Avainsana: Äidit

Cardloo… 6

Ramsayn käsi vaelsi kirjahyllyn reunalla. Hän ei tunnistanut kaikkia kieliä, mitä hyllyissä oli, mutta monet kirjailijanimet kyllä, “Maailma muuttuu. Eikä aina parempaan suuntaan, “hän sanoi kuljettaen sormeen kirjahyllyn reunassa, missä oli John Irvingin töitä ainakin kuudella kielellä, “ ja kun äiti kuoli, ajattelin että voisin palata Eurooppaan.”
“Äitipuolenne.” Se ei ollut väite, vaan toteamus.
“No, tilanne oli mutkikas. Hän oli adoptioisäni toinen vaimo, ensimmäisen kuoltua, mutta myös hän adoptoi minut.” Sitten hän laski kätensä yhdelle kirjoista, Kaikki Isäni Hotellit, englanniksi, ja heitti pallon takaisin, “Entä teidän äitinne?” Ja työnsi kirjan takaisin paikalleen ja poimi käteensä toisen, viereiseltä hyllyltä.
“Minunko?” Longner näytti olevan yllättynyt kysymyksestä, “Minun äitini on ollut kuollut jo vuosia. Hän kuoli ennen kaikkea tätä,” ja Longner heilautti kättään ympäriinsä, eleellä joka olisi voinut viitata niin kartanoon, hoitolaan kuin koko maailman tilanteeseen.
“Millainen hän oli?” Ramsay jatkoi suoraan, ja ja avasi kädessään olevan vanhan punakantisen kirjan, Odysseia, kreikkalais-ranskalainen kommentoitu versio.
“Minun äitini… No, minä tiedän että te olette yrittänyt ottaa minusta selvää, niin kuin minä olen ottanut selvää teistä. Ja minun äidistäni ei paljoa perheen ulkopuoliset tiedä, mutta hän oli onneton ihminen, jolla oli paljon ongelmia.”  Ramsay oli aikeissa heittää uuden kysymyksen, mutta nyt Longner yllätti. “Ja eräällä tavalla tekin olette täällä äitini ongelmien vuoksi, mutta me puhumme äideistä lisää myöhemmin.” 

“Muse, dis-nous les maux nombreux, les longues souffrances du divin Ulysse au retour de Troie la ville sacrée, dis-nous ses luttes pour sa vie et celle de ses compagnons,—les insensés!—auxquels furent ravi le jour du retour, pour avoir immolé les génisses saintes du Soleil,” Ramsay luki ääneen kirjasta, selkeällä ja kauniilla äänellä.
“Luette hyvin ja äännätte kauniisti,” kiitteli talon isäntä.

“Neljä vuotta Sveitsissä, “Ramsay sanoi pistäen kirjan pois. “osaatteko te ranskaa? Tai koineeta?”
“Koineeta? “Longner nauroi. “En todellakaan, hyvä että kirjaimet osaan. Ja ranskaa, no, vähän enemmän kuin vain kirjaimet, mutta en sanoisi osaavani.”
“Teillä on kuitenkin Odysseus ranskalais-kreikkalaisena painoksena.”
“Sanotaan että se on vierasvara?” Ehdotti isäntä hymyillen. “Muistatteko että Odysseus sai matkallaan lapsia?”
“Niin, Kirken, sen noidan kanssa. Mitä se kertoo Odysseuksesta?”
“Ehkä se kertoo, että elämä jatkuu?” 

Petjan aikakirjat 1.9- Oi mutsi, mutsi…

Paviaaniemolla voi olla sen verran penskoja, mitä se pystyy kuskaamaan puuhun turvaan. Ehkä kaksi kerrallaan. Jos on tuuria, kulkee ehkä kolmaskin, joskus.
Isot apinat saavat melko vähän pentuja. Se, montaa pentua kykenee hoitamaan, on rajallista, kun pennun kehitys on melko hidasta. Gorilla saa yleensä ensimmäisen poikasensa 5-7 vuoden iässä, uudet jälkeläiset yleensä kun edelliset ovat 3-4 vuoden ikäisiä. Urokset saattavat saada jälkeläisensä vasta 15 täytettyään, ja silloinkin, jos onnistuvat hankkimaan oman lauman.
Mitä enemmän laji on kiinni siinä, miten pentu oppii oman hommansa laumassa, sitä pidempään menee, ennen kuin kannattaa hankkia uutta pentua. Ei vain ole aikaa toiselle.
Kun lajia on muutoinkin vähän, ja uusia tulee harvakseen laji on luonnostaan uhanalainen.

Narupettereiden kehitys on vielä hitaampaa, mutta ihminen keksi keinon ohittaa tämä kapeikko. Ja saattaa olla, että tämä oli se syy, miksi nämä narupetterit syrjäyttivät neanderthalin serkut.

Siihen keksintöön varmaan vaikutti moni tekijä. Proteiinin saanti, leukalihasten pieneneminen koska liha mureutettiin tulella antoi enemmän tilaa aivokopalle, niin kuin pystyasentokin.
Ja sitten ne puheet. Ne kyllä tiedetään.
Tästä on muitakin perusteltuja näkemyksiä, mutta haluan tuoda yhden aivan erityisesti esiin.
Isoäidit.
Kun vanhat naaraat elivät tarpeeksi kauan, ja heillä ei ollut enää omia pentuja, he saattoivat keskittyä lastenlasten hoitamiseen. Ja kun tietoa saatiin siirtää kielen avulla pelkän näyttämisen lisäksi, opettaminen tehostui, ja isoäitien pitkä oppimäärä tuli jälkeläisten käyttöön, syntyi aivan uusia mahdollisuuksia. 

Ja kun toisesta päässä näillä oli lisääntymisiän sivuuttaneiden valvova silmä tieto käytettävissä, saatettiin sitten alkaa toisessa päässä lisääntyä tehokkaammin, ympärivuoden, heti kun imettäminen oli ohi, ja muutoinkin noin niin kuin ylipäätään. 
Neandertalilaiset lisääntyivät hitaasti, laumat olivat pieniä ja soppaa vähän. Yhdenkin naaraan menettäminen saattoi kaataa koko yhteisön.
Mutta entäs sitten nämä narupetterit suurine puheineen. He lisääntyivät entistä tehokkaammin, tekivät yhteistyötä entistä tehokkaammin, ja siinä missä aikaisemmin yli 10 yksilön porukka alkoi olla jo aika hiton iso, nämä tehopanijat alkoivat muodostaa useiden kymmenien jäsenten laumoja.