Avainsana: keskiaika

Keskiajan keskisormiharjoituksia 3

Rooma oli imperium

Imperium kattoi hallinnollisesti useita erilaisia kulttuuripiirejä idän Palmyrasta Britanian kartanoihin, eikä näillä ollut yhteistä uskontoa, tapoja, eikä muuta yhteyttä, kuin Imperium.

Itseasiassa juuri keski-aika merkitsi eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin syntyä, sillä jakaantuessaan imperium, ja kirkko, loivat maantieteellisesti hallittavamman alueen. Kun tämän järjestelmän päälle luotiin lokaali talouskulttuuri ja tehokas paikallishallinto, mutta kirkko ja feodaalinen sopimusyhteiskunta päälle, syntyivät olosuhteet, jossa alkoi oikeasti muodostua jotakin sellaista jota saattaisi sanoa yhtenäiskulttuuriksi.

16673672

Mutta taas. Yhtenäiskulttuuri on suhteellisen imaginäärinen käsite, mutta tämä artikkeli ei ole oikea paikka sen ruotimiseen.

Toimittaja mainitsee barbaarit. Kreikkaa osaamattomat. Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Barbaarihan tarkoittaa kreikkaa osaamatonta, ja maailman vakain valtio, Uuden Rooman, eli Bysantin keisarikunnan kenties tärkein virasto oli barbaarivirasto.

Monasti jähmeitä ja hitaasti liikkuvia koneistoja ja virastoja sanotaan bysanttilaisiksi. Mutta tässä yhteydessä yleensä ihmiset eivät ole tietoisia siitä tavasta jolla Konstantinopolin basileiokset pyörittivät valtakuntaansa vuodesta 330 vuoteen 1453, kun viimeinen Rooman Keisari kaatui kaupunkiaan puolustaen. Siinä on teille tuhatvuotinen valtakunta.

Mutta siinä toimittaja on oikeassa, että nämä barbaarit muuttivat Eurooppaa, ja tekivät siitä mitä se on. Kun ajatellaan lännen uudistumista, niin se, mikä pitäisi ottaa huomioon, että barbaarinen länsi rakennettiin toisaalta muuttumattomien maanomistusolojen ja Rooman myytin päälle. Toisin sanoen barbaarit eivät suinkaan repineet kaikkea ja uudistaneet pelkän kaaoksen kautta, vaan loivat uutta, tuodessaan oman lakinsa vanhan päälle, ja rakentaen oman valtakoneistonsa roomalaisen rinnalle ja Rooman myytin päälle. Itseasiassa olisi mielenkiintoista nähdä artikkeli, jossa puidaan myyttien vaikutusta talouteen, nykyaikaiseen eurooppalaisuuteen ja siihen miksi ne loppujen lopuksi ovat keskeisen tärkeitä tämän vuosisadan ensimmäisen vuosisadan taloudelle ja politiikalle.

Artikkelissa esitetään ajatus, että katedraalit olivat oman aikansa mainosjulisteita, eikä tämä ajatus ole täysin tuulesta temmattu, vaikka ei ilmaisekaan katedraalien olemusta täysin ja kokonaan.
Pikemminkin katedraalit pitäisi nähdä ostoskeskuksina ja linnoituksina, kuin mainosjulisteina. Toki ne sisälsivät multimediaorgoita, kuten toimittaja niin lystikkäästi ja hekumallisesti lausuu, mutta ne merkitsivät ennen muuta linnoituksia, joitten kautta Rooman valtaa huomattavasti tärkeämpi yhteiskulttuurin muoto, katolinen kirkko, vahvisti valtaansa.
Katedraalit voidaan myös nähdä konsernin aluekonttoreina.

Kirkon valtaa ei mitenkään voinut pitää vain hengellisenä, mutta se nojasi maallisen vallan hengelliseen sanomaan, ja juuri tästä syystä kirkon immateriaalinen viesti materialisoitui monimutkaisena symbolikielenä kirkko rakennuksissa.

Toimittaja mainitsee yksityisten intressipiirien linnoitukset, kokoontumis ja puolustuskeskukset ja rakentaa tästä analogian nykyajan vartiointiliikkeisiin, kauppakeskusten vartijoihin ja rikkaitten asuma-alueet.

Analogia on väärä. Tai oikea. Mutta ei ymmärrä keskiajan luonnetta juuri julkisena yhteiskunta, jossa toki rikkaat hallitsivat väkivaltakoneistoa, mutta rikkaat ja köyhät elivät kuitenkin rintarinnan, sekaisin ja kohtasivat toisensa kokoajan.

Esimerkiksi hovin juhla-ateriat ja tanssiaiset muuttuivat yksityisiksi tilaisuuksiksi vasta uuden ajan kynnyksellä, kun patrimonialismi oli lyönyt feodalismin, ja istui tukevasti vallassa, siinä vaiheessa alettiin luoda välimatkaa kansan ja vallan väliin. Vielä Ludvig XIV isoisä piti tanssiaisiaan Pariisin kaduilla.

Minä toista nyt itseäni, mutta toisaalta teen sen mielelläni, sillä tässä on tietty pointti.

Linnoitukset eivät olleet yksityisten intressipiirien puolustus- tai asuinsijoja siinä mielessä mitä ne nyt näyttävät olevan, sillä yksityisen käsite ei silloin ollut sama, tai olisi vaikuttanut siinä ajassa lähinnä naurettavalta

Keskiajan keskisormiharjoituksia 2

Jatkoa aikaisemmin julkaistulle kirjoitukselle

Jos rinnastetaan tämä päivä ja keskiaika, pitäisi määritellä keskiaika.

ViittamiesKeskiaika käsitteenä luotiin poliittisiin tarkoituksiin, osoittamaan tämän ajan kelvottomuus, verrattuna ihanteelliseen antiikkiin ja parempaan uuteen aikaan.

Jos rinnastetaan tämä päivä ja keskiaika, pitäisi määritellä keskiaika.

Keskiaika käsitteenä luotiin poliittisiin tarkoituksiin, osoittamaan tämän ajan kelvottomuus, verrattuna ihanteelliseen antiikkiin ja parempaan uuteen aikaan. Mutta oliko se “Uusiaika” niin uusi aika miltä se vaikutti? Keski-ajan, renessanssin ja uuden ajan raja on itseasiassa paljon häilyvämpi kuin kuvitella saattaa. Tässä suhteessa toimittaja jatkaa pitkää vääristelyn perinnettä.

Mutta keski-aika. Keski-aika on määritelty ajallisesti monella tapaa, josta aikamäärältään täsmällisin on 500-1500, eli tuhannen vuoden jakso, kattaen näin laskien suuren osa kaikesta historiasta jolta on kirjallisia autenttisia todisteita. Tämän ajan näkeminen yhtenäisenä kaaoksen aikana osoittaa minusta jotakin mielenkiintoista.

Monet pitävät antiikin ajan loppuna Rooman kukistumista 476, mutta ihan yhtä perusteluna voitaisiin pitää Nikea kirkolliskokouksen vuotta 325 tai kelpo aloitus aika voisi olla myös 337, jolloin kirkolliskokouksen päätökset tehnyt keisari antoi kastaa itsensä, ennen kuolemaansa.

Samalla tavalla keskiajan loppu on mahdoton määritellä. Monet määrittelevät sen Amerikan löytämisen ja Granadan kukistumisen ajankohtaan 1492 , joka ei tietysti ole laisinkaan huono aikaraja, siirsihän se maailmankaupan painopisteen Välimereltä Atlantille.
Jotkut määrittelevät taas uuden ajan aluksi 1517, jolloin uskonpuhdistus alkoi Lutherin teeseistä.
Itselläni olisi houkutus laittaa ajankohta vuoteen 1224 jolloin Sisilian kuningas Federico perusti Euroopan ensimmäisen maallisen yliopiston , ja joka oli lähtölaukaus uuden ajan syntymiselle. Ja niin kuin olen useasti sanonut, silloin kun Pariisin “yliopistossa” laskettiin neulanpäältä enkeleitä, Sisiliassa tehtiin matematiikan ja lääketieteen perustutkimusta.

Mutta olkoon.

Toimittaja esittää että “Keskusvallan hajoaminen aiheutti sen, että yhtenäiskulttuuri katosi ja uudet voimat nousivat.”

Ajatus keskusvallan hajoamisesta ei itseasiassa kuvaa tilannetta kunnolla. Sinänsä kyllä meidän aikamme ja keskiajan synnyn välille voitaisiin rakentaa analogioita, mutta toimittaja sijoitta ne väärin. Mutta me emme anna sitä anteeksi, sen vuoksi että hän ei tiedä mitä hän tekee.

Keskusvalta ei hajonnut Rooman luhistuessa mitenkään mystisesti, vaan ulkovaltojen paine musersi imperiumin, jonka talous- ja viestijärjestelmien kehittymättömyys estivät tehokkaan hallinnon.
Vastatakseen koko ajan kasvavaan ulkoiseen paineeseen ja sisäisten uudistusten tarpeeseen, maa oli ajautunut sotilasvaltaan ja valtiokapitalismiin, siis eräänlaiseen sosialismiin ja kun maan talouden runko oli kuitenkin rakentunut sen varaan että sotilaat saivat palkkansa valloitetuilta mailta annettuina maatiloina, oli selvää että laajentumisen pysähtyminen teki selvää jälkeä maan sisäpolitiikassa.
Laajentumisen loppu oli taas väistämätön vaihe Rooman historiallisessa vaiheessa.
Imperium tipahti teknologia kuiluun, kun sen strategia, viestintä ja taloudellinen kantokyky eivät riittäneet ylittämään Germanian metsiä, Ukrainan aroja, tai Afrikan ja Arabian erämaita.

Keskiaika ei suinkaan merkinnyt siinä mielessä kuin kuvitella saattaisi yhtenäiskulttuurin loppua, sillä Roomassa ei ollut yhtenäiskulttuuria.

Rooma oli imperium.

Imperium kattoi hallinnollisesti useita erilaisia kulttuuripiirejä idän Palmyrasta Britanian kartanoihin, eikä näillä ollut yhteistä uskontoa, tapoja, eikä muuta yhteyttä, kuin Imperium.

Itseasiassa juuri keski-aika merkitsi eurooppalaisen yhtenäiskulttuurin syntyä, sillä jakaantuessaan imperium, ja kirkko, loivat maantieteellisesti hallittavamman alueen. Kun tämän järjestelmän päälle luotiin lokaali talouskulttuuri ja tehokas paikallishallinto, mutta kirkko ja feodaalinen sopimusyhteiskunta päälle, syntyivät olosuhteet, jossa alkoi oikeasti muodostua jotakin sellaista jota saattaisi sanoa yhtenäiskulttuuriksi.

Turha luulla että tämä tässä olisi, lisää piisaa…

Keskiajan keskisormiharjoituksia 1

KIF_2037Aikoinaan oli Bisnes.fi-lehti.

Kirjoittelin siihen jonkin aikaa.

Se ei ollut vain talouslehti, vaan talouskulttuurilehti.

Talouskulttuuria.

Samalla tavalla kuin laulajana minun on sen lisäksi että laulan jokaisen nuotin kohdalleen, saatava myös kuulija tuntemaan jotakin, jotta esitys menisi oikein. niin taloudessakaan ei riitä että tekee kaiken niin kuin kauppakorkeakoulussa opetettiin, vaan pitää saada asiakas tuntemaan oikein.

Tämä tarkoittaa että on tunnettava oman kulttuurinsa, tässä tapauksessa talouskulttuurin, semiotiikka, niin että voi herättää kumppaneissaan ja asiakkaissaan niitä tunteita, joista syntyy yhteisen onnistumisen ja menestyksen tunne, hedelmällisen ja pitkäaikaisen kumppanuuden ja asiakassuhteen perusta.

Silloin, kauan sitten,  lehdessä oli erittäin mielenkiintoinen artikkeli”Uuden Keskiajan Kasvot.” Mielenkiinto johtui ensinnäkin siitä, että siinä oli johdannossa esitetty mielenkiintoinen vertaus, joka johdatti minut menneisyyteen kahta kautta.

Ensinnäkin keski-ajan käsitteeseen, toiseksi siihen tosiseikkaan, minkä eteen toimittajat joutuvat uudessa mediassa, he eivät ole jumalia, vaan itse asiassa melkoisia tolvanoita, ellei peräti typeryksiä.

Toimittajissa on muutamia oikein älykkäitä ihmisiä, mutta yleensä he kyllä hakeutuvat kipin kapin muihin tehtäviin. Niin kuin Leikolan Markus.
Ja on muutama toimittaja, jolla on hyvä yleissivistys, niin että sen pystyy lukemaan karkeastikin kirjoitettujen juttujen rivien välistä, niin kuin vaikkapa Seija Sartti tai Seppo Ahti. Tuollaisia vain on perin harvassa.
On myös toimittajia, jotka ovat erittäin ammattitaitoisia ja jotka oikeasti paneutuvat juttunsa tekoon, kuten Heidi Hammarsten.

Olisi ollut mielenkiintoista jos tuon keskiaika-artikkelin olisi kirjoittanut joku, jolla olisi ollut älyä, hyvä yleissivistys, tai vaikka vain ammatillista kunnianhimoa tehdä pohjatyöt kunnolla.

No tietysti minä olen epäreilu, sillä vertaan, luonnollisesti tuota toimittajaa itseeni, mutta kehen sitten? Toimittaja ei tietystikään ole kirjoittanut sitä minua varten, vaan teille, ja siinä olettamuksessa että minä en lue sitä. Mutta hyvä toimittaja olisi kirjoittanut sen minulle.

Ihan alusta alkaen. Mitä tekemistä Sars:illa, New Orleansin tulvilla, Pariisin mellakoilla tai Madridin pommi-iskuilla on keskiajan kanssa, joista toimittaja vetää välittömästä johtopäätöksen “Tunnumme elävän uutta keskiaikaa.”

Hän vetää pakasta Bolognan yliopiston professori Umberto Eco-kortin, joka sinänsä on nokkela veto; ohuellakin huitaisulla hän luo ensi viitteen, että olisi lukenut Ecoa, ja tästä saattaisi saada vaikutelman, että on ymmärtänyt lukemansa tai sijoittanut sen oikeaan kontekstiinsa.

Mutta ensin juureen. Miten määritellä keskiaika. Toimittaja kuvaa sitä kaaoksen, ruton, verilöylyjen, suvaitsemattomuuden ja kuoleman kaudeksi.

Jos rinnastetaan tämä päivä ja keskiaika, pitäisi määritellä keskiaika.

Keskiaika käsitteenä luotiin poliittisiin tarkoituksiin, osoittamaan tämän ajan kelvottomuus, verrattuna ihanteelliseen antiikkiin ja parempaan uuteen aikaan. Mutta oliko se “Uusiaika” niin uusi aika miltä se vaikutti? Keski-ajan, renessanssin ja uuden ajan raja on itseasiassa paljon häilyvämpi kuin kuvitella saattaa. Tässä suhteessa toimittaja jatkaa pitkää vääristelyn perinnettä.

jatkuu…

Juttu on uusinta vuosien takaa, mutta hyvä