Avainsana: hikoilu

Petjan aikakirjat 1.17. – On niin hikikin.

Narupettereillä on vielä yksi evoluution antama konsti, jonka olin unohtaa, ja joka on osaltaan ollut nostamassa savanniin valtiaaksi.
Narupetterit on  pienihampaisia, heikkoja, kahdella jalalla liikkuvia hikisiä apinoita.
Ja se on ihan helvetin hyvä juttu.

Narupetterit hallitsee uuvutusmetsästykseen.
Narupetterit  eivät ole nopeita, ne eivät  ole voimakkaita, mutta niillä on kyky tehdä yhteistyötä ja lisäksi ne on ihan helvetin rasittavia.
Ajatellaampa jotakin saaliseläintä.
Sanotaanpa nyt vaikka laumastaan jäänyttä antilooppia, tai vaikkapa pientä laumaa.
Gepardi ottaa helvetillisen spurtin ja nappaa sieltä hiukopalaa. Leijona nappaa omansa väijystä. Saman tekee krokotiili.
Narupetteri on vaan saatanan rasittava.
Narupetteri lähtee seuraamaan sitä evästä ja evästä lähtee tietysti karkuun,niin kuin henkensä edestä. Ja narupetteri perässä, niin maar saatanasti, mutta ei se sitä vielä kiinni saa, kun elikko on jo sadan metrin päässä tunkemassa kieltä vyön alle,
Mutta narupetteri ei ole moksiskaan, vaan juoksentelee perässä, ja hiukopala taas on moksis ja lähtee taas niinmaar perkeleesti, kunnes se lounasseurue on taas perässä. Eines ei ole vielä toipunut oikein edellisestäkään lähdöstä, kun taas pitää lähteä.
Ja taas mentiin.
Mutta tässä se on, narupetterit tulee koko ajan, ne ei lepää, ne vaan jolkottaa, ei lujaa, mutta jos tarvis on, niin mennään huilaamatta puolipäivää.
Ja lounas on siinä huonompi. Se vetää 6 tai 16 spurttia, ja nopeasti, mutta tarttis huiliaikaa. Se väsyy, uupuu ja jäykistyy
Kas kun narupetteri perkele jäähdyttää itseään hikoilemalla, eikä läähättämällä, niin se voi pysyä liikkeellä ja jäähdyttää samalla.
Ja siinä ne perkeleet on, astalo valmiina, ja pistä elikon ensin kylmäksi ja sitten kuumaksi. 
Narupetterit on ennen kaikkea ihan helvetin rasittavia.