Avainsana: Cardloo

Drachendell … 13

Kun aita teki mutkan, meidän polkumme kaarsi sen ympäri ja siinä oli, aivan yllättäen, talon rauniot, joihin pensas tunkeutui kahta puolen. Raunioiden puolessa välissä näkyi pystyssä olevat ovenpielet, mutta kaari niiden välillä oli suurimmaksi osaksi sortunut, oikealla puolella oli yksi, noin suuren tiilen kokoinen kivi, johon oli kaiverrettu vanhoilla kirjaimilla koholla oleva teksti MISE, ja vasemmalla puolella toinen, jossa näkyi teksti CTIS. 

Tällä kertaa en hätkähtänyt samoin, kuin tullessamme aidalle, pikemminkin ärsyynnyin. Cardloon ensimmäisen osan toisessa osiossa oli portti, jonka päällä oli vain alku ja loppu, muu osa tekstistä oli murtuneena kivien joukossa.
Tämä oli ensimmäisen jakson ikävin osa. Saatoit joko ottaa tehtävän, ja päästä ohittamaan vaarallisen ja hitaan reitin, tai epäonnistua tehtävässä, ja joutua kiertämään toista reittiä, joka käytännössä hidasti sinua ainakin viikon.
Mutta se, mikä teki tehtävästä erikoisen vaikean, oli ettei riittänyt, että selvitti tekstin, vaan sinulla piti olla 20 seuralaista, joiden kanssa kannattelit kiviä ja oikeassa järjestyksessä, ja vain yksi pelaaja kerrallaan tiesi, mitä kunkin kivessä luki. Onnistuessa kaikki kaksikymmentä pääsivät läpi. Mutta vain yksi, kauiten portilla odottanut, sai kerrallaan yrittää. 

“Videmus  propter passionem misericordia,” sanoin oven nähdessään. 
“Sekö oli sinun lauseesi?” Lue lisää ”Drachendell … 13”

Drachendell … 12

Jotenkin aika tuntui otolliselta vaieta, ja ratsastimme sänkisten peltojen läpi kiirehtimättä hitaan hiljaisuuden vallassa, hevoset liikkuivat vakaasti, ja tuuli ja kavion kopse nostivat voimakkaan deja-vu-tunteen. Huomasin hyräileväni, hidasta vanhalta kuulostavaa laulua, ja kun eteemme nousi tuuhea, hoidettu ja korkea orapihlaja aita, ihoni nousi kananlihalle,
Minä tiesin, että juuri nyt, juuri tällä hetkellä, tämän laulun soidessa, orapihlajan tulisi leimahtaa liekkeihin ja sen, mitä metsästimme, piti syöksyä meitä kohden läpi liekkien.
Käteni haki peistä hevosen sivulta  ja toinen piteli ohjaksia, valmiina laukkaan. Lue lisää ”Drachendell … 12”

Drachendell … Cardloo 11

Kartanon päärakennus oli rakennuksista eteläisin. sen ja tien väliin jäi noin neljän hehtaarin verran englantilaista puistoa, jossa suuret jalopuut antoivat talolle varjoa ja väljä niittymäinen maisema rajoittui tien peittävään pensaikkoon. Länsipuolella näytti olevan hedelmätarha ja jonkinlainen lampi, jonka päässä oli pieni, puolitoistakerroksinen rakennus. Eteläpuolella oli hiekkainen aukio, jonka länsipuolelle eteläinen puistoalue jatkui, mutta eteläpuolella oli jonkinlainen pieni muotopuutarha, ja sen englantilaisen puiston välistä ratsastimme etelään, pensasaidassa olen portin läpi, ohi talousrakennusten.
Asetuin nyt, kun käännyimme läpi peltojen vievälle tielle Longnerin vierelle, ja ratsastimme pitkän aikaa hiljaa, ennen kuin kysyin Longnerilta, “Huomasin, että molemmat hevoset ovat ruunaamattomia. Eikö se ole riski hevosen kasvatuksessa?”
“Niin, olisihan se tavallisesti, mutta me kasvatamme hevoset täällä Drachendellissä itse, ja hieman eri tavalla kuin tavallisesti on tapana, “Longner selitti. “Yksi sukulaisistani huolehtii Sokkelon ja Drachendellin hevosista ja niiden jalostuksesta, ja olemme vuosien mittaan kasvattaneet täällä juuri tarpeisiimme sopivat hevoset.”
“Onko teillä joitakin erikoistarpeita hevosten suhteen, jotka erovat tavallisista tarpeista?”  Lue lisää ”Drachendell … Cardloo 11”

Cardloo…9

“Mutta käytettä kolmatta nimeänne puhuttelunimenä?”
“Teini-iässä kyllästyin olemaan Lilli, ja Ramsay on työelämässä parempi, kuin Lilith.”
“German, “ ja rouva Longner piti merkittävän tauon katsoen miestään, “tapaa kutsua kaikkia sukunimellä, joten luulin pitkään että Ramsay on teidän sukunimenne. Vasta muutama päivä sitten minulle selvisi että olette van Jong.”


Minä sain paikan Longnerin vierestä, vastapäätä hänen kälyään. Aurora Fall oli mukava, sanavalmis, mutta hänellä ei ollut mitään sanottavaa, jos keskustelu näytti kääntyvän johonkin, joka koski jotakin vakavampaa, kuin aivan elämän perusasioita. 

Toisella puolellani istui tämä puutarhatonttua muistuttava Johannes En. Mielikuva puutarhatonttuun oli ilmeinen, mutta tonttu hän ei missään tapauksessa ollut. Yritin viedä keskustelun hänen työhönsä, mutta vaikka nopeasti hän kertoikin Cardloon tuhannen hehtaarin ekologisen kiertoviljelyn periaatteen, hän tunki kuitenkin keskustelun takaisin minun elämääni, ja oli oikeastaan mukava puhua vapautuneesti lapsuudesta, Edinburghista, Amegliasta ja Haagista. Lue lisää ”Cardloo…9”

Cardloo…8

“Eikö sitten yhtiö omistakin hoitolan?”
“Ei, hoitolan omistaa säätiö, eikä pojallani ole mitään tekemistä sen kanssa, “ Longner liki tiuskaisi.
“Kuka säätiössä sitten käyttää valtaa?”
“Johtokunta.”  Longner vilkaisi Ramsayta ovelasti, “luulin teidän tehneen kotityönne?”

“Piste teille!” Ramsay nyökkäsi Longnerille, mutta hänen oli myönnettävä, ettei hän ollut lukenut kaikkia tietoja mitä oli haalinut.
Puhelin soi, ja Longner vastasi siihen, “Erinomaista, me tulemme, kiitos, “ ja sulki puhelimen.

 “Mennään syömään!” Longner sanoi ja viittasi ovelle.
“Pitäisikö minun pukeutua?”
“Ei se ole välttämätöntä, epämuodollinen päivällinen, teidän lisäksi ihan vain omaa väkeä, eikä heistäkään kaikki ole paikalla.” Longner sanoi ovea avatessaan. 

“Kuinka monta ihmistä täällä asuu?”
“Kartanolla? No oikeastaan vakituisesti täällä asuu vain minä ja vaimoni, mutta poikani ja miniäni ovat täällä hyvin paljon, ja heidän poikansa ison osa lomistaan. Serkkuni poika asuu täällä vakituisesti, hän on eräänlainen kartononvoutiharjoittelija. Sitten on kälyni, joka oikeastaan asuu tuolla hieman pidemmällä, mutta on paljon täällä. Hänen poikansa asuu sitten tuolla toisella puolen, “kartanon isä sanoi kävellessään hallin poikki ja lisäsi avatessaan ruokasalin oven “ja ainahan täällä käy kaikenlaisia tyyppejä”.

Ruokasaliin olisi mahtunut varmasti mukavasti parikymmentä ihmistä, mutta nyt siellä oli puolen tusinaa ihmistä, jotka katsoivat uteliaana kun Ramsay astui huoneeseen. SInivalkoraitaiseen leninkiin pukeutunut nainen, helmet kaulassa, mutta paljain jaloin tuli vastaan, “Ramsay? Minä olen Helene, “ hän sanoi, ja tarttui Ramsayhyn kuin vanhaan tuttuun, jota ei ollut aikoihin nähnyt,” annahan kun minä katson sinua, “ja piteli Ramsaytä käsivarren mitan päässä ja katseli sananmukaisesti päästä varpaisiin, ja sitten kääntyi muihin päin.
“Ramsay, tuo vanha nainen, “Helene aloitti esittelyn, osoittaen hauskan näköistä harmaatukkaista naista, “on minun pikkusiskoni Aurora.”
“Hei Ramsay,” nainen vastasi heleällä äänellä. Lue lisää ”Cardloo…8”

Cardloo… 5

“Teillä kuuluu olevan muitakin häiriöitä?”
“Mitä tarkoitatte?”
“Teidän, “ ja pidin tauon, osoittaakseni mitä ajattelin heidän hoitolastaan, “hoitolaitoksenne on peruuttanut koko syksyn hoidot.”
“Niin. Hoitolamme. Meillä on ollut epäonnea.” Longner vastasi sujuvasti, kuin olisi odottanut minun ottavan tämän heti puheeksi.
“Millaista epäonnea?”
“No… loppukesällä tätini, hän oli yksi hoidoista vastaava, kuoli yllättäen.” Lue lisää ”Cardloo… 5”

Cardloo…4

Kirjasto oli sopusoinnussa hallin kanssa, vain ehkä kahdeksan metriä kanttiinsa, mutta tilana siinä oli jotain nostalgista. Sisäänkäynnin puoleisessa päässä oli siniharmaa sohvaryhmä ja toisessa päässä suuri, musta kirjoituspöytä, jonka päällä oli kaksi suurta tietokoneen näyttöä ja vanhanaikainen, cobra-mallinen, pöytäpuhelin.
Kuvittelin sitä nostalgiseksi koristeeksi, mutta Longner otti puhelimen käteensä ja väänsi sen pohjasta kolminumeroisen numeron ja sanoi sitten jotakin puhelimeen kielellä jota en tunnistanut, ja katsoi sitten minuun,  

“Pyysin laittamaan teille lautasen pöytään.” Lue lisää ”Cardloo…4”

Cardloo…3

Longner  viittasi ovelle, “mennään sisälle, joku huolehtii autostasi,” ja lähti menemään edellä.“Odotimme teitä hieman myöhemmin,” hän Longner sanoi pitäessään ovea auki.
“Tulin toista kautta…”
“Niin, tietysti…Miten muutoinkaan” hän sanoi kuin olisi odottanutkin sitä. 
“Ajoin ensin harhaan, ja kävin kääntymässä tien toisella puolen…”
“Kysyitte tietysti neuvoa kylältä?”
“Kyllä, he sanoivat, että pitää kääntyä kahden puun kohdalta, joen jälkeen…” Lue lisää ”Cardloo…3”

Cardloo…2

Palattuani siihen, mistä käännyn pikkutielle, katsoin tarkasti ympärilleen, ja arvelin parhaaksi ajaa vielä pienen matkaa eteen päin, eikä mennyt kuin vajaa satametriä, oli tien pohjoispuolen töyräässä liuska suurten Siperian hernepensaiden välissä jonne käännyin.

Tie oli parempi kuin se, missä olin käynyt kääntymässä, ja heti päästyäni tieltä huomasin tulleensa puistoon, jossa vankat jalopuut kantoivat jo syksyn värjäämiä lehtiään, mutta pitivät kiinni niistä, yrittäen pitkittää kesää. 
Tie kaarsi joitakin satoja metrejä, ja päätyi rakennukselle, jonka täytyi olla Cardloon kartano. 

Lue lisää ”Cardloo…2”

Cardloo

Kirjoitan heinäkuun aikana pätkän tarinaa, vähintää 5000 merkkiä viikossa, jonka julkaisen täällä ja FB:ssä.
Facebookin puolella teen kysymyksen, joka ohjaa tarinani jatkumista.

Kun tulin ensimmäisen kerran Cardloon, olin saanut ohjeeksi kääntyä päätieltä puolitoista kilometriä kirkon jälkeen, joen jälkeen, kahden puun kohdalta.
Liki puuttomassa maisemassa tien varren pensaikosta kaksi puuta erottuivat kuin hautaustoimiston väki saattojoukosta. Käännyin puitten välistä vähäiselle tielle, joka ei vastannut odotuksiani, miten saapuisin maineikkaiseen Cardloonhon.

Lue lisää ”Cardloo”