Avainsana: duunit

Duuni.net olisi nyt 25 vuotias.

20.10 Duuni.net täytti 25-vuotta.
Se oli olemassa vuotta ennen Googlea ja kuusi vuotta ennen Facebookia.

Seitsemän vuoden ajan Talentum oli työpaikkani, ja pidin Talentumin lukuun ensimmäiset sosiaalisen median koulutukset 4 vuotta ennen Facebookin perustamista, ja kiitos Timo Kiravuon, pidin ensimmäiset luennot aiheesta Otaniemessä pari vuotta ennen Facebookin perustamista.

Duunimuki
Duunimuki

Vuodesta 1997 alkaen kaikki työni, edellistä pääduuniani lukuunottamatta, ovat olleet jotenkin liittyneet Duuni.netin maailmaan.

Duuni.net on avannut minulle kontakteja, sekä suoraan että välillisesti, joiden vuoksi minulla on nyt kavereita ja tuttuja pörssiyhtiöiden johtajina, mediavaikuttajina, politiikan huipulla, etsintäkuulutettuina talousrikollisina, loppuun palaneina yrittäjinä, pitkäaikaistyöttöminä, sairaseläkeläisinä…

Ja vanhat duunarit muodostaa verkoston, joka ulottuu jokseenkin kaikkialle, ja pariin muuhun paikkaan, jotka eivät nyt tule mieleen.

Sosiaalinen media ei ole luonut kuplia, vaan avannut niitä.

Duuni vei minut Bisnes.fin kolumnistiksi, vierailevaksi luennoitsijaksi Teknilliseen korkeakouluun ja puhujaksi taideteolliseen.
Ja Bisnes.fin kautta päädyin sitten kansainvälisille foorumeille, kun Liisa Jokinen otti minusta, kuvan, joka herätti keskustelua ympäri maailman.

Liisa Jokinen: Hell looks

 

liput

Ja Duuni.netin vuoksi olen päätynyt maailmalle, Italiaan, Malagaan, Beijingiin, Berliiniin… ja New Yorkiin vetämään Panomiestä täydelle salille matkani kustantaneille Amerikan herkkuja,jotka laulaa taakse ”dum-du-du-dum, dum du dum du du du dum”,  ällistyttävänä iltana jolloin tutustuin osaan kymmenistä tuhansista amerikkalaisfaneistani.

Daami on siinä New Yorkin kansallispuvussa
daami New Yorkin kansallispvussa

.Toivottavasti taas tapaan heitä kun ensi vuonna palaan New Yorkiin.

Ja Duuni.netin entiset lukijat tekivät pellen yhdestä presidenttiehdokkuutta tavoitelleesta sedästä, kun sain verkkoäänestyksessä kolmanneksen enemmän ääniä kuin hän.

Ja vielä.
Viimeksi kun puhuin uudesta työpaikasta, vain muutama päivä sitten, syy tapaamiseen oli duuni.net.

Perhettäni lukuunottamatta ne ihmiset, joihin nykyään pidän yhteyttä  IRL, ovat Duuni.netin peruja.

 

keskustella voit nyt sitten asiasta Duu… facabookissa

Karismaa ja exceleitä

Kirjoittelin tuossa muutama päivä sitten työstäni, jossa tutkin HSL:n laatua ja asiakastyytyväisyyttä. Saan siitä työstä tyydytystä kahta IMG_6253kautta, toisaalta sen mielekkyyden vuoksi; HSL:n mielekäs organisaatio, joka oikeasti tekee hyvää alueelle ja sen asukkaille, ja toiseksi, koska olen hyvä siinä.

Ja tämä on merkittävä juttu.

Siitä, missä on hyvä, siitä saa tyydytystä.

Sitten taas, toisaalta, minä olen koulutukseltani vaatturi. Mutta en ole hyvä siinä, mutta siitä huolimatta saan tiettyä tyydytystä siitä, mutta se lähtee asian toisesta syrjästä; olen aika hyvä suunnittelemaan vaatteita, ja se että olen hyvä suunnittelemaan lähtee toisaalta siitä, että olen vaatturi, minulla on käsitys siitä, miten vaate toimii, vaikka en ole hyvä tekemään niitä.
Mutta minulle nämä vaatetushommat ovat yksinäistä työtä, ja siitä en nauti. Minä olen tiimityöläinen.
Kun olin mallimestarikoulutuksessa, nautin paitsi kollegoiden innostavasta seurasta sinänsä, erityisesti tiimityöskentelystä, kun oli projekti, jossa jokaisella oli oma tehtävä, mutta siitä huolimatta teimme työtä yhteiseen päämäärään ja itseorganisoituvana ryhmänä.
Se oli minulle erittäin tärkeä kokemus; näin itseni tiimin jäsenenä selkeämmin kuin koskaan ennen. Tosin työni Talentumin päämoderaattorinakin oli tiimityötä, mutta en silloin sisäistänyt sitä samalla tavalla.

Kenttätyö tutkimuksessa on sosiaalista työtä. Siinä on jatkuvasti kontaktissa ihmisiin, vaikka perinteisessä mielessä ei tiimiä olekaan, tai tiimi on, mutta olemme tekemisissä keskenämme niin vähän ettei sillä ole merkitystä.

Minun on tunnustettava se, etten ole, enkä koskaan tule olemaan aivan sinut sen kanssa, että olen karismaattinen ja sosiaalisesti lahjakas. Jotenkin sen sanominen ääneen on arveluttavaa. Vaan sellainen minä olen. Se tekee tehtävästäni helpompaa ja mukavampaa. Minun ei tarvitse tehdä ollenkaan niin paljon työtä samaan tulokseen päästäkseni kuin useimpien muiden, koska olen mitä olen.

Mutta sitten, toinen puoli, mikä on merkittävä piirre minussa, on tietynlainen… räknääjä. Minusta on kivaa laskea ja tutkia asioita numeroiden valossa, ja nautin kun voin kehittää työ menetelmiä ja metodeja.

Olen vajaan neljän vuoden aikana oppinut tekemään työtäni tehokkaammin, suunnittelemaan työpäiväni ja optimoimaan sen niin, etten oikeastaan kykene tekemään sitä tämän tehokkaammin.
Jos kykenee 13 minuutin sisään matkustamaan kolmella bussilla ja sinä aikana ottamaan asiakaspalautteen 30 matkustajalta, niin eiköhän se raja ole siinä, 26 sekunttia matkustajaa kohden? Ja tämä niin, että kaikki kokevat sen merkittäväksi.
Enää en tee sitä, mutta kun aloin päästä kärryille siitä, mitä tämä työ on, tein itselleni joka päiväksi taulukkolaskennalla strategiakaavion, miten liikkua, missä vaihtaa, kuinka paljon peliaikaa, mihin mennessä homma on hoidettava, että vaihto sujuisi kätevästi ja niin edelleen. Enää en tee sitä, sillä homma on jo siinä vaiheessa, että menen duuniin ja astun virtaan. Toki myönnän, etten ehkä ole enää niin tehokaskaan kuin olin parhaimmillani, mutta tiedän jo, miten homma hoidetaan tehokkaasti, minun ei tarvi enää todistella sitä itselleni.

Tavallaan sääli.