Opintiellä – Tyylillä

Olin viidentoista, kun  Heinrich-setä kuoli ja pian sen jälkeen Helena-täti huomasi sen.  Minä oli olin aivan saman kokoinen kuin Heinrich-setä ennen sairastumista, pituus 179 senttiä, rinnanympärys 129 ja vyötärö 117 senttiä.  Minä sain varakkaan miehen  vaatekaapin, enkä pistänyt sitä pahakseni. 

En koskaan sen jälkeen lähtenyt kouluun muutoin kuin liivipuvussa ja iltamenoihin pukeuduin sitten paremmin.
Se oli Vappu, toista vuotta sen jälkeen kun Heinrich oli kuollut, kun olimme käyneet kaverien kanssa jossakin, missä nyt pojat kuudennentoista vuotensa Vappuna kävivät ja matkalla minun asunnolleni. 
Minä menin edellä bussiin, annoin kuohuviinipulloni kuljettajalle pideltäväksi, siksi aikaa kun kaivoin povitastustani matkalipun  ja menin sitten kohden bussin perää, kun seurueeni yritti sisään kaljakassiensa kanssa, mutta nyt kuljettaja teki tenän.
-”Tänne ei tulla kaljojen kanssa!” ja pyörsi Hannun ovelta. Lue lisää ”Opintiellä – Tyylillä”

Eternaali 1. Syyskuuta 2345

Olisi pitänyt arvata, että jotakin oli tekeillä, koska droneja oli tavallista enemmän liikkeellä ja minun jos kenen sen olisi pitänyt ymmärtää, vai oliko niitä todella, etten vain jälkeen päin selittelen, mutta nyt ajatellen kuitenkin, droneja oli enemmän kuin tavallisesti. 

Joku toinen, en minä, olisi saattanut pitää sitäkin enteenä, että ajattelin silloin isoisääni, kun ovelle lyötiin. Tämä oli konttikaupungin yksi suurimpia vikoja. Kun ovelle hakattiin, koko asunto kaikui, eikä se riittänyt, koko blokki tiesi sen pahimmillaan, mutta tämä oli vain yksi kolaus, metallinen ja vaativa. 

Kun menin ovelle, en ensin ymmärtänyt näkemääni. Yleensä sotakoirat olivat tumman sinisiä ja mattapintaisia, mutta nämä olivat kullanhohtoisia, silkin kiiltoisia ja jonkin verran suurempia kuin poliisin tai armeijan. 

Ohitseni lensi asuntooni kaksi dronea samalla hetkellä, kun huomasin kauempana seisovan miehen, jonka ympärillä oli koko parvi pieniä puolustusdroneja. Mitään vastaava en ollut koskaan nähnyt. 

Mies vaikutti olevan ehkä hieman minua vanhempi, vuoden tai pari, hyvin tavallisen näköinen, hyvin pukeutunut, mutta ei silmiinpistävällä tavalla.  Lue lisää ”Eternaali 1. Syyskuuta 2345”

Muistokonsertti: Sormiharjoitus Bragalonessa

Alla olevan harjoituksen olen kirjoittanut niin, että pyysin Facebookissa pieniä paloja, mitä kirjoituksessa pitää olla.  
Tehnen tähän vielä jatkoja myöhemmin. 

Gino näki kaukaa, että nainen oli ulkomaalainen ja valinnut hänen taksinsa, ja hän kyllä tiesi, mitä mahdollisuuksia tämä hänelle antoi.
Hän ei ollut huomaavinaan kun nainen lähestyi matkatavarakärryä työntäen, ennen kuin nainen oli vain muutaman metrin päässä hänen autostaan.
“Päivää, kaunis rouva,” Gino tervehti ja hänen yllätyksekseen, nainen vastasi toki murteellisesti, mutta silti sujuvasti, liki soivasti, italiaksi.
“Hyvää päivää. Voitte viedä minut Albergo Montebrazziniin?”

“Toki, rouva, “Gino vastasi ja nousi auttamaan matkalaukkujen kanssa. “Oletteko ensimmäistä kertaa Bragalonessa?”
“Kyllä, ensimmäinen kerta täällä. Luulin että saisin suoran lennon, mutta se ei onnistunut.”
“Lentokenttä on nyt varattu amerikkalaisille. Jokin harjoitus tai jotakin sellaista,” Gino kommentoi suurta laukkua takakonttiin nostaen.
“Niin. Kuulin siitä junassa.” Nainen vastasi, äänessään hieman kyllästymistä,
“Oletteko kauan?” Ginon kysymystä säesti pieni ähkäisy, sillä toinen suuri laukku oli selvästi edellistä raskaampi.
“Vain viikonlopun yli. Maanantaina lähden Milanoon ja sieltä sitten eteen päin..”
“Tulitte ilmeisesti konserttiin?” Gino kysyi, katsellen kolmatta suurta laukkua huolissaan.

Lue lisää ”Muistokonsertti: Sormiharjoitus Bragalonessa”

Kujalla: 31.1. 1956

Illalla, kun Capratorrente oli syönyt päivällisensä, hänet valtasi levottomuus ja hän haistoi ilmassa pelon, hirvittävän veren ja kauhun löyhkän, Se täytti hänen mielensä voimakkaampana kuin mikään vastaava oli iskenyt vuosiin. Löyhkä ja levottomuus palautti hänelle mieleen sota-ajan, tapahtumat, joiden hän olisi toivonut jo liudentuneen aikaan, kuin toisten kertomana, mutta jotka tämä haju palautti mieleen kirkkaan ja kuvottavana.
Capratorrenten oli pakko päästä ulos, ja kun hän kertoi vaimolle, pistäytyvänsä ulkona, tämän katse ja nyökkäys kertoivat Otolle, että Anna tiesi mistä on kysymys.
Capratorrente käveli ensin portaat alas, ja sitten kävi katsomassa pienelle sisäpihalle, mutta ei huomannut mitään, joka olisi aiheuttanut tämän löyhkän ja pelon, siellä haisi vain jätteet, ne tavanomaiset vanhan talon hajut, ja pihan perällä asuvan rouva Frescin hitaasti etenevä kuolema.
Kadulle tulo ei muuttanut mitenkään Capratorrenten aistimusta ja hänestä tuntui, että kun hän käveli alas kotikatuaan, keskustaa kohden, löyhkä olisi hieman pienentynyt.

Kujalla

Lue lisää ”Kujalla: 31.1. 1956”

Koska maailma, ja Facebook, on outopaikka

Leikolan Markus meni ja julkaisi tuommoisen Facebookissa.
Ja koska maailma on mitä se on…

 

Joku veti siitä herneet nenää ja se sensuroitiin Facebookin puolelta, eli poistettiin.

Olisi hyvin mielenkiintoista tietää mitä ajatteli se, joka siitä valitti, ja mitä ne ajattelivat Facebookin ylläpidossa kun poistivat sen, mikä siinä mahtoi vituttaa?

Longner lähteessä

Raahasimme Longnerin elotonta ruumista läpi sokkelon, niin nopeasti kuin kykenimme. Vaikka matka ei linnuntietä ollut kuin satakunta metriä, me emme voineet oikaista kanaalien poikki, vaan meidän piti tehdä jokainen mutka ja jokaisen lähteen vartijan tuli jäädä matkalla omalle vartiopaikalleen, ennen kuin tippaakaan verta joutuisi veteen.

Longner

Naiset jättivät Longnerin ruumiin ylimmälle portaalle lähteen äärelle ja kun katsoin heihin hätääntyneenä, Eva sanoi, “Meidän pitää olla omilla paikoillamme, kun hän koskettaa vettä, muutoin Drachen voi tulla lävitse! Sinun pitää saada hänet veteen yksin.”
Kun naiset juoksivat omille paikoilleen ja sulkivat silmänsä, minä katsoin pitkän vanhan miehen ruumista hätääntyneenä. 

Veri ei enää vuotanut haavoista, rikki ammuttu jalka vääntyi kummaan asentoon ja tiesin, ettei mikään voisi enää mennä huonompaan suuntaan. 

Työnsin vanhan miehen ruumiin alas portaita, hyppäsin perässä ja vedin veden kannattaman ruumiin keskelle allasta, ennen kuin painoin sen pinnan alle.

Lue lisää ”Longner lähteessä”

Valoa ikkunassa, Bragalonessa helmikuussa 1956

Hän oli löytänyt kyyhkysen, joka ei vielä ollut aivan kuollut, mutta likimain, ja nopealla hyökkäyksellä saanut sen hengiltä. Ensin hän söi näkemättömät silmät, ne olivat helpot, ja sen jälkeen repi rinnan auki, päästäkseen kiinni vielä lämpimiin sisäelimiin.
Olisi väärin sanoa, että hän kuuli sen, mutta on hyvin vaikea muutoinkaan ilmaista sitä tietoisuutta, että joku oli sanonut hänen nimensä. Hän kallisti päätään ja katsoi kuollutta pulua epäluuloisena.
“Boele, missä sinä olet,“ oli selkeä lause, mutta silti häntä epäilytti, oliko hän tämä Boele, ja kuitenkin hän tiesi, että häntä puhuteltiin.
“Olen syömässä tätä kyyhkystä,” oli hänen vastauksensa, mutta kuten oli väärin sanoa, että häntä puhuteltiin, oli väärin sanoa, että hän sanoi niin, se vain oli vastaus ja hän täsmensi, “haluan syödä sen, ennen kuin se jäähtyy ja kovettuu.”
“Tule tänne!” Hän tiesi että häntä kutsuttiin, mutta silti ruoka olisi tärkeintä.
“Minun on syötävä,” hän vastasi, vaikka jokin hänessä pisti vastaan. Ruoka tuntui tärkeältä, mutta niin tuntui kutsuun vastaaminenkin.
“Missä sinä olet?” Häneltä kysyttiin, ja kysymys tuntui raskaalta, turhan vaativalta ja eikä hän pitänyt sen sävystä, vaikka se ei ollut ääni, vaan kysymys hänessä itsessään. 
Lue lisää ”Valoa ikkunassa, Bragalonessa helmikuussa 1956”

Tähtipölytystä

”Haluatte uuden aluksen?”

”No tiedä siitä uudesta, jos nyt mutta jos joku, johon saa lastikontit ja matkustajia…”

”No meillä olisi täällä yksi lastialus, johon on jälkeen päin laajennettu matkustamoa, ja sopii hyvin monikäyttöalukseksi järjestelmän sisällä. Vilkaiskaapa tätä visiota.” 

”Niin, L-sarjan ohjausmoduli. Se on paras näistä vanhoista. Kiinteä rahtitila muutettu matkustajatiloiksi. Saako hyttien ovet lukkoon ulkoa?” 

”Se nyt on vain järjestelykysymys, järjestelykysymys, kuten kaikki täällä!” 

”Rahtitila on vapaatäyttöinen? Siihen sopii kaikki liiton standarttikontit? 

”3*3, mutta vain 18 konttia pitkä, koska laajennetun matkustamon vuoksi osa pituudesta on käytetty lisäenergialle..” 

”Tämähän on vanhaa Dvorak-runkosarjaa, mutta ristituennalla…”

”Ymmärrän, mitä ajatelette. Lisämoottoreita voitaisiin asentaa viimeisten konttien tilalle, mutta, sellaisen yhdistelmä on tässä järjestelmässä kielletty.”

”Niin. Kilpailuhenkeä ei enää arvosteta.”

”Joskus kuitenkin niitä konttiparimoottoreita löytyykiertoradoilta, romun seasta.” 

”Näin olen kuullut, että neuvokkaat henkilöt ovat onnistuneet löytämään niitä.” 

”Näin minäkin olen kuullut.” 

”Jos vanhaan Dvorak-runkosarjaan asentaa yhdeksän harkkokonttia, niin mitä se kustantaisi?” 

”Teräspakatut lyijyharkkokontit? Järkevä valinta!”

”Saako tästä järjestelmästä paineistettuja Titan Super-G harkkoja?”

”Titan… Ne on legendaa, ei niitä ole olemassa. Ja…ja jos olisi sotilastavaraa, äärimmäisen vaarallisia!”

”Ajattelin että niitä löytyisi täältä, jos niitä…”

”Ne on enemmän legendaa kuin todellisuutta. Jos niitä on ollut, niin ne katosivat Liittosotien aikana, Theran 7…No niin, kaikki tietää tämä tarinan-”

”Mutta tarinan mukaan eversti Longner tuli Theranin jälkeen suoraan tänne!”

”Minkä tarinan? Minä en ole kuullut tuollaista tarinaa. ”

”Ai! Minä kuulin että eversti Longner tuli tänne L-Dvorak 3*3 aluksella, ja siirtyi vasta täältä Foibokseen ja Ytimeen

”En ole koskaan kuullut että Longner olisi ollut täällä, Mutta piru tietää, siitä on liki 150 yleisvuotta.” 

”Tuo takaosa näyttää uusitulta?”

”No se on aika yleistä Dvorak-rungoissa. Vanhimmat saattavat olla jo 400 vuotta vanhoja, ja varsinkin vanhat konttimoottorit aiheuttivat ongelmia rungon kanssa. Sitä vartenhan niitä ei saa enää myydä.”

”Ramsayn epätodennäköisyysmoottori keksittiin kun Longnerin konttimoottoreiden kannattimet murtuivat. Tunnetko Ramsay-moottorin idean?”

”Tähtialuksen ytimessä on moottori, jossa on ikään kuin kolmenkymmenenkahden akselin ympäri pyörivä pieni tulipallo. Kaikki mikä törmää sen pintaan, tuhoutuu, mutta kuitenkin sen lävistää yksi akseli, jonka suuntaisesti alus hyppää sillä hetkellä kun moottori sammutetaan.” 

”No, ei aivan noin, mutta riittävän lähellä. Longnerin perä sai osuman, kun hän pakeni Theranin oligarkeilta, ja hän oli virittänyt Dvorakiin neljä paria konttimoottoreita,” 

”Onko se mahdollista? Luulin että kaksi on suurin määrä, mitä voi laittaa?” 

”No se onkin se juttu, Perä ei kestä kuin kaksi, mutta Longner viritti siihen neljä. Kuinka todennäköistä on, että neljästä parista murtaa vuorotellen etu- ja takakannattimet ja mitä silloin tapahtuu?”

”Runko lähtee kieppumaan villisti…” 

”Juuri niin. Ja jos perässä on kahdeksan konttimoottoria, joista joka toinen on 60 asteen kulmassa, ja joka toinen 120 asteen kulmassa, niin mitä tapahtuu?” 

”Täysi kaaos, kunnes runko murtuu tai polttoaine syöttä loppuu!” 

”Juuri näin. Jos kuitenkin päämoottori toimii, tulos on kuin pieni 8 akselin ympäri pyörivä tähti, jonka sisälle jäävä informaatio sirottuu avaruuteen!”

”Seitsemäntoista ulotteisen avuruuden poikki!”

”No oikeastaan tässä tapauksessa seitsemän ulotteisen, mutta juuri näin kävi Longnerille! Sekunnin sadasmiljardisosan ajan hänen aluksensa oli olemassa kaikkialla kuudenkymmenenvalovuoden etäisyydellä, äärimmäisen epätodennäköisessä tilassa, mutta jossa samalla kaikki oli mahdollista. Ja sitten se materialisoitui tähän järjestelmään! ”

”Tiedätte paljon sotilasteknologiasta, rouva…?” 

”Longsay, tohtori Siobhan Origonova Longsay.”

 

Bragalonen leskirouva, helmikuussa 1956

Ensimmäistä kertaa vuosiin rouva Barberis oli uneton, ja unettomana hän ihmetteli myös sitä, eikö hänen pitäisi kärsiä unettomuudesta useammin? Eikö kaiken taakan pitäisi pitää hänet hereillä useammin, hän mietti hiertäessään kuluneita lakanoita vanhaan patjaan.

Aamu kiskoi rouva Barberiksen päivään hiljaisuudellaan. Lumi, mihin hän ei ollut tottunut, eikä koskaan tottuisi, ja talven harmaus kietoi Bragalonen kummalliseen kääreeseen, joka söi hänen kaupungistaan värin ja äänen.  Lue lisää ”Bragalonen leskirouva, helmikuussa 1956”