Siirtyminen metsästystalouteen muutti yhteisön rakennetta, mutta stressi jäi.
Mieleemme on jäänyt edelleen tietyt markkerit tuolta ajalta. Ihmiselle optimi tiimi on seitsenhenkinen ja kun yhteisö kasvaa noin 200 yksilönkokoiseksi, ihmisen kyky hahmottaa lauman sosiaalisia suhteita ja hierarkiaa ylikuormittuu, ja tästä seuraa laumassa hämmennystä riitoja ja epätietoisuutta.
Ihminen on oppinut, jossakin määrin, ja yksilöllisin varauksin käsittelemään tätä yhteisöstressiä luokittelemalla yhteisön jäseniä. Tällä tavoin apina hänessä voi jakaa sosiaalisen ympäristön luokkiin, jonka avulla hän mallintaa ryhmän sisäisiä suhteita.
Asia, mitä en mainitse, mutta jonka voisin mainita, on kulttuuristressi, joka johtuu maailman nopeasta muuttumisesta.
Ihmisessä on syvä muutosvastarinta. Se on ihmiseen rakennettu ja elämää säilyttävä voima.
“Ennen kärsimme nää tietyt tuskat,
kuin käymme uusiin, joit emme tunne”
Esi-isämme elivät periaatteessa hyvin samanlaisessa ympäristössä koko ikänsä, jopa niin, ettei minun ettei meidän sukupolvemme isoisoisäin elämä paljoa eronnut heidän isoisäin elämästä.
Muutokset jota yhteiskunnassa tapahtui, olivat joko hyvin hitaita, kuten vaikkapa vehnän tai raudan saapuminen eurooppaan, jotka molemmat levisivät vajaan kilometrin vuodessa idästä länteen. Ja sitten oli hyvin nopeita muutoksia, mutta jotka olivat yleensä joko hyvin paikallisia, tai hyvin letaaleja, joten niitten vaikutus koko populaatioon jäi yleensä vähäiseksi.
Samaan aikaan ihmisen keskeinen ominaisuus on sopeutuvaisuus, mutta sopeutuvaisuus voi tapahtua vain silloin kun jäädään eloon, näin ollen, ihminen on pyrkinyt säilyttämään ne olosuhteet missä hän on elossa, tai sitten muokkaamaan olosuhteita sellaisiksi. Kun ihminen on muuttanut uusille seuduille perimmiltään on ollut kysymys eloonjäämisestä.
Minä kirjoitin kerran, Duuni.netin yhteisötoimittajana ollessani kirjoituksen, joka liittyi erään jäsenen pojan tappoon, mutta jossa puhuin myös siitä, miten paljon ihmisen elämään mahtuu.
Nyt meidän elämäämme mahtuu huomattavasti enemmän, kuin isoisoisäimme aikaan. Olen antanut kertoa että normaalia elämää viettävä suomalainen näkee yhden päivän aikana kasvoja yhtä paljon kuin normaalisuomalainen näki 150 vuotta sitten eläissään.
Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana tiedonvälitys tuo uutta asiaa lakkaamattomana virtana, eikä meillä riitä se, että me ajalehdimme tuossa virrassa, vaan meille luodaan myös kulttuurillisia paineita uida, kylpeä ja juoda siitä. Jos jossakin seurassa kertoo, ettei seuraa salattuja elämiä, katsotaan samalla tavalla, kuin olisi 30 vuotta sitten kertonut seuraavansa salattuja elimiä.
Muutosvastarinta on ihmisen olemuksessa. Minä en sano, että se on hyvä tai paha, vaan se on inhimillistä.
Mutta samaan aikaan muutos, joka on karannut yksilön hallinnan tavoittamattomiin, pakottaa ihmistä sopeutumaan tai murtumaan. Aikaisemmin maailma oli paikka, jossa oli tilaa paeta muuttuvia olosuhteita, muuttaa savannilla 10 kilometriä, kun yhteisö ja muutos alkoi vittumaan.
Minne me nyt voisimme paeta?
