Pula-aika jatkui taas, lähinnä leivällä, mutta tänään oli leivän päälle sitten uunipaahdettuja juureksia, ja illalliseksi kaalikeittoa, jossa oli vähän savuluuta.
Tämä ruokavalio tuntuu mm. siinä, että kaupassa on hyvin vähän mitään, mitä voisi ostaa.
Juureksia. Siinä se.
Itselläni tämä tuntuu vatsavaivoina.
Piereskelyä, ripulia.
Ja jotenkin on tuntuma siitä, että iho oireilisi, mutta paha sanoa vielä, kuinka paljon tämä johtuu siitä.
Viiden ensimmäisen päivän jälkeen painosta on lähtenyt noin prosentin verran, mutta samaan aikaan tuntuu, että ei olisi mitoista kadonnut mitään.
Mutta sitten me joimme viinaa.
Perheessämme on perinne, että perjantai-iltaisin juodaan gin & tonic, ja tämä perinne on ollut suunnilleen 20 vuotta.
Nyt päätimme päästää pula-ajan tämän perinteen väliin ja valitsimme perjantai-illan paukuksi sota-aikaisen juoman, Jaloviinan

Jaloviinan, viinan ja konjakin sekoituksen, valmistus alkoi 1932, kieltolain kumoamisen jälkeen, mutta varsinaisesti sen legendaarinen maine sai alkunsa Tuntemattoman Sotilaan myötä, jossa tarjottiin leikattua konjakkia Mannerheimin syntymäpäivänä.
Nykyään suosittua on yhden tähden jaloviina, jossa on konjakkia yksi neljäsosa, joka aikoinaan tunnettiin lempinimellä ”vänrikki”, mutta nykyään mainitaan nimellä ”sheriffi”.
Kahden tähden Jaloviina, puolet viinaa, puolet konjakkia, oli valmistuksessa vuoteen 1948, palasi sitten vuonna 2012 Altian/Alkon 80-vuotisjuhlien kunniaksi hetkeksi valikoimiin. Historiallisesti sen lempinimi oli ”luutnantti”.
Kolmen tähden Jallun resepti on liikesalaisuus, mutta aikaisemmin siitä oli neljännes viinaa ja loput konjakkia, ja tunnettiin aikoinaan lempinimellä ”kapteeni”.
Konjakkia ei Suomessa myyty vuodesta 1942 vuoteen 1946, ja silloin syntyi tämän juomaan maineen perusta.
Konjakin lisäksi viinaan on lisätty hieman sokerikulööriä väriä syventämään ja pikkuisen sokeria, pyöristämään alkoholin puraisua.
Minun on myönnettävä, että minusta Jaloviina on oikeasti parempaa kuin useimmat konjakit tai brändyt, niin että jos pääsee valitsemaan, niin ei oikeastaan ainutkaan konjakki mene edelle, ja vain muutama Espanjan brändy on selvästi parempaa.