Bragalonen kreivi
Näin kului aikaa, kunnes erään kuun toisen torstain jälkeisenä maanantaiaamuna, 12 tai 15 vuotta miehen kaupunkiin muuton jälkeen jokin oli toisin.
Se oli talvea. Sää ei ollut mitenkään parhaimmillaan, jos kohta ei pahimmillaankaan, kun vihreään lodentakkiin ja siniseen lippalakkiin pukeutunut mies avasi oven ja lähti ulos koiran kanssa tarkalleen kello 7.40. Mies käveli määrätietoisesti kohden Itäsiltaa ja pysähtyi sillan viereen koiransa vuoksi hetkeksi, käveli yli sillan ja katosi entisen kalatehtaan nurkan taakse.
Ensimmäinen, joka arveli, jotta kaikki ei ole kuin aikaisemmin, oli tenniskentän vahtimestari, joka tulee töihin samoihin aikoihin, kun Carlo pysähtyy Henrin tolpalle. Hänestä tuntui, että koiran isäntä otti hieman hitaampia askelia.
Kello 7.51 Carlo ja mies saapuvat Länsisillan eteläpäähän. Mies pysähtyi taas hetkeksi koiransa vuoksi, ylitti sitten rantakadun ja astui sisään Sillanpään nurkkakuppilaan, tervehti ovella, kaikkia tasapuolisesti, ja kysyi nurkkakuppilan emännältä, hieman murtaen, koiraansa viitaten, “Suonette Carlon tulla sisään?” Tässä vaiheessa koko kuppilan väki katsoi koiran ulkoiluttajaa silmät ymmyrkäisinä. Kuppilan emäntä antoi varovaisen luvan, ääni särähtäen, mutta antoi kuitenkin.