Myydäänpä taas tavaroita…

Julkaistu tekijä admin

Nyt kävi niin, että  iPad, otti ja levisi. Totaalisesti.
Ja tarttis uuden.
Sen vuoksi olisi kiva päästä eroon tästä tavarasta mahdollisimman pian.

Upea retro neukkulainen pöytävalaisin

…” tunnustakaa Sergei Vasiljevits, niin voimme harkita, että emme tunge pöytälamppua sirmakkaanne!”

Valaisin neukkulasta

Tosin tämähän ei pärise eikä mahdu hanuriin, mutta se ei ole tarkoituskaan, vaan tämä on pöytälamppu, ja minusta ihan helkkarin hieno. Ja valmistettu suuressa sosialistisessa. Pitäisin itse, jos ei olisi tätä gynekologistista ongelmaa, joten nyt on se on kaupan. Joten siitä vain, linkistä

Lue lisää ”Myydäänpä taas tavaroita…” →

Mohyol – Neryn tarina

Julkaistu tekijä admin

Voiko noidan naida? Olen usein tätä miettinyt lankojeni kanssa ja olemme näin sen ajatelleet, että vaikkei ole ollut mitään seremoniaa, me kaikki kuusi olimme Suuren Äidin vävyjä, ja vaikka elämässämme oli muita naisia, aina meidän piti palata Sumujenniemelle. 

Se tunne, että oli aika palata niemelle, tuli aina uudelleen ja silloin oli lähdettävä.

Minä tulin ensimmäisen kerran Niemelle kun olin hädin tuskin 17 vuotias. Isoisäni Daseyluha dan Mofpehy katsoi, että minun oli aika tutustua kauppahuoneemme kumppaneihin ja lähetti minut vuoden kestävälle matkalle.

Paluumatkan viimeiset kuusi viikkoa tein kapteeni Pohrun Fëhÿr-purrella ja ensimmäisen viikon jälkeen hän kertoi, että meidän pitäisi pysähtyä matkalla ja tavata ystäviä. En tiedä, mitä olisin sanonut, jos olisin tiennyt, millaisia ystäviä kohtaisimme. 

Tulimme sinne kevätpäiväntasauksena ja vasta kun olimme tulossa rantaan, kapteeni Pohru kertoi, että olimme tulleet Sumujen niemelle, Sisartentaloon.

Kukapa ei olisi kuullut talosta, josta tulivat kaikki noidat ja parantajanaiset koko sisemmän meren alueella. Vastassa laiturilla oli pitkähkö nainen, jonka Pohru esitteli nopeasti, “Sisar Norqo,“ nyökäten naiselle ja minuun viitaten ”Nery Mofpehyn korkeasta huoneesta”.  Nainen tervehti, kuten sittemmin opin, sisarten tapaan, osoittaen kolmella sormella alas eteensä, “Mennään talolle, tänään on hieman kiireitä!”
Olin kuvitellut mielessäni jonkinlaisen loisteliaamman version Taraniksen kiltatalosta tai Timardin temppelistä, mutta todellisuus yllätti.

Talo ei vain ollut talo, vaan tummia rakennuksia kivikehässä, joista lähemmäs tullessa iso osa paljastui varastoiksi ja karjasuojiksi. Varsinaisia asuinrakennuksia oli vain kymmenkunta. Niistä suurin oli pienempi kuin isoisäni kartano, yksinkertainen, nelikerroksinen, nurkassa pari kerrosta korkeampi torni, jonka päällä oli sisarten tunnus, Lintusilmä.

Pihalla Norqo kertoi että sisarensa Mohyol synnytti. 

Minä hämmennyin ja kysyin kapteenilta, eikö meidän olisi syytä lykätä vierailua, mutta hän vastasi, ”Niin, yleensä aina, kun tulen tänne, joku on synnyttämässä, synnyttänyt tai synnyttämäisillään. Se tuntuu olevan täällä tapana.”
 Menimme sisään taloista suurempaan, missä näin ensimmäisen kerran Kaseydyn. Lue lisää ”Mohyol – Neryn tarina” →

Mohyol – Peipon tarina

Julkaistu tekijä admin

Lapsena en juuri kiinnittänyt huomiota Mohyol-tätiin, mutta mutta seuraavana vuonna, kun olin saanut naisen vyöni, minä ymmärsin, miten hän oli erilainen, kuin kukaan muu Siskoksista.
Oikeastaan Mohyol oli kauniiksi naiseksi melko tavallisen näköinen. Hän ei ollut samalla tavalla arvokkaan oloinen kuin Podaser-täti, eikä niin eteerinen, kuin äitini, mutta hänellä oli Podaser-tädin tavoin isoisän vihreät silmät ja samoin kuin äidilläni, hänellä oli Suuren Äidin punaiset hiukset. Hän oli tädeistäni pisin, vaikka äitini ruumiinrakenne saikin hänet vaikuttamaan pidemmältä. Kun näki hänet ja Mohyolin rinnatusten, huomasi, että Mohyol oli varmasti kolme sormen leveyttä pidempi äitiäni. Mohyolin kauneus oli jotenkin arkipäiväisempää, tyystin tavallista, ja juuri siksi erikoista,  vaikka en sitä silloin tajunnut.



Lue lisää ”Mohyol – Peipon tarina” →