Camelot, ja mennyt Duuni

Jatkoa viikon takaiseen tekstiin Camelot ja mennyt maailma
Tein kaksi kertaa esimiehilleni raportin siitä, miten sitä pitäisi kehittää.
Minä luulen että ensimmäistä ei lukenut edes silloinen esimieheni ja kun keskustelin viimeisen kerran esimieheni pomon, kanssa hän ei ollut nähnyt tätä jälkimmäistä.
Tiedonkulku oli eräs keskeisiä ongelmia koko Duuni.netin aikana.

Ainut, pitkään aikaan, joka kertoi minulle niistä tavoitteista, joita he katsoivat palvelulla olevan, kunnolla ja selkeästi, oli Eija Seppänen.
Minusta tuntui, että Duuni.netin mahdollisuuksia ymmärsi myös Katri Kakko, mutta siinä vaiheessa kenties hänen esimiehillään ei enää ollut ymmärrystä palvelua kohtaan. Lue lisää ”Camelot, ja mennyt Duuni”

Vain yksi tarkoitus

Ihan ensin, on kukkua, että vaatteiden ensisijainen tarkoitus olisi lämmittää.

Seat at Sea perustuu veteen ja Helsingin karttaan.

Silloin kun ihminen on alkanut käyttää vaatteita, lajimme eli vielä alueilla, jossa lämmittäminen ei oikein ollut tarkoitus.
Vaatteen perimmäinen tarkoitus on ollut koristaa, saada kantaja näyttämään hyvältä, ja ilmaista asemaa.

Pönötys on ihan ensimmäinen tarkoitus

 

 

 

 

 

 

Lue lisää ”Vain yksi tarkoitus”

Camelot ja mennyt maailma

  • Löysin vanhan kirjoitukseni yrittäjyyteni ajoilta. Jaan sen muutamaan osaan, jonka jaan viikon välein.

  • Itse asiassa, vaikka toisin luulisi, se välivuosi, sapatti, jonka pidin, ei ollut minulle hyväksi.
    Tai sanotaan näin, että se oli minulle ihmisenä hyväksi, mutta hyppääminen yrittäjäksi siitä ei ollut kovin viisasta, sillä vauhdissa mukaan hyppääminen alalla, jossa pelkästään paikallaan pysyminen edellyttää juoksemista kieli kiltin reunassa, ei ole mikään helppo temppu. Lue lisää ”Camelot ja mennyt maailma”

    Kankaita 1

    Aikoinaan, yrittäjänä, yksi tavoite oli saada aikaan omat kangasvalikoimat vaatteisiin, sisustamiseen ja asusteisiin.
    Suunnittelin sitten kaikkineen liki 700 kangasta.
    Tässä muutama niistä.

    Post mortem - kuoleman jälkeen, nimi leikkii postilla ja aiheena postimerkin kaltaiset kuviot, joissa kalloja. Kuvan koko todellisuudessa noin 100 kertaa 140 senttiä

     

    Tampereessa kuvan perusta on vanhan teollisuustilan lattia, jossa lattiassa metallihippuja, päälle lisätty Tampereen kartta ohuena viivana. Kuvan koko luonnossa noin 100 kertaa 140 senttiä

    Tweedinen on kunnianosoitus brittiläiselle kankaalle, murrettuna ja väänneltynä, mutta silti tunnistettavana. Kuvan alkuperäinen ala, 20 kertaa 20 senttiä.

    Hakama ja muuta kulttuurista appropriaatiota

    Suunnittelin tuossa joutettessani, vähän kuin harjoituksen vuoksi yhden vaatekerran rohkealle miehelle, jossa lähtökohtana oli hakama.

    Housut on denimiä, samoin niitten vyöt ja nauhat.

    Paidassa vaikutteita Andalusian arabeilta, oma itse suunniteltu angas, jossa kuvion perusaihe on Granadasta, Alhambran palatsista, sekä rubiinit ja smaragdit. Paidassa on hyvin matala kaulus, ja niskahalkio, jossa vain yksi nappi.
    Housujen takaosa on tuettu kovikekankaalla, ja sen sisällä on tasku.
    Tukeva denim ja suuret laskokset luovat vahvan profiilin ja kannattelvat muotoa.

    Liivien kangas on peräisin Bysantista, Kaarle Suuren kruunajaisviitassa käytetyn brokadidamastin jäljitelmä, tehty Kiinassa. 

    Liivien malli perinteinen miehen kaksirivisen juhlapukuliivin versio. Voimakkaat värit , kapeat olkainosat ja hakaman sivulle tuleva takakorotus auttavat luomaan vaikutelmaa alaspäin kapenevasta vartalosta ja korostavat näin hartioita. Klassinen malli, perinteinen kaksirivinen napitus kuitenkin sitoo sen myös osaksi läntistä kulttuuriperintöa, ja liivit käyvät myös vaikkapa tumman puvun tai shaketin kanssa, ns. oxford style, häävieraan pukuun.

    Seuraavaan kerrokseen on sitten tuotu taas yksi kulttuurikerros, nyt Aasian sisäosista, läntisen Kiinan, turkeemien tai Pakistanin suunnalta, mutta sitten kuitenkin ripaus läntistä perinnettä.
    Takin perustata on läntinen, hihojen malli ja istutus,  ja vanhasta eurooppalainen on myös pitkät kauluskäänteet, joita näkee vaikkapa vanhoissa hovipuvuissa.
    Kuitenkin sitten Aasian ratsastajakansojen syvät halkiot, jotka parantavat liikkuvuutta jota tarvitaan vaikkapa ratsaille noustessa, on tuotu yhdeksi kerrokseksi. Kuitenkin miehustan käänteet on toteutettu niin, että se voidaan napittaa kiinni, perinteisen manttelin tavoin.  Taskut on laitettu sisäpuolelle niin, että käsi pääsee niihin sivuhalkion kautta.
    Sitten viimeisenä kerroksena huopatakki, vaikutteet edelleen Aasian ratsastavilta kansoilta.
    Yksinkertainen takki, kaksinkertaisin saumoin, ei vuoria tai kaulusta, vaan mahdollisimman yksinkertainen rakenne. Pituus yli lantion, mutta ei paljoa enempää, sillä muut kerrokset luovat jo volyymiä kokonaisuuteen niin paljon, ettei sitä tarvitse lisätä.

    Ihan täysin tyytyväinen en tuohon ole, mutta on se nyt aika hyvä tunnissa tehdyksi.

    Media presidentin kätösissä

    Minä en nyt ole laisinkaan vakuuttunut, että kaikki tästä ilahtuvat, mutta tunnen myötätuntoa Donald Trumpia kohtaan.

    by Gage SkidmoreKun seuraa sitä, mitä hän sosiaalisessa mediassa kirjoittaa, on selvää, ettei hän ole tehtäviensä tasalla.

    Ja se on tragedia.
    Se on ensinnäkin tragedia koko maailman kannalta.
    On hirvittävää, että maailman mahtavimman valtion päämiehenä on mies, jonka tiedot todellisuudesta ovat niin heppoiset, jonka itsetunto ja introspektiivisyys ovat niin alkaiset, ja jonka kärsivällisyys saa kiimaisen neuroottisen gerbiilin vaikuttamaan itse pitkämielisyydeltä.

    Se on hirvittävä onnettomuus meille kaikille.

    Mutta sitten hän itse.
    Kun asetun hänen asemaansa.

    Ajatelkaa sitä, että hän on oikeasti pikkupoika.
    Pikkupoika, joka kantaa vuosia kaunaa siitä, että joku on sanonut hänen käsiään pieneksi.
    Ajatelkaa ihmistä, jonka henkiset henkselit ovat niin hennot, että toimittajan lausuma, sivulause, jolla ei ole mitään merkitystä itse jutun kannalta, saa tämän palaamaan tähän aina uudelleen ja uudelleen.

    Ja ajatelkaa että hän joutuu kantamaan harteillaan koko sitä taakkaa, joka seuraa jokaista Yhdysvaltain presidenttiä, niin hyviä kuin huonoja.

    Pikkupoika, pienissä käsissään hirvittävä taakka.
    Suurin osa maailmasta tietoisena siitä, ettei sitä taakkaa pitäisi uskoa hänelle, eikä kovin monelle muullekaan.
    Ajatelkaa miten valtavan paljon hänen on pidettävä defenssejä käynnissä.

    Ettekö te tunne myötätuntoa, edes vastentahtoista ja iljettävää sääliä tuota poikaa kohtaan?

    Ompeluopas 2010

    2009-2010 kirjoitin käsikirjoituksen naisten vaatteiden naisten vaatteiden kaavoituksesta, ja kehittelin tapaa, miten kaavapiirrustuksen voisi opettaa maallikolle täysin verkon ja tekstin keinoin.
    Osana tuota kirjoitin siitäkin, mitä pitää ottaa huomioon kun suunnittelee itselleen vaatteita.
    Ohessa ote luvusta ”Tarkastele itseäsi”

    Hanki kunnon peili.
    Peilin pitää olla niin iso, että näet siitä itsesi kokonaan. Sinulla pitää olla myös vaikkapa käsipeili, että voit katsoa itseäsi kahden peilin kautta myös takaa päin, kokonaan, päästä varpaisiin. Voit myös tehdä tämän videokameran edessä, jos sinulla sellainen on.

    Asetu peilin tai kameran eteen alasti tai alusvaatteisillasi ja katso peiliin.
    Ole itsellesi rehellinen.
    Jokainen ihminen on erilainen. Jokaisella on omat mutkansa, mikä minnekin päin. Kolmenkymmenen vuoden aikana olen mitannut suuren joukon ihmisiä, mutta muistan vain yhden kerran, että hartiat olisivat olleet saman tasan samanlaiset.

    Anna vartalosi painua kasaan, kuin raskaan päivän jälkeen, ja suorista sitten itseäsi aivan suoraksi, kuin olisit vastaanottamassa palkintoa ilosta ja riemusta.

    Mieti näkemääsi.

    Mihin olet tyytyväinen itsessäsi?
    Mikä on parasta itsessäsi?
    Miten toisit parhaat puolesi esiin?
    Mitkä ovat vartalosi heikkoudet?

    Kuinka paljon pystyt vaikuttamaan vaatteilla niihin asioihin joista et vartalossasi pidä, ja mihin pystyt vaikuttamaan liikunnalla tai ruokavaliolla?
    Kumpi sopisi sinulle paremmin, kaksi kiloa lisää painoa, vai kaksi kiloa vähemmän painoa?
    Näyttäisitkö kukoistavammalta ja terveemmältä hieman tanakampana vai laihempana?
    Onko sinun hyvä olla nyt?

    Nainen verkkokalvolla

    Tänään vanhempi nörtti unohti harkintakykynsä, kuten toisinaan nörtit unohtavat, etenkin vanhetessaan ja julkaisi itsestään kuvan, joka olisi saanut jäädä julkaisematta.

    On asiallista huomauttaa asiasta.

    Mutta sitten, kuvan jakaminen eteen päin, siinä ei suinkaan muutu kuvassa olleen salaa kuvatun henkilön liittolaiseksi vaan kuvan ottajan kanssa- jos ei nyt -rikolliseksi, niin ehkä sitten kanssamulkuksi.

    Kuvaa saattaisi sanoa loukkaavaksi ja yksityisyyttä loukkaavaksi, vaikka en nyt sanoisi, että henkilö on kuvasta tunnistettavissa.
    Kuvan ottaminen ja sen jakaminen tekstinsä kanssa oli loukkaavaa.

    Ne irvistelijät, jotka jakoivat kuvan, tätä kirjoittaessa 199 joka, jatkoivat yksityisyydenloukkausta ja tekivät siitä sitten uutisen. Jos he sanoivat alkuperäisen julkaisun yhteydessä että kuvan julkaisija käyttäytyy huonosti, se voi olla toki rikos, muotoilusta riippuen, mutta se on silti totuus, ja siinä kontekstissa, jos nyt ei laillista, niin ainakin sopivaa.

    Mutta kuvan edelleen jakaminen loukkasi kuvan oikeuksien omistajaa, ja ennen muuta, se toisti sen alkuperäisen törkeyden, loukkasi kuvassa olevan nukkujan oikeutta yksityisyyteensä.

    Minä en sano, mikä olisi lain määräämä rangaistus, mutta en minä sitäkään vääränä pitäisi, jos kuvan alkuperäinen ottaja joutuisi maksamaan 10 000€ ja 6kk netinkäyttökieltoa, enkä sitäkään, jos jokainen sen sen jälkeen jakanut joutuisi maksamaan 2500€ ja 2kk netinkäyttökieltoa.

    Muuttuva media ja muuttuva maailma

    Tämä on minun ensimmäisen luentoni alusta, vuodelta 2003.

    Minä synnyin todella kauan sitten. Siitä on aikaa sukupolvia.

    Muistan ajan, jolloin Romaniassa piti olla kirjoituskonekortti, joka oikeutti kirjoituskoneen hallussapitoon. Kirjoituskonekortin saadakseen piti perustella lupaviranomaiselle, miksi ja mihin kirjoituskonetta tarvittiin, sitten poliisiasemalla piti käydä kirjoittamassa tekstinäyte. Tämä tekstinäyte tallennettiin poliisin arkistoon, kuin murha-aseen luoti, vastaista vertailua varten.

    Jos lupaa ei myönnetty, kirjoituskone takavarikoitiin.

    Niin vaarallinen oli kirjoituskone.

    Lapsuudessani oli kaksi televisiokanavaa, jotka lähettivät vuorokaudessa kai yhteensä kymmenisen tuntia ohjelmaa ja se ohjelma päättyi aina Maamme-lauluun.

    Muistan kuinka pettynyt olin, kun ensimmäisen kerran näin väritelevision. Sen omistaja oli katsonut aiheelliseksi säätää sen kuvan kokonaan vaaleanpunasävyiseksi, ja kuvittelin, että se on nyt sitten se värikuva.

    Nyt kanavia on enemmän kuin kykenemme seuraamaan ja meidän asuntoomme tulee kaksi kiinteää linjaa ja meille tulee säännöllisesti parikymmentä aikauslehteä.

    Internet on merkinnyt viestinnän lopullista mullistusta; sen tarjoama mahdollisuus kansalaisjournalismiin, itsenäiseen tiedonhankintaan ja eri lähteistä tulevan tiedon yhdistämiseen on tarkoittanut yhden totuuden median katoamista. Eikä se yhden totuuden media-kenttä ei ole vielä sitä edes tiedostanut. Saattavat yllättyä.

    Jos nykytodellisuutta vertaa siihen romanialaiseen todellisuuteen, josta nuorna kuulin, jokainen meistä hallitsee ”ydinasetta” ja olemme alituisen mediasodan keskellä, jossa taistellaan kaikkia vastaan paikastaan huomiotaloudessa.

    Median nykytodellisuudessa lehdet tai televisio eivät enää pysty kertomaan sitä ainutta puolta, miten asiat ”oikeasti” ovat, miten asiat oikeasti ovat, vaan ne antavat vain näkökulmia. Televisio vastaa kilpailuun käyttäjäkunnasta pudottamalla laatua kustannuspaineen edessä ja tuottaa halpaa kilpaa, kisailua ja tosi-tv:tä, ohjelmia joiden aiheuttaman tunnereaktion heijastumisen niissä mainostettaviin tuotteisiin ei luulisi olevan eduksi kuin Imodiumin valmistajalle.

    Osa toimittajista on ollut selvästi hädissään, kun oman totuuden rinnalle on noussut useampia vaihtoehtoisia kertomuksia ja tiedonhankintakin onnistuu valveutuneelta kansalaiselta yhtä helposti kuin toimittajalta. Vaikka tilanne tässä suhteessa on parantunut, yhä paistaa joidenkin toimittajien kanssa käydyissä yksityiskeskusteluissa asenne, jossa verhotusti ja kaihoisasti toivotaan että internettiin kirjoittamista voitaisiin jotenkin rajoittaa.

     

    Petja Jäppinen

    Hässäkkälippu

    Olen noin neljäkymmentä vuotta ajanut asiaa, että Suomen lipusta poistettaisiin se kristityn paskasakin meille pakottama kidutusväline, ja tilalle laitettaisiin suomalaisten vanha pyhä suojelusmerkki, Hässäkkä, tai kuten yleisemmin sanotaan, ”kirkkovene”.

    Tämä ikiaikainen merkki tavattiin veistää kurkihirsiin ja oven kamanoihin suojelemaan talon väkeä ja estämään pahan pääsy sisään. Periaatteessa suuriin nälkävuosiin asti, jolloin kirkko viimein pääsi murtamaan lopullisesti vanhan suomalaisen uskon, epäämällä alkuperäisuskovilta ruoka-avun, nostettiin kanteita taikamerkin käyttäjiä vastaan.

    Ennen vahvimmat taiat loitsittiin vitun väen nimeen, ja saatettiin rukouksessa pyytää apua, luettelemalla esiäidit ”Pyydän apuja Ainon, joka tuli Liekon pillusta, pyydän apuja Liekon, joka tuli Päivän pillusta, pyydän apuja Päivän, joka tuli Mielikin pillusta, pyydän apuja Talvikin, joka tuli Kivuttaren pillusta, pyydän apjuja Kivuttaren, joka tuli Aamun pillusta…”


    Vaikka usko on kuollut, me voimme edelleen osoittaa tietoisuutemme juuristamme, historiastamme, ja nostaa symboliksemme tämän ikiaikaisen suojelusmerkin, ja huutaa hädässämme sen nimeen ”Voi Vittu!”

    Ja lopulta ei olle niin tärkeää, miten tämän merkki esitetään. Oleellista olisi että tunnustaisimme omat juuremme, ja poistaisimme päältämme kidutusvälineen, ristin, ja nostaisimme salkoihimme oman merkkimme, Hässäkän.