Jos asiat olisivat, niin kuin haluaisin niiden olevan, ja kaikki mahdollista, laittaisin maaseutuasuntoni tontille poppelitemppelin.
Tilaa tarvitsisin tuolle vähintään puolisen hehtaaria, maata, jossa olisi riittävästi maata kallion päällä, ja tietysti poppeleille ja haavoille suotuisat olosuhteet.
Ensin istutettaisiin maahan isopoppelit, pareittain, ja katsottaisiin valmiiksi muut istutus paikat.
Muualta, mistä sitä nyt saataisiin, kerättäisiin vesakon varsia, latvuksia ja oksia, paljon ja isosto, joiden paksuus olisi 5-15 senttiä, ja ne terotettaisiin sekä sahattaisiin varteen pari uurrosta, poikittain, 45 asteen kulmaan. Sekalainen puutavara olisi sitten kaikenlaista joutopuuta, mitä sitä nyt saisi, mutta mahdollisimman sekasin kaikkea mahdollista. Pinta hiillostettaisiin vielä nopeasti, ennen käyttöä, jotta ne maatuisivat mahdollisimman hitaasti.
Ja sitten ne upotettaisiin maahan, vieri viereen, sattumanvaraisesti, kärki alas, ja varteen tehty uurros vielä ottaisi vastaan, ettei ne nousisi helposti ylös.
Käytävät tehtäisiin näistä puuvaarnoista, ja jokaiselle puulajille ominainen tapa värjäytyä, omia sieniä, lahota ja maatua loisi sitten elävän, joka vuosi erilaiselta näyttävän pinnan.
Kenties seuraavana vuonna, kun tai ehkä vasta seuraavana, istutettaisiin sitten pylväshaavat reunalle. Kolmen ryhmiin, muutaman kymmenen sentin päähän toisistaan, ja samalla vedettäisiin köysillä ensimmäisten latvo hieman kaarelle keskustaa kohden ja myös keskellä olevien latvuksia voisi alkaa taivuttaa kohden toisiaan.
Sitten alettaisiin juntata maahan, sitä myöten kun puutavaraa löytyy, lisää vaarnaa, niin että syntyisi kokonaisuutta kiertävä ulkokäytävä, leveydeltään puolet yhtä suuret kuin sisäpuolen sivukäytävät.
Uloimpana olisi, sen mukaan mitä luontevasti mahtuisi, niittukaistale, villi, mutta istutettu.
“Ulkoseiniksi” pylväshaapojen juurelle laitettaisiin aroniapensaita.
Sitten tehtäisiin alttari.
Messinki-, kupari ja rautalangasta punottu päältä avoin pöydän korkuinen häkki.
Siihen kasattaisiin joka vuosi pintaan uusi kerros puuta. päällimmäiseksi halkaistua pölliä, yhtä pitkää, kuin alttari on leveä.
Metalli luovuttaisi kokonaisuuteen oman osansa, puut, sekalaiset, maatuisivat omaan tapaansa.
Haavpjen latvoja taivutettaisiin vuosi vuodelta toisiaan kohden, kunnes ne voitaisiin ympärä toisiinsa kiinni. Puut loisivat lehtevän holviston, joka olisi hieman gotiikan henkinen muodoltaan.
Maahan upotettuja vaarnoja täydennettäisiin, milloin syytä olisi, ja ne muuttuisivat hiljalleen, vuosi vuodelta maahan kadoten, yhtäältä ravintona temppelille, toisaalta hitaana hiilinieluna.
Hyvä olisi, jos kokonaisuus olisi lähellä vettä, joen partaalla, tai vaikkapa kanavan avulla joesta erotetulla saarella, niin puut saisivat vettä ja vesi loisi kokonaisuudelle sen kontekstin,minkä sille haluaisin, auttaisi sen mielikuvan syntymisessä, minkä haluan synnyttää.
Ja koko ajan kaikki muuttuisi.
Puut kasvaisivat, heiluisivat tuulessa, kukkisivat ja tekisivät siementä.
Vaajat maassa lahoaisivat, saisivat lahottajasienet, lajinsa mukaan, katoaisivat, ja uutta puuta upotettaisiin maahan, kun tarvetta olisi.
Elämä jatkuisi.
Kokoajan muuttuen.