Rouva Barberis seisoi matottomalla marmorilattialla, yllään olkaimeton silkkileninki, se oli ollut hänen päällään, kun heidät oli esitelty Il Ducelle. mutta sen helma oli aivan paskassa. Kun rouva Barberis katseli sitä tarkemmin, paskatahroja oli siellä täällä koko puvussa ja jopa hatun höyhen koristeessa oli paskaa.
Rouva Barberis katseli ympärilleen, niin hän tajusi että on yläkerran salissa, samassa missä hän oli tanssinut kreivi Cianon kanssa, kun ulkoministeri oli vieraillut heidän luonaan, mutta nyt siellä roikkui joka paikassa lakanoita kuivumassa, mutta niissä oli paskaraitoja, ihan tuoreita paskavanoja, osassa paska vielä valui. Vain katon maalaus oli liki entisellään, siellä voiton jumalattaret kantoivat Saaren ja Savoijin vaakunoita.
Joku huusi äitiä… Achille huusi -”Äiti! Äiti! Äiti! Minä olen täällä! Tule hakemaan minut pois!”
Missä hänen poikansa oli?
Hän riipi saastaisia lakanoita tieltään, valkoisia, paskavanaisia, päästäkseen ainoan poikansa luo, mutta niitä oli liikaa. Hän eksyi omassa kodissaan.
Hän pysähtyi ja mietti mihin hän oli menossa. Lasiveranta, se kiersi joka puolelta sisäpihaa ja hänen vasemmalla puolellaan oli lasiveranta, siellähän Achille aina istui.
Achille ei ollut verannalla, mutta siellä, Achillen tuolissa, oli siististi taitettuna Achille kadetin univormu. Hän käveli ikkunalle ja katsoi sisäpihalle.
Pihalla kasvoi suuri puu, aivan keskellä, ja siellä oli papukaijoja, säihkyvän värisiä, kuin jalokivistä tehtyjä, suuria papukaijoja, jotka söivät hedelmiä ja verenpunainen mehu tursusi niitten nokista, kun ne söivät hedelmiä, ja huutelivat narisevalla papukaijan äänellä, ”Tämä on ihanaa, voi tämä on ihanaa” ja ”Tämä on niin makeaa, niin makeaa” ja kolmas, suoraan Rouva Barberista katsoen, ”Voi mikset sinä maista tätä!”
Rouva Barberis kääntyi takaisin sisälle, ja törmäsi heti ensimmäiseen paskatahraiseen lakanaan, hän halusi päästä ulos, sisäpihalle, missä heidän puunsa kantoi niin makeaa hedelmää, ennen kuin papukaijat söisivät kaiken. Portaiden pitäisi olla ihan kulman takana, mutta hänen piti kiertää lakana, kun hän kuuli Achillen huutavan -”Äiti! Äiti! Äiti! Minä olen täällä! Tule hakemaan minut pois!” Missä hänen poikansa oli?
Hän riipi saastaisia lakanoita tieltään, valkoisia, paskavanaisia, päästäkseen ainoan poikansa luo, mutta niitä oli liikaa. Hän eksyi omassa kodissaan.
Hän pysähtyi ja mietti mihin hän oli menossa. Lasiveranta, se kiersi joka puolelta sisäpihaa ja hänen vasemmalla puolellaan oli lasiveranta, siellähän Achille aina istui.
Achille ei ollut verannalla, mutta siellä, Achillen tuolissa, oli siististi taitettuna Achille kadetin univormu. Hän käveli ikkunalle ja katsoi sisäpihalle.