Avainsana: helle

Petjan aikakirjat 1.23- Vilskettä silmäkulmassa

Puhe ei kerro onko se totta.

Se miten tulkitsemme viestin totuusarvon, on kiinni aikaisemmista tapahtumista, omasta persoonallisuudestamme, mutta myös niistä sanattomista viesteistä joita saamme puheen ohessa. Tarkkailemme puhujan eleitä, ilmeitä, olemusta. Varsinkin ns. mikroilmeitä on vaikea  jäljitellä tietoisesti, sanotaan että vain noin 5% ihmisistä osaa näytellä edes osaa niistä ja vain 0,5% kaikkia.

Eye dilate.gif
By Greyson Orlando - Own work, Public Domain, Link

Nämä mikroilmeet, jotka ilmentävät perustunteita inho, viha, pelko, suru, onnellisuus ja hämmästyneisyys, syntyvät paineesta, yleensä juuri silloin, kun yritämme salata todelliset tunteemme ja juuri se yritys laukaisee alta puolensekunnin väläyksen, joka paljastaa todelliset tunteemme. Näiden perustunteiden lisäksi suurella osalta ihmisiä löytyy myös mikroilmeet huvittuneisuuden, halveksunnan, häpeän, ahdistukset, syyllisyyden, ylpeyden, tyytyväisyyden sekä helpotuksen tunteille. 

Nämä perustunteet liittyvät juuri meidän sosiaaliseen toimintaamme ja ne myös viittaavat siihen, että puhuttu kieli on syntynyt eleiden ja viittausten sivusta.

Kieli antaa meille välineet paljon tehokkaampaan viestintään kuin eleet, tätä mitä nyt luet, ei voisi kertoa eleillä, hajuilla tai silmäniskulla. Mutta sen toisena puolena kieli luo maailman, jolla ei tarvitse olla sidettä tähän todellisuuteen, se kertoo tarinan ja antaa mahdollisuuden ammattikunnalle, joka valehtelee elääkseen, kirjoittajille.
Mutta me olemme yhteisöllinen laji ja sen vuoksi meidän on voitava sitoutua toisiimme, ja siksi meidän ei välttämättä tarvitse puhua totta, mutta meidän on voitava silti luottaa, ettei toinen valehtele mittaansa enempää.
Ja siksi yhä ja edelleen, meidän on kielen rinnalla luotettava toisen eleisiin, katseeseen ja vahvistettava sidettämme toisiimme yhteisillä merkeillä, juhlamenoilla, seremonioilla, solmioilla ja salaisilla kädenpuristuksilla. Ja arvatkaapa mitä?
Ne ovat tulossa vielä tärkeimmiksi kuin ovat olleet. Ja mitä se sitten tarkoittaa? 

Pitkä liivi tänään.

Tämä on nyt sitten minun pitkän liivin nykyinen versio.
Mutta onko tämä sitten liivi, koska tässähän on hihat?
Hihat ovat hieman kuin muistuma renessanssin miehenpukuun kuuluneesta doublet-liivistä, eli kutistuneet tuollaisiksi koristeiksi harteille.
Pieni hiha pitää mahdollisuuden siihen, että vaatteeseen laitetaan olkatoppaukset.

Tässä kuvassa myös hakamahousut näkyvät paremmin kuin edellisissä.

Olkatoppaukset tekevät kokonaisuudesta ryhdikkäämmän.

Hartialinja korostuu.

Selkäkappaleen kaartuminen näille ”hihakkeille” luo vaikutelman, joka saattaa tuoda mieleen eräät keskiaikaiset sotilasvarusteet mongoleilta.

Tässä tietysti itäistä vaikutelmaa lisää hakama-housut.

Kutsun vaatetta pitkäksi liiviksi, ja aivan alun perin ideana oli kehittää joku korvaamaan pikkutakkia, sellainen, joka olisi ryhdikäs, edustuskelpoinen mutta kuitenkin sen verran viileä, että sitä voi käyttää kesällä.

Luulen että tämä tulee toimimaan.

Nyt, tietyllä varauksella, harkitsen vielä naistenmallin tekemistä, mutta se edellyttää tiettyjen asioiden toteutumista, jotka ovat nyt minusta riippumattomia.





Lisätään vielä muutama kuva, yleisön pyynnöstä.
Suoraan edestä ja sitten perempi kuva takaa.



Ja sitten vielä vaatturille sopivasta solmiosta lähikuva.

Ja tämän sarjan taustoittava FB:keskustelu