Petjan Aikakirjat 1.4 – Darwin ei laskeutunut pystymetsästä 

Vaikka eräät, joiden perhe elää lähempänä metsärajaa, epäilevät evoluuiota, teorian pohja oli olemassa jo ennen kuin Charles Darwin julkaisi 1857 kirjansa ”Lajien synty luonnollisen valinnan kautta,” ja Darwin saattoi tukeuta teoriassaan jo sadan vuoden aikaisiin geologisiin todisteisiin lajien kehittymisestä, mutta ajatus siitä, että ihminenkin olisi kehittynyt ja kehityskykyinen, oli skandaali. 

Kehitysopin idea yksinkertaistettuna on, että kaikki lajit, ja myös ihminen, ovat tulosta luonnollisen valinnan kautta tapahtuvasta soputumisesta niihin olosuhteisiin, jotka ympäristössä vallitsevat.  

Teoria ei tarkoita vahvimman eloonjäämistä vaan sopeutuvan eloonjäämistä. Tämä myös tarkoittaa kääntäen sitä, että jos vahvin ei sopeudu, se kuolee, ja kuolleet lajit eivät ole vahvimpia.  

Edeltäjät tutkijat olivat jo ymmärtäneet, ihan karjan- ja kasvinjalostuksen ja geologisten todisteiden perusteella, lajien kehittymisen perustan, mutta Darwin toi pöydälle luonnollisen valinnan. 

Lajien kehitys ei tapahdu vain lajien kilpailun ja sopeutumisen kautta, vaan myös, ja kenties saattaisin sanoa, ennen muuta, lajin sisäisen kilpailun kautta.  

Kun jotakuinkin kaikki eliöt tuottavat jälkeläisiä enemmän kuin pelkästään lajin määrän ylläpitämisen kannalta olisi tarpeen, joutuu laji sisäiseen kilpailuun elintilasta, resursseista, parhaista kasvu-, laidun- tai metsästysmaasta.  

Meidän ei tarvitse ajatella itseämme, ihmistä, vaan vaikkapa voikukkaa. Yksilö, joka selviää kukinnan ylitse, siihen asti, että tuuli levittää siemenet, tuottaa seuraavan sukupolven voi kukat, ja sen geenit itävät maaperässä, odottamassa uutta kevättä, uutta kierrosta pudotuspelissä, mikä niistä sadoista yhdistelmistä, mitä edellisvuonna tipahti maahan, tuottaa eniten siemeniä, ja tuottavat parhaan kirjon lajin leviämiselle, nurmikon kasvattajan riesaksi.  

Kehityksen markkinavoimat edellyttävät jatkuvaa ja riittävän laajaa vaihtelua. Jos kaupungin kaikki kenkäkaupat pitävät samaa valikoimaa, ei synny kilpailuetuja eikä varautumista muuttuviin olosuhteisiin.  

Erottautuminen, joka on riittävän laajaa, mutta kuitenkin niin kapeaa, ettei menetetä edellisten sukupolvien luomaa markkinaetua geenimarkkinoilla, on menestyksen avain evoluutiossa. 

Suvullisen lisääntymisen idea on sekoitella lajin sisällä olevia geneettisiä mahdollisuuksia, jotta sieltä voisi löytyä vallitseviin olosuhteisiin mahdollisimman hyvin sopeutuva yhdistelmä. 

Suvullisen lisääntymisen rinnalla on sitten ituplasman sisällä tapahtuvat satunnaiset muutokset; mutaatiot, jotka ovat geenipelin yllätystekijöitä, useimmiten ne ovat epäonnistumisia, eivät johta parempaan tulokseen, mutta toisinaan juuri ne saatavat muuttaa koko lajin kehityskulun. 

Jotta tämän koko pakan ymmärtäisi, pitää ymmärtää suvullisen lisääntymisen perusmekanismi erillään mutaatioista, ja samalla nähdä niiden yhteistoiminta.

Suvullinen lisääntyminen paitsi karsii mutaatioita, se myös koulii esiin ne mutaatiot, jotka luovat lajille uusia kehitysmahdollisuuksia.