Avainsana: Giovanni Borgia

Cesare Borgia & co. osa 5

Pikkuveli, Gandian herttua

Ennen ajat olivat toiset, nyt on 2020-luku ja silloin oli 1470-luku. Asioista ei niin pidetty kirjaa, ja vaikka yleensä ollaan sitä mieltä, että Cesare olisi isoveli ja Giovanni pikkuveli, tästä ei ole sataprosenttista varmuutta, sillä jo aikalaislähteissä on erilaista tietoa. Oletettavasti Giovanni oli pikkuveli, vaikkakin isänsä suosikki, ja tälle, niin kuin myös Pier Luigille oli suunniteltu suurta tulevaisuutta. 

Kun Pier Luigi kuoli äkillisesti 1588, oli pikkuveli Giovanni ilmeisesti vasta 12-vuotias ja peri veljensä arvonimen Gandian herttuana, mutta myös morsiamen kymmenvuotiaan morsiamen, María Enríquez de Lunan, joka siis oli 22 vuotta nuorempi kuin ensimmäinen sulhanen.

Kihlaus oli pitkä, mutta silti, kun pari vihittiin, oli Maria viidentoista ja Giovanni sen kaksi vuotta vanhempi. 

Nuorta Giovannia suolattiin häiden yhteydessä myös veljeen kohdistuneilla hyvillä aikeilla ja hän sai myös tämän arvonimen Civitavechhian markiisi, mutta ihan oman Sessan herttuan arvon, Napolin suurkonstaapelin tittelin, sekä Pyhän Pietarin lipunkantajan ja Pyhän Istuimen komentajakapteenin virat, eli koltiaisesta tehtiin Kirkkovaltion armeijan komenteja. Senhän sitten tietää mitä siitä tulee.  Lue lisää ”Cesare Borgia & co. osa 5”

Cesare Borgia & Co. osa 3.

Cesaren lapsuus ja nuoruus.

Alaotsikko maistuu hieman imelälle, kun kerrotaan miehestä, joka tuskin koki elämässään muuta, mutta silti, Cesare Borgia eli nopeasti ja ehti paljon.
Cesare Borgia syntyi
13. syyskuuta 1475, Subiacon  linnoitetussa luostarissa Agro Romanossa. Sixtus IV vahvisti pojan olevan Rodrigo Borgian ja naimisissa olevan naisen pojaksi ja koska edes äiti oli naimisissa, poika saattoi hakeutua kirkolliselle uralle.
Rodrigo lähetti 14 vuotiaan pojan 1489 kahdeksi vuodeksi Perugian yliopistoon opiskelemaan ja tämän jälkeen Pisaan opiskelemaan lakia oman aikansa kuulun juristin, Filippo Decion opetuksessa.
Isänsä mahti paavin varakanslerina mahdollisti mukavan elämän ja hän tutustui opiskelutoverinsa, Giovanni di Medicin, tulevan paavi Leo X:n kautta Medicin perheeseen.

Tuolloin Giovanni di Medici oli vielä hänen edellään kirkollisella uralla, Lorenzo oli ostanut pojalleen kardinaalin viran tämän ollessa vasta 13-vuotias, mutta Cesaren kiri alkoi 1491, ilman että Cesare olisi saanut koskaan pappisvihkimystä, paavi Innocentius VIII nimitti hänet 12. elokuuta Pamplonan piispaksi.


Lue lisää ”Cesare Borgia & Co. osa 3.”