Petjan aikakirjat 1.22. – Mieliero

Suurin osa muiden eläinten ääntelystä on spontaania, tunteen synnyttämää ja vaistonvaraista. Vaikka voidaan huomata, että eläimillä on “sanoja” tiettyyn tilanteeseen tarkoitettuja ääniä, ei voida puhua kielestä ja siitä, että tällä tavoin välitettäisiin jotakin merkittävää tietoa tapahtumista tämän hetken ulkopuolella.
On mahdollista että isot apinat ja delfiinit kykenevät hieman pidemmälle menevään kommunikaatioon äänen avulla kuin vaikkapa koirat, mutta mikään laji ei ole kuin ihminen. 

Joskus on esitetty ajatus, että kieli olisi kehittynyt näistä spontaaneista ei kielellisistä viesteistä, mitä aikaisemmilla kehitysasteilla on ollut ennen kielen keksimistä. Kieli olisi silloin kehittynyt toisin, ei kielelliset keinot olisivat joutuneet antamaan tilansa kielelliselle viestinnälle ja tätä ei ole tapahtunut. 
Itse asiassa ihminen on laajentanut ei kielellisen viestinnän rajat laajemmalle kuin mikään muu eläin. Meidän ei-kielelinen viestintämme ei ole vain hajun, eleiden ja ilmeiden varassa, vaan me ympäröimme itsemme viestejä välittävillä esineillä, puemme päällemme vaatteita, jotka kertovat arvoistamme, muokkaamme ulkonäköämme, käytämme tavaroita, joilla on arkisen käytön lisäksi symbolimerkityksiä ja rakennamme merkityksiä merkitysten sisään, sävellämme oopperan, maalaamme siitä taulun ja teemme taulusta meemin. 

Me kykenemme tietoisella ajattelulla leikkaamaan mielikuva sen luoneesta yhteydestä, riippumatta siitä, pohjautuuko se aistihavaintoon,  tallentaa se muistiimme ja ottaa sieltä taas sopivassa yhteydessä.
Kieli tarjoaa tähän koodijärjestelmän, jonka avulla voimme välittää, sanallistaa, omat mielikuvamme ja välittää ne toiselle, jolla ei ole samaa kokemusta todellisuudesta kuin meillä.
Kieli antaa meille mahdollisuuden valehdella. Kieli ei, kaikesta ilmaisukyvystään huolimatta ei voi olla muuta, kuin olla tietoisen ihmisen omasta näkökulmastaan, ja omasta kontekstista lähtien. Kieli ei pidä sisällään eksaktia todellisuutta, vaan ilman kontekstia se jättää tulkinnan aina jossakin määrin vapaaksi.
Ja siinä se on. 

Koska uskomme sen, kun meille sanotaan, “minä rakastan sinua,”

ja mitä se oikein tarkoittaa?