Petjan aikakirjat 2.- Kulttuuri on oppimista. 

Ajatelkaa nyt vaikka hyttystä. 

Tai ei, ei ajatella hyttystä, ajatellaan sudenkorentoa, kun sudenkorento syntyy, sille on ohjelmoituna tietyt reaktiotavat, jotka se on saanut perimässään. Sudenkorennolla ei tapahdu oppimista, ja tämänkaltaista järjestelmää kutsutaan suljetuksi reaktiomalliksi. 

Mitä kehittyneempi laji on, mitä enemmän sillä on aivokapasiteettia ja oppia kokemuksistaa, muuttaa reaktitapojaan sen mukaan, mitä se on oppinut. 

Tässä mielessä alkeellisen sudenkorennon ja vaikkapa mustekalan välillä on huikea ero, mutta mustakalan ja vaikkapa vain kissan välillä on sitten myös valtava etäisyys, potentiaali, josta syystä mustekalat eivät ole luoneet kulttuuria, ja ovat, kaikesta älystään huolimatta, frittirenkaina lautasella.  

Voisi sanoa, että kissoilla on kulttuuri, hyvin hento, hyvin oraalla oleva, mutta silti, kissat oppivat myös toisten kautta, kun emo opettaa pennun pesemään itsensä, kiipeämään lattialta sohvalle ja saalistamaan ruokansa. Ja tämän tien varressa on sitten ihminenkin, joka opettaa kissalle, tai koiralle, tapojaan, tarpeitaan ja miten ihmisen kanssa kuuluu olla.  

Hyvin tämä näkyy vaikkapa makaki-apinoita tutkittaessa, kuinka tietty uusi tapa saada ruokaa, voi levitä laumassa oppimisen kautta, matkimalla ja siten synnyttää eri laumojen välille kulttuurieroja. 

Ihminen on tällä tiellä vielä pykällä pidemmällä, sillä hänelle on kehittynyt kaikkein tehokkain viestintäväline, joka kykenee välittämään tietoa täsmällisesti, tarkasti ja informaation laatuun nähden tehokkaammin kuin muut lajit. 

Ihminen kommunikoi kielen avulla. 

Vaikka meillä on, kuten sillä sudenkorennolla, osa käyttäytymismalleista, niiden perusta, perityssä wetwaressa, ja siellä on yksilöllinen kokonaispotentiaalimme, ne luontaiset kyvyt ja taipumukset, jotka olemme perineet, mutta toiminnanohjauksen päällä on  perheen, ryhmän, yhteisön luoma kulttuurillinen malli, joka välittyy meille ryhmän esimerkin, ja kielen merkkijärjestelmän kautta, monimutkaisena, mutta täsmällisenä.

Kielellisen merkkijärjestelmä luoma viestintä tulee sitä tärkeämmäksi, mitä monimutkaisemmaksi yhteiskuntamme kehittyy, sitä tarkempaa, täsmällisempää ja merityksellisempää viestinnän tulisi olla, 

Ilman kielellistä viestintää yksilö on ilman muuta heikommassa asemassa. Näin kuurot, sokeat tai rajoitetulla kielitaidolla varustetut ovat aina yhteiskunnan altavastaajia, joutuvat taistelemaan enemmän saavuttaakseen sen, mikä kenties muilta osin heikompi osainen saavauttaa helposti ja ponnistelematta. 

Tämä kulttuurikerros on meidän ihmisenä olomme keskeisin seikka, se, mikä tekee meistä erityisen, lajina ylivertaisen, ja mahdollistaa sen, että me syömme mustekalarenkaita, eivätkä mustakalat ihmisrenkaita. 

Kielihän on symbolinen järjestelmä. Kaikki sanat, mitkä voit kuvitella, kaikki mahdolliset äänneyhdistelmät, ne ovat olemassa kyllä sinällään, mutta sanan nimen ne saavuttavat vasta symboliarvon kautta.