Petjan aikakirjat 2.15 Mitä piti tehdä? 

Maatalous tarkoitti työtä.
Piti raivata, istuttaa, kitkeä, kastella, suojella, paimentaa ja pitää maa hallussa. 

Mutta se työ oli nyt tehtävä.
Ja lisäksi piti omistaa.
Kun työ puuttui pitkäjänteiseksi, sinun piti varmistaa se, että työn hedelmät tulivat sinulle. Se tarkoitti omistusoikeuden syntymistä; koska sinä olit tehnyt työn, sadon pitäisi kuulua sinulle.
Ja koska sinä omistit ja teit työn, et enää ollut halukas jakamaan työsi tuloksia samalla tavalla kuin metsästäjä-keräilijänä. 

Maatalouteen siirtyminen vaikutti kaikkialle. Teknologia muuttui, sillä tarvittiin uusia työkaluja ja uudet työkalut tarkoittivat myös uusia töitä.
Yhteiskunta muuttui jakamistalouden väistyessä ja omistamisen muuttaessa yhteiskunnallisia suhteita.
Ihmisestä tuli myös paikoillaan pysyvä, ja tämä tarkoitti muutoksia sosiaalisissa suhteissa ja rakentamisessa. Maatalous muutti luontoakin syvällä tavalla, sillä kehittyi niin uudenlaisia eläin, kuin kasvilajeja, ja maataloutta varten raivattu maa vaikutti ympäristöönsä monella tavalla. Uusista kasvilajeista monet olivat sellaisia, etteivät ne enää pärjänneet ilman ihmisen kylvämistä, kitkemistä ja kastelua.
Muutos ei ollut nopea, vaan kesti tuhansia vuosia, mutta silti sen vaikutukset olivat järisyttäviä.

Tämä muutos ei ollut vapaaehtoinen vaan pakon edessä, koska ihmiset olivat tappaneet niin suuren osan riistasta, että oli pakko sopeutua, sopeutua tai kuolla.
Ja kaikki muuttui.