Avainsana: Bysantti

Elokuun kaulakoruja 27 – Bysanttilainen kaulakoru

Tämä upea kaulakoru on yksi hienoimmista varhaisista bysanttilaisista koruista, jotka ovat edelleen säilyneet. Tämä kultaa, helmiä, safiireja, smaragdeja, ametisteja ja emalia oleva kaulakoru on yksi vanhimpia säilyneitä Itä-Rooman varhaisen ajan, noin 600-700 luvun, koruista.
Sen keskellä on kehäristi, joka on tehty soikeista safiireista, ja sen kummallakin puolella on levymäisiä ja pyörämäisiä riipuksia.

 Lukko koostuu kahdesta muusta medaljongista, joille koukku ja silmukka on juotettu. Kaikki metalliosat ovat kultaa.
Helmet ovat menettäneet osan loistostaan liki 1500 vuoden aikana, sillä ne tarvitsisivat ihon kosketusta ja rasvaa pysyäkseen hyvänä, mutta silti on jotenkin hätkähdyttävää että tuollainen aarre on kestänyt nämä vuodet, eikä sitä ole purettu osiksi tai muutoin vandalisoitu.

Kun ottaa huomioon pelkästään se työ, mitä silloin on vaadittu, safiirien poraamiseksi, tämä koru on aikoinaan täytynyt olla erittäin varakkaan ihmisen omistuksessa.

Keskiajan keskisormiharjoituksia 3

Rooma oli imperium

Imperium kattoi hallinnollisesti useita erilaisia kulttuuripiirejä idän Palmyrasta Britanian kartanoihin, eikä näillä ollut yhteistä uskontoa, tapoja, eikä muuta yhteyttä, kuin Imperium.

Itseasiassa juuri keski-aika merkitsi eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin syntyä, sillä jakaantuessaan imperium, ja kirkko, loivat maantieteellisesti hallittavamman alueen. Kun tämän järjestelmän päälle luotiin lokaali talouskulttuuri ja tehokas paikallishallinto, mutta kirkko ja feodaalinen sopimusyhteiskunta päälle, syntyivät olosuhteet, jossa alkoi oikeasti muodostua jotakin sellaista jota saattaisi sanoa yhtenäiskulttuuriksi.

16673672

Mutta taas. Yhtenäiskulttuuri on suhteellisen imaginäärinen käsite, mutta tämä artikkeli ei ole oikea paikka sen ruotimiseen.

Toimittaja mainitsee barbaarit. Kreikkaa osaamattomat. Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Barbaarihan tarkoittaa kreikkaa osaamatonta, ja maailman vakain valtio, Uuden Rooman, eli Bysantin keisarikunnan kenties tärkein virasto oli barbaarivirasto.

Monasti jähmeitä ja hitaasti liikkuvia koneistoja ja virastoja sanotaan bysanttilaisiksi. Mutta tässä yhteydessä yleensä ihmiset eivät ole tietoisia siitä tavasta jolla Konstantinopolin basileiokset pyörittivät valtakuntaansa vuodesta 330 vuoteen 1453, kun viimeinen Rooman Keisari kaatui kaupunkiaan puolustaen. Siinä on teille tuhatvuotinen valtakunta.

Mutta siinä toimittaja on oikeassa, että nämä barbaarit muuttivat Eurooppaa, ja tekivät siitä mitä se on. Kun ajatellaan lännen uudistumista, niin se, mikä pitäisi ottaa huomioon, että barbaarinen länsi rakennettiin toisaalta muuttumattomien maanomistusolojen ja Rooman myytin päälle. Toisin sanoen barbaarit eivät suinkaan repineet kaikkea ja uudistaneet pelkän kaaoksen kautta, vaan loivat uutta, tuodessaan oman lakinsa vanhan päälle, ja rakentaen oman valtakoneistonsa roomalaisen rinnalle ja Rooman myytin päälle. Itseasiassa olisi mielenkiintoista nähdä artikkeli, jossa puidaan myyttien vaikutusta talouteen, nykyaikaiseen eurooppalaisuuteen ja siihen miksi ne loppujen lopuksi ovat keskeisen tärkeitä tämän vuosisadan ensimmäisen vuosisadan taloudelle ja politiikalle.

Artikkelissa esitetään ajatus, että katedraalit olivat oman aikansa mainosjulisteita, eikä tämä ajatus ole täysin tuulesta temmattu, vaikka ei ilmaisekaan katedraalien olemusta täysin ja kokonaan.
Pikemminkin katedraalit pitäisi nähdä ostoskeskuksina ja linnoituksina, kuin mainosjulisteina. Toki ne sisälsivät multimediaorgoita, kuten toimittaja niin lystikkäästi ja hekumallisesti lausuu, mutta ne merkitsivät ennen muuta linnoituksia, joitten kautta Rooman valtaa huomattavasti tärkeämpi yhteiskulttuurin muoto, katolinen kirkko, vahvisti valtaansa.
Katedraalit voidaan myös nähdä konsernin aluekonttoreina.

Kirkon valtaa ei mitenkään voinut pitää vain hengellisenä, mutta se nojasi maallisen vallan hengelliseen sanomaan, ja juuri tästä syystä kirkon immateriaalinen viesti materialisoitui monimutkaisena symbolikielenä kirkko rakennuksissa.

Toimittaja mainitsee yksityisten intressipiirien linnoitukset, kokoontumis ja puolustuskeskukset ja rakentaa tästä analogian nykyajan vartiointiliikkeisiin, kauppakeskusten vartijoihin ja rikkaitten asuma-alueet.

Analogia on väärä. Tai oikea. Mutta ei ymmärrä keskiajan luonnetta juuri julkisena yhteiskunta, jossa toki rikkaat hallitsivat väkivaltakoneistoa, mutta rikkaat ja köyhät elivät kuitenkin rintarinnan, sekaisin ja kohtasivat toisensa kokoajan.

Esimerkiksi hovin juhla-ateriat ja tanssiaiset muuttuivat yksityisiksi tilaisuuksiksi vasta uuden ajan kynnyksellä, kun patrimonialismi oli lyönyt feodalismin, ja istui tukevasti vallassa, siinä vaiheessa alettiin luoda välimatkaa kansan ja vallan väliin. Vielä Ludvig XIV isoisä piti tanssiaisiaan Pariisin kaduilla.

Minä toista nyt itseäni, mutta toisaalta teen sen mielelläni, sillä tässä on tietty pointti.

Linnoitukset eivät olleet yksityisten intressipiirien puolustus- tai asuinsijoja siinä mielessä mitä ne nyt näyttävät olevan, sillä yksityisen käsite ei silloin ollut sama, tai olisi vaikuttanut siinä ajassa lähinnä naurettavalta

Venäjän taika. Jumala perustaa Venäjän.

Venäjällä kaikki on toisin. Siinä missä meidän yhteiskuntamme perusta on feodalistisessa sopimusyhteiskunnassa, niin Venäjän valtakunnan perusta on keskitetyssä hallinnossa ja hallitsijan Jumalaisessa armossa.

Ihan alussa on Konstantinus Suuri, ja tapa millä hän nivelsi oman ja kirkon vallan yhteen. Konstantinopolin keisarin valta perustui suoraan valtuutukseen jumalalta. Vaikka patriarkka kruunaisi keisarin, patriarkka olisi keisarin kädessä ja keisari oli suoraan jumalasta seuraavaa.

Keisarin asema Jumalan maanpäällisenä vastineena teki kaikenlaiset sopimukset tarpeettomiksi. Tämä johti siihen että keisarin valta oli periaatteessa rajoittamatonta, mutta käytännössä se tarkoitti myös sitä, että jos sisäpiiri, tai räikeimmissä tapauksissa, Konstantinuksen kaupungin rahvas, katsoivat että Keisari ei enää vastannut tarpeita, hänen kanssaan ei neuvoteltu, vaan siirrettiin suorasääristen seurakuntaan.

Kreikkalaiskatolisessa, eli Konstantinopolin, kirkossa ei tehty lähetystyötä samalla tavalla kuin lännessä. Lännessä kirkko teki aktiivisesti lähetystyötä, ja aseapua saatiin sitten maallisilta ruhtinailta, jos ja kun saatiin.

Idän kirkon piirissä lähetystyötä hoiti valtio. Osana Bysantin virkakoneistoa oli barbaarivirasto. Tämä vastasi periaatteessa ulkopolitiikasta ja tiedustelutoiminnasta, mutta myös ns. likaisista tempuista, kuten lähetystyöstä slaavien parissa. Näin oli tavoitteena paitsi opettaa Jeesuksen olevan Kristus, myös sen että Jumalan edustaja, Keisari, oli maanpäällä, ja hänen tahtoonsa oli asettuminen.

Tämä nivoi uskollisuuden vallanpitäjälle ja kohtaloonsa alistumisen osaksi kristillistä uskoa, ja teki osaltaan itäisestä kirkosta mysteerikirkon. Kun Jeesustelu sitten levisi, Venäjälle, levisi sen sivussa sitten myös käsitys hallitsijan jumalaisesta vallasta, ja Kiovan suuruuden aikana Kiovan Suurruhtinaat vielä mieluusti vahvistivat tätä näkemystä.

Mutta sitten tuli suora todistus hallitsijan ehdottomasta vallasta.