Avainsana: huumori

Vanha Täi

05.03.33-06.08.20

Vanha Täi on kuollut.
Niin hän aina sanoi, ”Vanha Täi”.
”Laitatkos Vanhalle Täille kahvit?”
”Koska te tuutte katsamaan Vanhaa Täitä?”
”Voi niin minä ajattelin, kun näin että sieltä kadun päästä joku Fiiatin kokoinen tulee pitkillä askelilla, että nyt tullaan Vanhaa Täitä katsomaan!”
”Sano nyt Antille Vanhalta Täiltä terveisiä, siltä isotissiseltä!”

Ei tästä ole montaa päivää, niin pohdin, josko epidemia vähän raottaisi todellisuutta, niin voisin kysyä, lähtisikö lapsenlapseni katsomaan Vanhaa Täitä, joka voisi kertoa, millaisia dinosaurukset oikeasti olivat.

Vanha Täi oli rakastetuin ihminen jota tiedän.
Ei ehkä sen vuoksi, millainen hän oli, vaan siitä huolimatta.
Sillä olihan hän joskus aika vaikea.
Mutta silti, kaikkein rakastetuin, koska hän oli sellainen kuin oli, Vanha Täi.

Viime vuonna pääsin käymään useamman kerran Turkuun ja tapaamisilla puhuimme epäonnistumisista elämässä, niistä asioista, jotka ovat paineet, joissa kokee tehneensä väärin ja huonosti.
Puhuimme oikeudenmukaisuudesta.
Kohtuudesta.
Puhuimme surusta.
Hän oli äitini vanhin elossa oleva sisko, joka eli kauemmin kuin kolme nuorempaa.
Puhuimme siitä, miten sitä on sitten vain lopulta ymmärrettävä se, että sitä pelaa oman pelinsä jaetuilla korteilla niin kuin kykenee.
Ja siitä että joskus riittää, jos vain ymmärtää.
Itse kukin.

Vanha Täi oli hauska.
Saattoi toki olla, ettei hän viimeisinä vuosina muistanut ihan kaikkea viimeaikoina tapahtunutta, mutta se ei latistanut hänen sanavalmiutta ja huumorintajua.
Jos sanoisin, etten tiedä ketään, joka olisi ollut niin hulvaton suustaan, tuskin valehtelisin kovin paljoa.
Hänen, äitini, Riitta- ja Sisko-tätien verbaaliset rantapyssyt, mahtavat laukaukset, rumputuli ja ilotulitus minut ovat opettaneet sanansaattajaksi.
Oli kiehtovaa kuunnella pöydän reunan korkeudelta, miten minun vereni väki viritti sanojaan, kuinka yksi rakensi toiselle sanoista veneen, miten toinen avasi kolmannelle purjeen ja kuinka neljäs nosti venosen tuuleen,  samat laulut laulaneena, samat sanat sanoneena, samaan saunaan syntyneenä.  Oppi taittamaan sanojen polulla oksan, mistä toinen tiesi kääntyä, pistämään toisen poikittain, jotta toinen tietäisi missä kaatua.
Ja sitten naurettiin, itkettiin tai vaikka laulettiin.

Ja me kaikki rakastimme, ja rakastamme häntä yhä. 

Vanha Täi.