Kuoleman toisessa päässä on syntymä, kaikki muu on niiden välissä, ja niiden ulkopuolella.
Tuhansia ja tuhansia vuosia syntymä oli mysteeri. Isän osuus siinä ei ollut selvä tuhansiin vuosiin, ja tämä elämän alku oli mysteeri. Tämä teki äitiydestä vielä mystisempää.
Homo sapiens sapiensin lisääntymisstrategian valikoitui matkalla osin sen vuoksi, että matkan varrella meistä tuli menestyksekkäitä metsästäjiä, laji kasvoi nopeasti, mutta myös pään merkitys kasvoi, ja pää sen mukana.
Serkkumme Neanderthalista menehtyivät usein synnytyksiin; mutta heillä olikin vielä isommat päät kuin meillä. Ja saattaa olla, tästä ei ole varmuutta, että he eivät lisääntyneet muutoinkaan yhtä tehokkaasti kuin homo sapiens sapiens, vaan vain keväisin, mutta tähänkin suhtaudutaan epäillen.
Homot loivat kuitenkin perheen varhain. Neanderthalin serkuilla näyttäisi koko yhteiskunnan perusta olleen perhelauma, ja kaikki samassa yhteisössä olleet olivat samaa perhettä. Tämä sitten osaltaan teki heistä haavoittuvaisia, sukusiitos lisäsi sairausriskiä, vaikka se saattoi toisaalta jalostaa hyviäkin ominaisuuksia.
On kovin paljon mitä me emme tiedä serkuistamme.
Mutta kaikki me, niin serkkumme kuin mekin, elämme ja kuolemme ihan homona.
Yksi homo sapiensin menestyksen salaisuus oli isoäidit.
Kun aivot ja kroppa vaativat pitkän lapsuuden, ja sapiens sapiens lisääntyi ympärivuoden ja ympäriinsä,tarvittiin varmistuksia. Pitkä imetysaika vähensi raskauden mahdollisuutta, mutta samalla kulutti äitiä, ja siinä sitten tarvittiin isoäitiä.
Kun laumassa oli vanhempia naisia, jotka eivät enää lisääntyneet, mutta joilla oli jotakin karussa maailmassa tarpeellista, kokemusta tämä lisäsi lasten mahdollisuutta kasvaa aikuisuuteen. Näin isoäideistä, tädeistä ja homoeno Einarista tuli tärkeä osa lauman evoluutiota. Einarista kerron enemmän joskus toisten.
Ja aivan kuten kuolemasta, äitiydestä tuli myyttinen elementti, joka elää edelleen, hyvässä ja pahassa.